Elämä

Luovuus kateissa? Vilkaise jotakin vihreää

Väreillä voi herätellä luovuutta, lannistaa vastustajan tai houkutella viihtymään.

1. Värit vaikuttavat mielialaan ja käyttäytymiseen. Niillä on sekä kulttuurisia, opittuja merkityksiä että osin tiedostamattomia vaikutuksia, joilla lienee evolutiivinen tausta. Toki yksilölliset kokemukset ja mieltymykset, värisävy ja tilannekin vaikuttavat: esimerkiksi punainen voi olla myönteisesti kiihdyttävä tai aggressiivinen, sininen joko rauhoittava tai etäinen ja kylmä.

2. Punainen voi tarjota lyhytaikaisen energiabuustin, sillä vaaran merkiksi tulkittu väri nopeuttaa ja voimistaa elimistön fyysisiä reaktioita. Näin kertoo vuonna 2011 Emotion-lehdessä julkaistu tutkimus. Sama toisaalta häiritsee vaativampia suorituksia: urheilijat häviävät todennäköisemmin puna-asuiselle vastustajalle, ja tehtäväpaperin punainen väri heikentää koetuloksia.

3. Punainen saattaa tarkentaa aistit yksityiskohdille, kun taas tyyni sininen tukee mielikuvitusta ja luovia ratkaisuja. Näin kertoo Science-lehdessä vuonna 2009 julkaistu tutkimus, jossa vertailtiin tietokoneen taustavärien vaikutusta.

4. Punainen ja keltainen juhlatila vetävät enemmän väkeä cocktail-kutsuilla ja saavat vieraat nälkäisemmiksi, kun taas sinisessä huoneessa viihdytään pidempään, paljastaa Rochesterin yliopiston tutkimus. Jo vuonna 1979 Yhdysvalloissa tehdyssä kokeessa taas havaittiin, että lempeän vaaleanpunainen selli vähensi vankien aggressiivisuutta.

5. Luonnossa oleilu lisää hyvinvointia, mutta pelkkä vihreä värikin voi auttaa. Kasvuun liittyvä vihreä koetaan myönteisenä ja rauhoittavana. Vilaus vih­reää ennen tehtäviin ryhtymistä lisäsi luovuutta, kertoo Personality and Social Psychology Bulletin -lehdessä vuonna 2012 julkaistu tutkimus.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    3. 3

      Potilas otettiin suoraan päivystyksestä kuudeksi päiväksi sairaalaan, pysäköinninvalvonta kävi antamassa kahdet parkkisakot – oikeus kumosi sakot

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Kiina varautuu jo Pohjois-Korean luhistumiseen – New York Timesin mukaan maiden rajalle suunnitteilla pakolaiskeskuksia

    6. 6

      Tutkija kumoaa sotamyytin Summan pettämisestä: Rintama murtui, mutta miehet eivät pettäneet – he murskautuivat panssari­vaunujen tela­ketjuihin

    7. 7

      Viaton flirtti puolin ja toisin on elämän suola

    8. 8

      Humalapäissään Pohjois-Koreaan 39 vuodeksi loikannut amerikkalais­sotilas kuoli Japanissa 77 vuoden ikäisenä

    9. 9

      Bitcoiniin sijoittavat jo lukiolaisetkin – väiteltyäni syksyn fanaatikkojen kanssa ymmärsin, että huuma on sukua Trump-ilmiölle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    4. 4

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    5. 5

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    6. 6

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    7. 7

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    8. 8

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    9. 9

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    10. 10

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää