Elämä

Raskaudesta kertomisesta on tullut suuri hetki – lukijat kertovat, miten paljastivat vauvauutisen isovanhemmille

Moni vanhemmista haluaa tehdä raskausuutisen kertomisesta ikimuistoisen hetken, mutta tilanteeseen liittyy myös paljon ristiriitoja, kertoo asiantuntija.

Isovanhemmaksi tulo on nykyisin monelle iso asia. Siksi myös vauvauutisen kertominen tuleville mummoille ja vaareille on ikimuistoinen tapahtuma. Kysyimme lukijoilta kokemuksia raskaudesta kertomisesta, ja moni kyselyyn vastanneista halusi tehdä kertomishetkestäkin erityisen tai hauskan.

Lähetimme molemmille pariskunnille postikortin jossa näkyvät vauvan kädet ja jalat.(nainen, 53)

Puolisolle näytin raskaustestin. Isovanhemmille ja omille sisaruksille lähetimme kirjeet, joissa oli ultrakuva, mutta ei lähettäjän nimeä. Saivat arvailla. (nainen, 31)

Ostimme isälleni Mumipappa-mukin ja annoimme sen etukäteisjoululahjana.(nainen, 38)

Kerroimme jouluna. Kehystimme ultraäänikuvan ja pistimme paketteihin. Joululahjojen joukossa oli sitten tämäkin lahja. (nainen, 30)

Lähetimme molemmille vanhemmille valokuvan, jossa oli kolmet parit kenkiä, ja jokaisen kenkäparin alla vuosiluku: miehen syntymävuosi, minun syntymävuosi ja vauvan tuleva syntymävuosi. (nainen, 32)

Kutsuimme kahville isovanhemmat. Kakun päälle laitoimme ristiäiskakun koristeen. Viesti meni perille. (nainen)

Vauva-aiheisilla keskustelupalstoilla aiheesta keskustellaan kiivaasti ja omia ideoita jaetaan mielellään. Ihastusta vau.fi-palstalla herättää esimerkiksi tämä idea:

Mä oon miettinyt, että jos meille joskus kakkonen suodaan, niin hankin pojalle isoveli-paidan ja hän saa sitten se päällä mennä mummulaan.

Vauvauutisen kuuleminen on tulevien isovanhempien mielestä yleensä myönteinen asia. Suurin osa HS-kyselyyn vastanneista kertoi omien ja puolison vanhempien ilahtuneen tulevasta lapsenlapsestaan.

Miksi raskaudesta kertominen sitten on monelle niin iso juttu?

”Moni tuleva mummu tai vaari ehtii jo odotellakin uutista”, selittää Väestöliiton pari-ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Oulasmaan mukaan mukaan lapsia syntyy nyt entistä vähemmän ja perheenlisäys on usein pitkään ja hartaasti suunniteltu. Moni isovanhemmuuteen hurahtanut onkin kertonut tuntevansa olonsa hyvin etuoikeutetuksi ja kiitolliseksi.

”Monen isovanhemman ikäkaveri suree tyhjää syliä, missä olisi tilaa lapsenlapsille.”

Äiti soitti ja itki puhelimeen, että hän oli jo ajatellut, ettei hän enää saa lapsenlapsia. Isäni soitti seuraavana päivänä ja vitsaili keksimiensä nimiehdotusten kanssa. (nainen, 37)

Uutisen kertominen jännitti minua kovasti tuoreen parisuhteeni vuoksi. Kerroin asiasta ensin äidilleni, joka rohkaisi minua paljastamaan vauvauutisen pian myös isälleni. Lopulta uutinen tuli julki, kun isäni kysyi miksen juo enää punaviiniä ja aioinko pidättäytyä sen juomisesta pitkäänkin. Sain jännitykseltäni vastattua, että jättäisin punaviinin yhdeksäksi kuukaudeksi, kunnes purskahdin itkuun. Äitini joutui lopulta selvittämään hölmistyneelle isälleni, että hänestä on tulossa isoisä.

Molemmat olivat todella iloisia ensijärkytyksestä toivuttuaan. Vanhempani olivat kuulemma jo ehtineet haaveilla lapsenlapsista. Nykyään kymmenkuinen tyttäreni on vanhemmilleni todella rakas ja läheinen ja tapaamme heitä viikoittain. (nainen, 31)

Menetin oman äitini pikkulapsena, joten isän hyväksyntä oli kovin tärkeä minulle. Kertominen jännitti kovasti, sillä tulin raskaaksi vain kuukauden seurustelun jälkeen miehelle, joka oli kaukana isäni toiveiden vävystä. Veli jopa tosissaan ehdotti, että tilaisin ambulanssin valmiiksi, jos isä saisi sydänkohtauksen. Kertomisesta tuli yksi ison perheemme vuoden tapauksista. (nainen, 31)

Koska synnyttäjien ikä on nousussa, monet uudet isovanhemmat ovat myös entistä vanhempia.

Isovanhempia voi mietityttää, miten he itse haluavat tai jaksavat osallistua vauvan hoitoon. Uutisen vastaanottoon vaikuttaa iän lisäksi vaikkapa se, syntyykö lapsi parisuhteessa vai ei. Huoli tulevan äidin elämäntilanteesta voi vaikuttaa isovanhempien reaktioon.

Aina kertominen ei olekaan helppoa eikä iloista.

Kertominen oli erittäin vaikeaa. Olin eronnut lapsen isästä ennen kuin tiesin olevani raskaana. (nainen, 56)

Kun vanhempani kuulivat minulle iloisen uutisen, äitini reagoi välittömästi ja sanoi: " Tämä on kauheinta, mitä olet elämässäsi tehnyt", isäni ei sanonut mitään. (nainen, 59)

Jännitti, koska en ollut varma, mitä vanhempani ovat mieltä naisparille syntyvästä lapsesta, vaikka tunnenkin, että he hyväksyvät ja tukevat suhdettamme täysin. (nainen, 37)

Äitini toivoi minun tekevän abortin. Hän ei välittänyt lapsesta hirveästi koskaan. (nainen, 51)

Isäni ensimmäinen kommentti oli: "Mutta tehän ette ole naimisissa!" Asia taitaa vieläkin hieman hiertää häntä, mutta asiasta ei keskustella. Äitini oli ikionnellinen, sillä hän kokee pääsevänsä lähemmäs lapseni elämää kuin veljieni lasten, joilla on aktiiviset mummit. (nainen, 32)

Vaikeaa, koska heidän suhtautumisensa kahteen edelliseen raskauteeni oli ollut nuivaa, ja he olivat useaan otteeseen ilmaisseet kahden lapsen olevan sopiva lapsiluku. Lisäksi pitävät ikäistäni 38-vuotiasta naista liian vanhana äidiksi. Kolmannesta raskaudesta en heille sitten kertonut ollenkaan. (nainen, 38)

Muuttuvat perhetilanteet ovat muuttaneet vanhemmuutta monella tapaa. Perheessä voi vauvan lisäksi olla jo lapsia jomman kumman vanhemman edellisestä suhteesta. Myös isovanhemmilla on uusperheitä ja mahdollisesti hyvin eri-ikäisiä lapsenlapsia tai vielä nuoria omiakin lapsia.

”Joka neljäs pariskunnista joutuu ilmoittamaan vauvauutisen useampaan eri osoitteeseen, sillä isovanhemmissakin on paljon eronneita”, Väestöliiton perheterapeutti Minna Oulasmaa sanoo.

Hän kehottaa puhumaan avoimesti erilaisista odotuksista esimerkiksi lasten hoitoon liittyen. Se voi auttaa välttämään isoimpia ristiriitoja.

Isovanhempi voi ajatella jo hoitaneensa lapsensa ja haluaa pysyä etäämmällä lapsiperheen arjesta. Joku toinen taas suunnittelee ottavansa vuorotteluvapaata töistä, jotta voi osallistua lapsenlapsensa päivittäiseen hoitoon.

”Kummassakin tapauksessa tarvitaan keskustelua puolin ja toisin”, Oulasmaa neuvoo.

Toiset isovanhemmat onnittelivat ja heti perään ilmoittivat että he eivät halua hoitaa lasta, he ovat jo velvollisuutensa tehneet. Toiset onnittelivat ja sanoivat että ymmärrättehän mikä vaiva lapsesta on ja mitä tämä tarkoittaa parisuhteelle. (nainen, 30)

Tulevan äidin ikä vaikuttaa myös isovanhempien suhtautumiseen. Parikymppistä äitiä ei ehkä kunnioiteta samalla tavalla kuin yli kolmikymppistä. Nuorenparin kotiin saatetaan tulla hoitamaan asioita kyselemättä sen kummempia.

Isovanhemmat myös osallistuvat nykyään lastenlastensa elämään ihan eri tavoin kuin ennen. Mummut ja vaarit ovat iästään huolimatta hyväkuntoisia ja heillä on varaa osallistua myös hankintoihin. Ehkä lapsenlapsiakin on vähemmän. Isoäidin ja -isän kanssa matkustellaan ja heistä on monesti apua arjen harrastusrumbassa.

”Toisaalta osa isovanhemmista asuu satojen kilometrien päässä, jopa eri maassa”, Oulasmaa muistuttaa.

Perheet eriytyvät tässäkin suhteessa.

Lapsenlapsen syntymä voi fyysisestä etäisyydestä huolimatta lämmittää perheenjäsenten välejä. Mummu ja vaari saavat ihan uutta sisältöä elämään, kun sukuun syntyy pienokainen. Isovanhemmuudesta on oikeus iloita ja olla ylpeä.

”Isovanhemmuus saa monet miettimään sitä, millainen oli itse vanhempana ja mitä ehkä nyt uudessa roolissa olisi mahdollista tehdä toisin”, Minna Oulasmaa sanoo.

Väestöliiton kyselyissä esiin ovat nousseet erityisesti isovanhempien läsnäolo, kiireettömän ajan antaminen ja lapsen kohtaaminen. Isovanhempia kiinnostaa myös, mitä kaikkea uutta ja mielenkiintoista lapsenlapsi opettaakaan heille.

Suomen Akatemian tekemässä tutkimuksessa 80 prosenttia isovanhemmista vastasi osallistuvansa lastenlasten hoitoon.

He olivat innoissaan. Meidän asiamme ovat alkaneet kiinnostaa heitä ihan eri tavalla kuin aiemmin, mikä on välillä myös hieman kiusallista. Paras oli kuitenkin isoäitini, joka parahti tiedon saatuaan, kuinka hän "on niin odottanut"... Hän ei ole kaikkina näinä vuosina millään tavoin innostunut muista tekemisistäni tai ammatillisista ja akateemisista ansioistani, mutta ilmeisesti raskaaksi tuleminen oli sellainen saavutus, jota hän on minulta odottanut. On ollut vähän hämmentävää kokea omakohtaisesti, kuinka äitiys tuntuu edelleen olevan naisen monista mahdollisista rooleista se, joka saa varauksettoman hyväksynnän eri tahoilta. (nainen, 35)

Väestöliitossa on käynnistymässä puhelinneuvontapalvelu isovanhemmille.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vanhemmuus
  • isovanhemmuus
  • Raskaus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    3. 3

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    5. 5

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    6. 6

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    7. 7

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    8. 8

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    9. 9

      Putin haukkui Yhdysvaltoja pitkästä aikaa olan takaa, ja sävy muistutti puheita ennen Trumpin valintaa presidentiksi

    10. 10

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    4. 4

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    5. 5

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    9. 9

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    10. 10

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää