Elämä    |   Kolumni

Kuuntelen lastani samalla, kun punnerran ja mietin balettilippuja – Lapsi ei tajua olevansa tärkeä, jos vanhemman ajatukset ovat aina muualla

Puoli huomiota on vähemmän kuin olla kokonaan ilman. Melkein leikin kanssasi, melkein kuuntelen sinua – olet minulle nyt melkein tärkeä.

Ulkopuolisen katselijan silmin arkeni vaikuttaa rakentuvan varsin lapsikeskeisesti. Suljen työkännykän viimeistään päiväkodin portilla. Kävelemme kotiin käsi kädessä. Kyselen kultakin lapselta päivän kulkua. Kuuntelen, nyökkäilen, ohottelen sopivaksi arvelemissani kohdissa.

Tutulla kaavalla pintakuulumiset on nopeasti kuitattu. Oliko kiva päivä? Mitä oli ruuaksi? Hyvä vanhempi kysyy, kiltti lapsi vastaa.

Sisäinen todellisuus on vähemmän idyllinen. Oikeasti kuuntelen vain puolella korvalla. Puolitoista korvaa on suunnattu oman ajatteluni kallisarvoisia kaikuja kohti. Huomisaamun deadline, saukkovideo, päivän viimeinen potilas, ei hitto ne balettiliput!

Vuorovaikutukseni on vain kuuntelukulissi, jonka takana oman mieleni ääninauha pauhaa.

Tilanne ei juuri parane kotiin päästyämme. Periaatteessa kuuntelen lastani edelleen, mutta käytännössä vilkaisen sivusilmällä postit ja käyn välissä huuhtomassa kurahousut. Näpytän juoksulenkin lukemat tässä ohimennen kännykkään. Punnerran automaton reunalla, ei se yhteistä leikkiä pilaa.

Paitsi että pilaa. Puoli huomiota on vähemmän kuin olla kokonaan ilman. Melkein leikin kanssasi, melkein kuuntelen sinua – olet minulle nyt melkein tärkeä. Kyllä lapsikin tajuaa, olenko oikeasti mukana.

Samalla tavalla yhteisen leikin ilo sammuu nopeasti silloin, kun lapsi ei huomioi aikuisen puhetta. Minäkin ärsyynnyn, kun joudun huomauttamaan peliajan loppumisesta kolmatta kertaa. En jaksa lukea lapsille iltakirjaa, jos he eivät keskity kuuntelemaan.

Aikuisten kesken huomion puolittuminen ei haittaa minua yhtä paljon. Jos mieheni selaa kännykkää ja nyökkäilee kuulumisilleni lämpimikseen, säästän juttuni suosiolla toiseen kertaan. Tajuan kyllä, ettei hän nyt malta keskeyttää omia ajatuksiaan. Arvostan hänen yritystään olla edes kohteliaan puolihuomioiva. Mutta koska arvostan omaa juttuanikin, pidän huolen että toinen kerta myös tulee.

Lasta kiinnostuksen kulissi sen sijaan hämää niin, että hän ei ehkä kerro toiste. Lapsi ei osaa arvostaa omaa juttuaan, jollen minä arvosta sitä hänen kanssaan. Minun on kuunneltava hänen juttunsa tärkeiksi, nähtävä hänen maailmansa kiinnostavaksi. Muistettava huomennakin, mistä tänään juttelimme.

Ei aina voi olla kaikkineen läsnä, eikä tarvitsekaan. Omiaan pitääkin ajatella. Mutta miksi tehdä sitä kiinnostusta teeskennellen?

Haluan arkisilla kysymyksilläni nimenomaan kertoa lapsilleni, miten tärkeitä he minulle ovat. Hyvä tarkoitukseni tuskin välittyy heille asti, jos en malta painaa ajatusteni pauhua taustalle.

Pysyvänä vuorovaikutustapana pintakontakti ei riitä suhteeksi. Ihmiseksi rakentumiseen tarvitaan nimenomaan jaettuja hetkiä. Huteran huomioimisen kulissi ei tunnu rakkaudelta, eikä rakenna lapsen itsetuntoa.

Sen ylläpitämisen sijaan voisin myöntää suoraan: Anteeksi, nyt en kuunnellut, kun keskityin vahingossa vähemmän tärkeisiin juttuihin. Kerro uudestaan, nyt olen läsnä.

Kirjoittaja on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja kolmen lapsen inhimillinen äiti.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Janna Rantalan kolumnit
  • Kolumnit
  • Lapset
  • Ajattelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    6. 6

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi kikka on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    7. 7

      19-vuotias mies sai elinkautisen tyttöystävänsä teippimurhasta – Oikeus: raaka, julma ja vakaasti harkittu teko

    8. 8

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    9. 9

      Lupsakka kansansuosikki Matti Vanhanen on nousemassa presidentiksi – pakinoitsija Kuukautinen arvioi presidenttiehdokkaat

    10. 10

      57 vuotta ja yli 300 000 vauvaa – Historian lehti kääntyi Helsingissä, kun Kätilöopiston synnytysosasto sulki ovensa keskiviikkona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    6. 6

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää