Elämä

Parhaat terveysjutut 2016: Levosta tulee treenaamisen kuumin trendi, sanoo fysioterapeutti – ”Ihmiset eivät tiedä, miten levätä”

Suomen menestynein fysioterapeutti Marko Yrjövuori oppi palautumisen merkityksen kantapään kautta.


Pari viikkoa sitten Marko Yrjövuori sai tekstiviestin.

”Marko, ehditkö auttaa, olen Los Angelesissa.”

Viestin oli lähettänyt LeBron James. Koripalloilija James on Yhdysvaltojen parhaiten ja maailman kolmanneksi parhaiten palkattu urheilija. Jamesin lempinimi on King James, Kuningas James.

Valitettavasti Yrjövuori ei voinut auttaa Kunkkua, sillä hän oli jo muuttanut Turkuun.

Yrjövuori ehti asua 18 vuotta Los Angelesissa. Hän aloitti 2004 koripalloseura Los Angeles Lakersin fysioterapeuttina, ja hänestä tuli supertähti Kobe Bryantin luottomies ja ystävä.

Varsinkin menestysvuosina Lakers oli huippusuosittu, ja otteluissa vaihtopenkillä istuneen Yrjövuoren kasvot näkyivät miljoonissa televisioissa monta kertaa viikossa, vuodesta toiseen.

Yrjövuori auttoi pelaajia huoltamaan lihaksiaan, kuntoutumaan, palautumaan ja treenaamaan oikein. NBA-koripalloilijat ovat urheilijoiden kovinta kastia, sillä heillä on harvinaisen paljon kokoa, taitoa, voimaa ja nopeutta.

Yrjövuori on siis toiminut pitkään ihmiskehon virittämisen ja korjaamisen todellisessa etulinjassa. Kaiken lisäksi Kalifornia on paikka, jossa otetaan yleensä ensimmäisenä käyttöön kaikki länsimaiset liikunta-, ruoka- ja hyvinvointitrendit, ja sieltä ne sitten leviävät muualle maailmaan.

Yrjövuori onkin oikea henkilö kertomaan, mikä on liikunnan, urheilun, treenaamisen tai terveellisten elämäntapojen saralla kovin trendi tai kiinnostavin seikka juuri nyt.

”Lepo. Minua kiinnostavat valtavasti lepo, uni ja palautuminen. Olen niihin hurahtanut”, vastaa Yrjövuori.

”Se on sama juttu joka puolella maailmaa. Ihmiset tietävät, miten treenata ja syödä hyvin, mutta he eivät tiedä, miten levätä.”

Yrjövuori kiinnostui levosta ja palautumisesta, kun hän huomasi aikoinaan, että oli itse fyysisesti aivan uupunut. Hän oli pitänyt huolta pelaajista, mutta ei itsestään.

Työpäivät olivat 16-tuntisia.

”Seitsemässä kuukaudessa oli 90–120 peliä ympäri Pohjois-Amerikkaa, ja joskus lennettiin Kiinaan tai Eurooppaan.”

Yrjövuori voitti Lakersissa kaksi NBA:n mestaruutta. Jatkuva matkustaminen verotti voimia, mutta voitonhuumassa rasitusta ei huomannut.

”Mutta kun mestaruussamppanjat oli ruiskutettu, me kaikki työntekijät istuimme harjoitushallin treenihuoneessa näin”, Yrjövuori sanoo ja retkottaa päätään.

”En perkule enää palautunut. Uni oli sellaista sammumista, sitä oli niin väsynyt, että valot pois, ponks. Kun meni vaakatasoon, nukahti.”

Yrjövuori siis onnistui kyllä nukkumaan, mutta se ei riittänyt.

”Unen laatu on se tärkein juttu, mutta se oli sellaista, että nukahti väsyneenä ja heräsi väsyneenä.”

Vuoden aikana Yrjövuori jaksoi treenata ja huolehtia omasta kunnostaan tammikuuhun asti, mutta aina helmikuussa hän yleensä sairastui: selkä kipeytyi tai tuli flunssa. Hän alkoi miettiä, onko kohta enää tarpeeksi toimintakykyinen fyysisesti vaativaan työhön.

”Tai edes elossa.”

Jotain pitää tehdä, Yrjövuori tajusi. Töissä oli pakko käydä, joten vapaa-aikaa oli muovattava.

”Piti valita, meneekö illalliselle ja ottaa pari lasia viiniä vai vain aikaisin nukkumaan. Näitä ei nuorena poikana ajatellut, silloin mentiin vain unks, unks, unks, unks.”

Monesti hän jätti omat treenit väliin ja jäi ennemmin leikkimään kahden tyttärensä kanssa. Itse asiassa lasten kanssa leikkiminen ja pelaaminen on urheilijalle loistava aktiivinen tapa palautua, koska siinä saa ajatukset pois työstä ja vartalo pientä arkista liikuntaa.

Samaan aikaan hän näki, että monet urheilijat välttelivät lapsiperheen perusarkea.

”Kyllä pukukopissa huomasi, kenellä oli lapsia. He tulivat ensimmäisenä treeneihin ja lähtivät viimeisenä pois, eivät halunneet mennä kotiin”, Yrjövuori sanoo ja hymyilee.

”Eivät he olleet huonoja vanhempia, mutta niillä oli oma duuni ja vaimo hoiti lapset. Isät halusivat vain ne hyvät hetket lasten kanssa, ne coolit jutut. He halusivat olla cool daddy. Vaimot tulivat sitten ovella vastaan ja ojensivat lapsen: siinä on.”

Sen lisäksi, että Yrjövuori leikkii lastensa kanssa, hän on rauhoittanut perheen loppuillat. Näyttöjen katsominen on kielletty vähintään tunti ennen nukkumaanmenoa.

”Kaikki sininen valo, kuten iPadit ja kännykät pois. Sitä lukee ennemmin kirjaa tai kuuntelee musiikkia, tekee jotain mielekästä. Pitää antaa itselleen se hetki aikaa rauhoittua.”

Yrjövuoren mielestä kaikki ulkoiset häiriötekijät pitäisi poistaa illoista: työsähköpostit sängyssä, loppuillan leffat, nuorison yölliset WhatsApp-viestit ja niin edelleen.

”Jos uni ei tule, sängyssä ei kannata turhaan pyöriä vaan vaikka liikkua rauhallisesti, venytellä ja tehdä kevyt kävelylenkki. Väkisin voi valvoa, mutta ei nukkua.”

Unessa tärkeintä on laatu. Täytyy vaipua syvään uneen.

”Mielestäni siihen vaikuttaa eniten ihmisen henkinen ja fyysinen kunto. Mitä paremmassa kunnossa, sitä parempaa unta. Paino ja aerobinen kunto vaikuttavat uneen, samoin stressi, joka pitää saada pois.”

Väsyneen ja hyvin palautuneen urheilijan suorituskyvyssä on valtava ero, Yrjövuori sanoo. Väsyneenä vammautumisriski kasvaa, reaktiokyky heikkenee ja päätöksenteko hidastuu.

”Olen seurannut Lakersin ja Suomen koripallomaajoukkueen pelaajien palautumista ja seuraavan päivän numeroita pelistä. Ovathan ne numerot huonosti palautuneilla pelaajilla huonompia, se on selvä.”

Moni ihminen ei itse asiassa edes tiedä, mihin pystyisi ja mitä oikeasti jaksaisi, Yrjövuori sanoo.

”Koska he eivät tiedä, millaista on olla, kun on kunnolla palautunut.”

Levon tarve on kuitenkin myös yksilöllistä. Esimerkiksi Yrjövuoren suojatti Kobe Bryant nukkui vain kaksi tuntia yössä, mutta oli silti Yhdysvaltain kovimpia urheilutähtiä.

”Se oli käsittämätöntä. Hänellä oli ihan hirveä rasitus päällä koko ajan. Mutta hän otti pari kolme power napia eli voimapäikkäriä päivässä, ja niillä hän selvisi 20 vuotta liigassa.”

Kun muut nukkuivat, Bryant treenasi. Hän saattoi lähteä juoksuradalle kolmelta yöllä.

”Periaatteessa hän treenasi liikaakin. Ehkä vanhemmiten Kobe oppi vähän järkevämmäksi ja ymmärsi paremmin levon ja palautumisen tarpeen, koska ei enää palautunut tai toipunut vammoista kuin ennen.”

Lepo ja palautuminen on Yrjövuorelle tavallaan vain harrastus.

Hänen varsinainen erikoisalaansa on biomekaniikka eli liikkeen hallinta. Yrjövuori on perustanut turkulaiseen sairaala Neoon palvelun, jonka tarkoitus on tukea loukkaantunutta urheilijaa kuntoutuksen päätyttyä ja ehkäistä uusia loukkaantumisia.

Yrjövuoren mukaan kaikki liike lähtee lantion ja keskivartalon hallinnasta ja lihasten tasapainosta. Jos se perusta ei ole kunnossa, liikkuja ei pysty tekemään parasta suoritustaan ja loukkaantuu helpommin.

”Aloitan keskivartalon kontrollista, vaikka urheilijalla olisi olkapää kipeä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin ihmiskroppa vain toimii. Kun lantion kontrolli on huono, tulee vääriä liikeratoja ja se sattuu esimerkiksi olkapäässä.”

Vielä vuosi sitten Yrjövuori ajatteli, ettei muuta enää koskaan Suomeen. Sitten Yrjövuoren luottomies Kobe Bryant lopetti uransa.

NBA-seura Chicago Bulls tarjosi töitä, mutta Yrjövuoren perhe oli päättänyt palata Suomeen.

Los Angeles Lakersin toimitusjohtaja oli aika yllättynyt, kun Yrjövuori soitti ja ilmoitti jättävänsä seuran.

”Hän sanoi, että olin varmasti ensimmäinen työntekijä, joka on sanonut Lakersille kiitos ja näkemiin.”

Ensimmäisenä hän kuitenkin kertoi päätöksestään Kobe Bryantille.

”Hän on kuitenkin kundini, halusin, että hän tietää. Kun hän kuuli, mikä minua Suomessa odottaa, hän sanoi: ’Marko, kuulostaa tosi hienolta’. Se auttoi. Että uran tärkein ammattiurheilija sanoi, että suunnitelmani kuulostaa hyvältä.”

Hienoista urasuunnitelmista huolimatta Yrjövuoren paluuseen oli kaksi pääsyytä.

”Tyttäret Emma, 10, ja Erika, 6. Ajattelimme, missä on perheen kanssa paras olla.”

Näistä en luovu

Kitara

”Soittaminen on tapa päästä irti arjesta.”

Sushi

”Minusta tuli Kaliforniassa sushi-snobi.”

Iphone

”Puhelimessa on koko elämä: kalenteri ja yhteystiedot.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kuka?

48-vuotias fysiikkavalmentaja. Neo Kuntoutuksen kehityspäällikkö Turussa, oma sali ja toimisto myös Helsingissä. Kotoisin Paimiosta, asuu Turussa.

Mistä tunnetaan?

NBA-koripalloseura Los Angeles Lakersin ja supertähti Kobe Bryantin monivuotinen fysiikkavalmentaja.

Mistä ei tunneta?

Levyttänyt Yoyo-yhtyeen laulajana kaksi singleä Poko Recordsille 1980-luvulla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • lepo
  • Liikunta
  • Liikkuminen
  • Kunto
  • kuntoileminen
  • Uni
  • Nukkuminen
  • Henkilöjutut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Länsimetro joutui ensimmäistä kertaa työmatkaajien testiin – Aamu sujui jouhevasti, mutta tekninen vika sotki vuoroja jo aamupäivällä

    4. 4

      Girls-sarjan luoja Lena Dunham puolusti työkaveriaan Murray Milleriä raiskausväitteeltä syyttämällä uhria valehtelusta ja söi samalla omat sanansa

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    7. 7

      Poliisi: Autokorjaamo kaatoi yli tuhat litraa öljyä sadevesikaivoon Helsingissä – Maunulanpuron öljypäästössä epäillään törkeää rikosta

    8. 8

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    9. 9

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    10. 10

      Murhakultin johtaja Charles Manson on kuollut – seuraajat tappoivat useita ihmisiä Kaliforniassa 1960-luvulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    3. 3

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    9. 9

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    10. 10

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää