Elämä

Äitienpäivälahja sitoo perhettä yhteen – ”Lahja on tärkeä perherituaali”, sanoo asiantuntija

Lahjan hankkiminen voi tuottaa vaivaa ja sen saattaa helposti myös mokata. Silti se kannattaa.

Sunnuntaina vietettävä äitienpäivä voi aiheuttaa päänvaivaa äidin puolisolle ja lapsille. Mistä se nyt tykkäisi, kun kaikkea on jo?

Pitääkö puolison edes ostaa lahjaa lastensa äidille vai vain omalle äidilleen?

”Äitienpäivälahjan tarkoitus on lujittaa perheen sisäisiä suhteita ja yhteenkuuluvuutta. Se on tärkeä perherituaali”, sanoo sosiologian apulaisprofessori Olli Pyyhtinen.

Joku lahja puolisonkin siis kannattaa hankkia, vaikka lapset hankkisivat tai askartelisivat jo omat lahjansa äidille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Lahjaan liittyy aina vastavuoroisuutta. Äiti on antanut puolisolleen lapsissa elämän lahjan, joten lahjan antaminen on sitäkin kautta perusteltua”, Pyyhtinen sanoo.

Lahja on ihmisten välisiä suhteita määrittävä asia. Se on osoitus solidaarisuudesta ja halusta jakaa jotakin toisen kanssa. Esimerkiksi ruuan laittaminen toiselle on hyvä lahja, joka jaetaan yhdessä.

Neuvoja hyvän lahjan hankintaan on muuten vaikea antaa.

”Vääränlainen lahja voi jopa tulehduttaa ihmissuhteen”, Olli Pyyhtinen sanoo.

Lahjan voi mokata harmillisen monella tapaa. Esimerkiksi lahja, jonka tarkoitus on opettaa tai koulia lahjan saajaa, voi olla riski. Näin kasvatat lapsesi oikein -opas ei ehkä ole äitienpäivän hittitoive. Liian suuret tai liian pienet vaatelahjat voivat myös loukata. Pitääkö se minua näin isona? Tai vihjaako se, että pitäisi laihtua?

Rahalahja läheiselle ihmiselle on myös ristiriitainen. Rahalle on aina käyttöä, mutta lahjana se on täysin mielikuvitukseton.

”Lahjakortti kasvo- tai jalkahoitoon tai vaikkapa Stockmannille on ehkä varmempi valinta”, Pyyhtinen sanoo.

Monesti puhutaan siitä, saako äidille ostaa lahjaksi kodinkoneen, jonka avulla hän siis hoitaa kotia ja perhettään. Eikö lahjan pitäisi olla jotain henkilökohtaista?

”Tämäkään ei ole mustavalkoinen asia. Joku äiti saattaa ilahtua uudesta imurista tai kahvikoneesta”, Olli Pyyhtinen sanoo.

Tärkeintä on miettiä tosissaan, mikä lahjan saajaa voisi ilahduttaa.

”Esimerkiksi Homer Simpson osti yhdessä Simpsonien jaksossa vaimolleen syntymäpäivälahjaksi keilapallon, jossa oli kaiken lisäksi hänen oma nimensä. Se ei ollut erityisen onnistunut lahja”, Pyyhtinen sanoo.

Tilaisuudet lahjojen antamiseen ovat lisääntyneet. Monet amerikkalaiset perinteet, kuten baby shower -juhlat ja ystävänpäivä ovat rantautuneet meillekin.

Osittain kyse on kaupallisuuden lisääntymisestä, mutta toisaalta ihmisillä on yksinkertaisesti parempi mahdollisuus antaa toisilleen lahjoja kuin joskus vuosikymmeniä sitten.

”Ihmiset haluavat olla aidosti anteliaita”, Pyyhtinen muistuttaa.

Perinteet eivät synny pakolla, ja osa niistä myös kuolee. Vaikkapa nimipäivä ei ole enää Suomessakaan päivä, jota yleensä juhlistetaan lahjoin.

Tutkimustenkin mukaan naiset antavat lahjoja enemmän kuin miehet. Usein naisten tehtävä on myös paketoida pariskunnan yhdessä antamat lahjat. Tämä liittyy syvällä kulttuurissa oleviin stereotyyppisiin käsityksiin naisten roolista. Naiset hoivaavat ja huolehtivat siitä, että läheiset ovat tyytyväisiä.

On hyvä, että äidillä on edes yksi päivä vuodessa, jolloin hänen ei tarvitse huolehtia lahjoista.

Lahja kuitenkin velvoittaa myös sen saajaa jossain määrin. Lahjan saajan kuuluu olla tyytyväinen ja kiitollinen, vaikkei lahja olisikaan niin mieleinen.

Sunnuntaina äidin tulee siis avata lahjakääreensä hymyssä suin ja kiitellä vuolaasti. Te olette maailman ihanin perhe, kun ostitte minulle tämmöisen lahjankin.

Äitienpäivää vietetään sunnuntaina 14. toukokuuta.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Äitienpäivä
  • Perhe
  • Lahja
  • Äitiys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    3. 3

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    4. 4

      Helsinki käynnisti sisäisen tarkastuksen: miljoonien eurojen asvalttiurakoissa epäillään vuosia jatkunutta ylihinnoittelua – Urakoitsija: ”Siellä on totta kai hullun tuntuisia hintoja”

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    6. 6

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    7. 7

      Maahanmuuttaja­taustainen 16-vuotias poika käytti nuuskaa, isoveli hakkasi tunnin ajan sähköjohdolla ja rautaputkella – ”Kunniaväkivalta koskee myös poikia”

      Tilaajille
    8. 8

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    9. 9

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    10. 10

      Lasikatto murtui Turussa: Minna Arve valittiin kaupunginjohtajaksi yhden äänen erolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    7. 7

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      Miltä tuntuu, kun näkö alkaa yhtäkkiä kadota? Hilma Oksanen, 27, ei näe ihmisten kasvoja eikä voi ajaa autoa – ”Aivan kuin silmälasien keskellä olisi harmaat verhot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää