Muutama päivä sitten ovikelloni pärähti yllättäen soimaan. Omissa oloissani viihtyvä kirjailija kun olen, se oli vähintäänkin häiritsevää, jos totta puhutaan. Ei niistä tiedä, toisista ihmisistä. Mutta oven takana seisoikin kaksi hurmaavaa, kirkasotsaista nuorta ihmistä. He esittäytyivät ja pyysivät päästä katsomaan kotiani.
Wide ContentPlaceholder
Elämä|Kolumni
Minun kotini olikin vieraiden ihmisten koti
Itse en erityisemmin luota muistikuvieni paikkansapitävyyteen, kirjoittaa Jarkko Tontti.
Tilaajille
Main ContentPlaceholder
