Elämä    |   LAUTAHISTORIA

Kun insinööri-isä leikkikalun keksi

Tilaajille

Lumilautailun esi-isänä mainitaan usein amerikkalainen Sherman Poppen.

Jouluna 1965 USA:n Michiganissa asunut kemian insinööri rakensi lapsilleen leikkikalun, jolla pystyi laskemaan mäkeä seisten.

Ahkerana keksijänä tunnettu Poppen liitti kaksi pikkusuksea yhteen. Kohta kaikki seudun lapset halusivat samanlaisen.

Laitteen parannettu versio oli kuin pieni vesisuksi, jossa oli kantit, päässä naru ja keskellä karkea pinta ohjaamiseen sekä pystyssä pysymiseen. Syntyi snurflauta ja snurfaus eli lumisurfaus. Laite levisi Poppenin pihapiiristä nopeasti ympäri Yhdysvaltoja, kun hän myi keksintönsä oikeudet Brunswick-yhtiölle.

Snurfaajat kuten Jake Burton Carpenter ja Tom Sims kehittivät lautaa, johon alkoi ilmestyä muun muassa siteitä. Rullalautailutaustainen Sims on halfpipen eli lumikourun isä.

Brunswickille snurflauta oli lelu kuten hulavanne, mutta Burton ja kumppanit kehittivät siitä oikean urheiluvälineen.

Burton perusti 1977 Vermontiin nimeään kantavan lumilautayhtiön, jonka alku oli tahmea. Hän palkkasi kaksi sukulaista ja hyvän ystävänsä tekemään lautoja. Burton myi ensimmäisenä vuonna kolmesataa ja toisena seitsemänsataa lautaa, mutta se ei riittänyt alkuunkaan. Burton joutui lomauttamaan sukulaisensa ja kaverinsa.

Nyt Burton on maailman suurin lumilautayhtiö, jolla on satoja työntekijöitä ja yli sata lautamallia.

Huippurikas omistaja Burton pitää itseään silti ensisijaisesti lumilautailijana: hänen ainoa määrällinen tavoitteensa on lumilautailla vähintään satana päivänä vuodessa.

Lumilaudalla laskettiin aluksi vain lähinnä takamaastossa. Vuonna 1985 USA:n hiihtokeskuksista vain viisi prosenttia päästi lumilautailijoita rinteisiinsä.

Burton kuitenkin markkinoi lumilautailua raivokkaasti, ja lajin suosio kasvoi varsinkin 1990-luvulla.

Huippu-urheiluksi lumilautailu vakiintui 1998 Naganon olympialaisissa.

Suomalaisten kauppojen hyllyille lumilautoja alkoi ilmestyä 1980-luvun lopussa.

Suomen matalat rinteet sopivat hyvin lumilautailuun. Nykyään maamme laskettelukeskuksien asiakkaista joka neljäs on lumilautailija. Lajin harrastajien nopea kasvu lienee nyt rauhoittunut.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Sää on aiheuttanut yöllä ongelmia Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää