Elämä

Lumi suli, mutta hiihto houkuttaa – näin treenaat latukautta odotellessa

Hiihtoharrastajan kannattaa huolehtia lihas- ja kestävyyskunnosta myös kuivalla kelillä.

Lumen sulaminen kismittää hiihtoharrastajaa, mutta treenata voi latujen ulkopuolellakin. Espoon Hiihtoseurassa nuorten päävalmentajana toimiva Maria Heikkilä neuvoo ottamaan ilon irti myös kuivasta kaudesta.

”Tässä vaiheessa vuotta olisi hyvä sauma tehdä pieni voimaharjoittelujakso. Siten lihakset ovat valmiimpia hiihtoon, kun lunta taas tulee.”

Heikkilä suosittelee vahvistamaan erityisesti keskivartaloa, pakaroita ja käsivarsia.

”Jos vatsalihakset ovat heikot, hiihtäjä ei jaksa pysyä oikeassa asennossa. Sama pätee myös pakaralihaksiin. Kun lihakset ovat hyvässä kunnossa, lihasjumeja ei synny niin helposti.”

Yhtäkään lihasryhmää ei kuitenkaan kannata unohtaa kokonaan, sillä hiihtäessä koko kroppa joutuu töihin.

Parhaiten hiihtoharrastusta tukee kestovoimaharjoittelu, jossa tehdään hieman tavanomaista pitempiä sarjoja. Erityisen hyvin tähän tarkoitukseen sopii kuntopiiri. Sen aikana käydään läpi jokainen lihasryhmä.

Treenin aluksi voi verrytellä vaikkapa puolen tunnin lenkillä, Heikkilä neuvoo. Sen jälkeen siirrytään kuntopiiriin: valitaan kymmenenkunta eri lihasryhmille kohdistettua liikettä, joita tehdään vuorotellen.

Yhtä liikettä tehdään minuutin ajan, sitten siirrytään seuraavaan. Kierroksia tehdään kahdesta neljään, ja niiden välissä voi pitää pienen tauon.

Heikkilä suosittelee hiihtoharrastajille voimaharjoittelua muutamana päivänä viikossa. Treenata kannattaa vähintään kerran viikossa myös latukauden aikana.

Lihaskunnon lisäksi hiihtäjä tarvitsee hyvää kestävyyskuntoa.

”Hiihdon kannalta kaikkein tärkeintä on kestävyysharjoittelu ympäri vuoden. Se voi olla juoksua, sauvakävelyä tai vaikka sauvajuoksua.”

Mäkien nousemista voi harjoitella myös kuivalla maalla. Kunto nousee rinnettä ylös kävelemälläkin, mutta hiihdon kaltaista treeniä kaipaava voi ottaa sauvat avuksi.

”Sauvoja olisi silloin hyvä käyttää alusta lähtien aivan samoin kuin hiihdossa. Niitä ei lähdetä vain ulkoiluttamaan, vaan kädet tekevät oikeasti töitä”, Heikkilä muistuttaa.

Innokkaimmat harrastajat voivat kokeilla myös rullahiihtoa. Laji sopii kaikille, ja sitä voi harrastaa niin kauan kuin kadut ovat jokseenkin kuivat.

”Aloittelijan kannattaa kuitenkin etsiä turvallinen paikka, sillä suksilla ei ole kovin helppo jarruttaa.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikunta
  • Hiihto
  • Urheilu
  • Treeni
  • Talvi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    4. 4

      Sairaala kotiutti huonokuntoisen helsinkiläismiehen saastaiseen kotiin, jossa vessa oli tukossa ja jääkaappi tyhjä – apuun hälytetty puolituttu: ”Miten ihmisen voi jättää heitteille näin?”

      Tilaajille
    5. 5

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    6. 6

      Kaksi vuotta vapaita aukioloaikoja: pääkaupunki­seudulla hypermarkettiin pääsee yölläkin, syrjäisellä Rautjärvellä kunta joutui avuksi kylän viimeisen Siwan mentyä kiinni

    7. 7

      Iso muutos Airbnb:n toimintaan Suomessa – vuokra-asuntofirma Forenomin asunnot tulevat yhä ammatti­maisemmaksi muuttuvaan palveluun

    8. 8

      Tasa-arvon mallimaassa on ristiriita, joka ulottuu koulusta työelämään

      Tilaajille
    9. 9

      Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti, kolme hoitoon Lastenklinikalle

    10. 10

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    5. 5

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    6. 6

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    7. 7

      Lähes 200:aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    8. 8

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    9. 9

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    10. 10

      Pisa-tutkimus paljastaa uusia huolia Suomen pojista: Nuoret pärjäävät hyvin yhteis­työssä, mutta sukupuolten väliset erot ovat maailman suurimmat – ”Tämä asia pitää ottaa vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. 2 tuntia sitten
    2. ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta Tilaajille
    3. Matti Känkänen on tehnyt arkun yli sadalletuhannelle suomalaiselle – ”Ennen oli tehtaalla kiirettä keväisin, kun kesää odottaneet ihmiset kuolivat”
    4. Sairaala kotiutti huonokuntoisen helsinkiläismiehen saastaiseen kotiin, jossa vessa oli tukossa ja jääkaappi tyhjä – apuun hälytetty puolituttu: ”Miten ihmisen voi jättää heitteille näin?” Tilaajille
    5. Pian on Slush ja sitä ennen Junction – Suomen startup-huuman taustalla on säätiö, joka yrittää saada väen puhaltamaan yhteen hiileen
    6. Kaksi vuotta vapaita aukioloaikoja: pääkaupunki­seudulla hypermarkettiin pääsee yölläkin, syrjäisellä Rautjärvellä kunta joutui avuksi kylän viimeisen Siwan mentyä kiinni
    7. Kuinka monta miljoonaa euroa länsimetro maksoi? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    8. Meri-Lapin sote-solmu syntyi, kun Sipilän hallitus oli kyvytön tai haluton ennakoimaan irtiottoa
    9. Hiljainen enemmistö teki sekä seksuaalisen häirinnän että rasismin nousun mahdolliseksi olemalla hiljaa ja unohtamalla olevansa enemmistö
    10. Kisa lääkevirastosta paljasti, että Pohjoismaat ovat EU:ssa hajallaan
    11. Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden
    12. Näytä lisää