Elämä    |   JUOLAHTI MIELEEN

Mielen liikettä

Tilaajille

Tuli hetki,

jolloin oli päätettävä ruumiin ja hengen tärkeysjärjestys. Iski pakokauhu matkalla kuntosalille.

Vuosia valehtelin itselleni liikkuvani, jotta pysyisin terveenä ja iloisena, mutta oikeasti halusin vain näyttää trimmatulta ja hyvältä. Kuvittelin, että terve sielu kukoisti jossakin tiukkojen vatsalihasten ja piukan pepun välimailla, vaikken ole yhtään liikunnallinen ihminen.

Koin ruumiini kai vähän niin kuin ne munkit, jotka ruoskivat itseään pitääkseen paholaisen loitolla. Kirkkaiden peilien ja kovan musiikin lietsomana kuntosalissa pidettiin rasvapiru kurissa.

Armo löytyi

vihdoin, kun puolivahingossa ajauduin kromin ja trendien ulottumattomiin ensin taijin, sitten chi kungin kesäkursseille. Lököisten verkkareiden alla lakkasin vetämästä vatsaa sisään. Ei rytmimusiikkia taustalla, ei hikeä pintaan. Sielu sukelsi ulos puristuksistaan ja pääsi ääneen.

Hitaita, rauhallisia liikkeitä, rentoutumista ja ikiaikaista kiinalaista filosofiaa. Ympärillä tavallisia ihmisiä, kaikenikäisiä ja -kokoisia, useimmat vähän vaivaisia.

Koulukuntia on monia.

Itse perustin oman voimaoppini, koska haluan tietää, mitä minulla on kerrottavaa itselleni.

Perustin hengen tieni savolaiselle filosofialle, hiljaisuudelle ja levolle.

Hankin hiljaisuutta tarvittaessa vaikka korvatulpilla ja rötkähtämällä makoilemaan aina kun voin. Savolaisuus taas on suomalaista zeniä, joka onneksi löytyy verenperinnöstä. Suattaahan se olla niinnii, vuan suattaahan se olla toesinnii on merkittävä filosofia meditoitavaksi.

Annan mielen liikkua, se kehottaa tarkoituksenmukaisuuteen. Joskus se pistää venyttelemään, varsinkin haukotellessa. Joskus se kehottaa kävelemään, jos on matkalla jonnekin. Hyppiä sopii kuralätäköiden yli, jos ei kiertämään pääse.

Kiinalaiset liikkeet

ovat parasta ylimääräistä hoitoa kokonaisuudelleni. En tosin tee minkään koulukunnan liikkeitäkään, ellei satu erityisesti huvittamaan.

Kesällä taas huvittaa, koska ilmoittauduin hyvissä ajoin chi kungin ja kiinalaisen ravinto-opin kesäkurssille. Aion siellä taas oppia lisää, kuinka energia virtaa levolliseen ruumiiseen, ja terve sielu kukoistaa kun, antaa vatsalihastenkin olla ihan rauhassa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää