Elämä

”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

Jeena Rancken tutki väitöskirjassaan suomalaisten yliluonnollisia kokemuksia esimerkiksi enkeleistä, hengistä ja demoneista. ”Aihe on edelleen tabu”, Rancken sanoo.

Mitä syntyy, kun yhdistetään hetken mielijohde, avoin mieli ja Tampereen UFO ry:n kokous?

Väitöskirja aiheesta, josta ei yleensä väitellä kuin Skepsiksen Facebook-sivulla, nimittäin yliluonnollista kokemuksista.

Vuonna 2006 Tampereen yliopistossa sosiaalipsykologiaa opiskeleva Jeena Rancken sai tehtäväkseen tutkia sitä, miten ihmiset siirtyvät arkisesta puheenparresta johonkin erikoiseen aiheeseen.

Mikä olisikaan erikoisempi aihe kuin ufot, Rancken keksi ja suuntasi hetken mielijohteesta Tampereen UFO ry:n kokoukseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Heitä kuunnellessa tuntui kuin olisin ollut vieraan heimon parissa antropologina. He puhuivat kyllä suomea, mutta puheen sisältö ei aivan auennut. Se oli kiehtovaa ja hauskaa”, Rancken muistelee.

Suurimman vaikutuksen Ranckeniin teki se, kuinka merkityksellisiä ufohavainnot olivat ihmisille, jotka niitä olivat kokeneet.

Rancken jäi koukkuun aiheeseen niin vahvasti, että hän teki yliluonnollisista kokemuksista ensin pro gradunsa ja lopulta väitöskirjan nimeltä Yliluonnollinen kokemus – tulkinta, merkitys ja vaikutus. Kirja julkaistiin syyskuussa (Vastapaino 2017).

Väitöskirja paneutuu siihen, miten yliluonnollisena pidetty kokemus vaikuttaa kokijan elämään.

”Mahtaakohan kukaan ottaa minuun yhteyttä?” Rancken pohdiskeli julkaistuaan tamperelaisessa paikallislehdessä ilmoituksen, jossa hän etsi tutkimustaan varten ihmisiä, joilla olisi yliluonnollisia kokemuksia.

Lopputuloksena Ranckenin puhelin pirisi kaksi viikkoa putkeen. Väitöskirjaan kertyi tarinoita 84 suomalaiselta.

Kyseessä oli sangen heterogeeninen joukko: haastateltavien ikähaitari ulottui 21-vuotiaasta 88-vuotiaaseen, koulutustaso kansakoulusta tohtorin tutkintoon.

Yksi asia ihmisiä kuitenkin yhdisti. Suurin osa piti kokemuksistaan ääneen kertomista vaikeana, koska he pelkäsivät hullun tai hyväuskoisen leimaa. Osa myös luikki Ranckenin haastatteluun ”kaulukset pystyssä” ja ympärilleen pälyillen.

”Aihe on monelle edelleen hyvin arkaluontoinen, vaikka kyseessä ei ole mikään marginaali-ilmiö. Eri tutkimusten mukaan arviolta 10–50 prosenttia ihmisistä on kokenut jotakin yliluonnollista”, Rancken sanoo.

Rancken havaitsi myös, että vaikka nykyaika korostaa ennen kaikkea rationaalisuutta, niin samaan aikaan kiinnostus yliluonnollista, uskontoa ja henkisyyttä kohtaan näyttää jopa kasvaneen.

”Ensimmäisen kerran lähes tuhanteen vuoteen uskominen jumalaan tai yliluonnolliseen maailmaan on varsin vapaata, eikä enää yhteiskunnallisin tai sosiaalisin sanktioin säädeltyä.”

Haastateltavien kokemusten kirjo oli laaja: oli vainajien ilmestymisiä, henkiolentoja, ruumiista irtautumisia, poltergeisteja, ennenäkyjä, enkeleitä ja ihmeitä.

Esimerkiksi Milja-niminen haastateltava kertoi osallistuneensa kovassa flunssassa joogakurssille. Loppurentoutuksen aikana hän makasi lattialla, kun eräs kurssilainen tuli hänen viereensä ja laittoi kädet tämän päälle.

Milja irtautui samantien ruumiistaan ja nousi kattoon. Hän näki, miten hänen kehonsa makasi lattialla ja miten mies piti käsiään ilmassa hänen päänsä päällä.

Milja koki valtavan energialatauksen, jonka myötä hänelle tuli uskomaton hyvän olon ja ilon tunne. Kokemusta kesti jonkin aikaa, ja kun Milja yritti tietoisesti päästä takaisin kehoon, niin se onnistui. Samalla Milja huomasi, että flunssa oli kadonnut.

Toinen haastaltava Erja oli teini-ikäisenä ulkona, kun hän kuuli yhtäkkiä äänen, joka sanoi: ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan.” Ääni tuli yläviistosta vasemmalta, ja se oli sukupuoleton.

Erjalle tuli sanoista heti enkeli mieleen. Saman tien hän näki kaksi miestä, jotka juoksivat häntä kohti ja kertoivat, että Erjan isä oli juuri kuollut sairauskohtaukseen. Erjasta oli helpottavaa, että hän tiesi siitä jo ennen miesten tuloa.

Milja, Erja ja suurin osa muista haastateltavista piti kokemustaan positiivisena tai neutraalina. Usein kokemus antoi myös rohkeutta, käynnisti elämänmuutoksen ja lisäsi uskoa siihen, mitä silmä ei näe.

Pienelle osalle haastateltavista kokemus oli puolestaan pelottava.

Osa haastateltavista esimerkiksi kertoi, että heidän kodissaan oli kummitellut: kuulosti siltä, kuin joku olisi kävellyt asunnossa ja tavarat saattoivat vaihtaa paikkaa.

Avaruusolioista kiinnostunut Taisto kertoi puolestaan humanoidien lähestyneen häntä ja halunneensa hänet ikäviin kokeisiin, joissa pitäisi olla esimerkiksi syömättä. Kun Taisto kieltäytyi, hän sai fyysisiä oireita. Ahdistelua kesti noin vuoden.

Lue myös HS:n juttu, jossa unitutkija, professori Markku Partinen kertoo uskovansa, että avaruusolioista ja paranormaaleista kokemuksista puhuneet ihmiset ovat saattaneet kokea unihalvauksen.

Pieni osa haastateltavista oli joutunut mielisairaalaan yliluonnollisen kokemuksensa takia. Rancken halusi ottaa tutkimukseen mukaan tarinoita laidasta laitaan, myös niitä, joissa lukija voi kyseenalaistaa ilmiön kokijan mielenterveyden.

”Halusin, että väitöskirja kattaa kaikki osa-alueet.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


Rancken ei ota tutkimuksessaan kantaa siihen, ovatko ihmisten kokemukset totta. Tutkijalle riitti, että hänen haastattelemilleen ihmisille kokemus oli todellinen ja usein hämmentävä.

”Monet ajattelivat niin, että he tulkitsevat kokemuksensa yliluonnolliseksi kunnes toisin todistetaan.”

Yliluonnollisten ilmiöiden ongelmana on se, että niiden olemassaoloa ei ole ollut mahdollista todistaa luonnontieteen vaatimukset täyttävällä tavalla.

”Sosiologi James McClenon on huomauttanut, että yliluonnollisista ilmiöistä on vaikeaa saada objektiivista tutkimusta, koska aihe on niin epärationaalinen ja tunteisiin vetoava. Tutkimuksen missioksi tulee helposti tarve todistaa aiheen puolesta tai vastaan”, Rancken sanoo.

Yliluonnollisia ilmiöitä ei ole Suomen yliopistoissa Ranckenin mukaan juuri tutkittu. Väitöskirjaa voikin luonnehtia pioneerityöksi.

”Minun piti käytännössä laittaa sukset jalkaan ja painua umpihankeen. Aihe vaati valtavan määrän tiedohakua ja omaa ajattelua. Myös ohjaajieni kriittisyys oli luonnollisesti huipussaan.”

Useita Ranckenin haastateltavia kiinnosti, onko tutkija itse kokenut yliluonnollisia ilmiöitä omassa elämässään. Ehkä, hän pohtii.

”Olen kokenut intuition johdatusta, mutta en tiedä onko se luonteeltaan yliluonnollista.”

Tutkimus sai Ranckenin kuitenkin vakuuttuneeksi yhdestä asiasta.

”Luonnossa ja ihmismielessä on ulottuvuuksia, joista meillä ei ole vielä mitään käsitystä.”

Kirjan julkistamistilaisuus järjestetään Helsingissä Kansallisteatterin Lavaklubilla keskiviikkona 20.9. klo 12.00 alkaen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    6. 6

      Ville Heikkinen otti vuoden luontokuvan kärpästä, jota hän seurasi kahdeksan talvea – Katso kilpailun voittajakuvat

    7. 7

      17-vuotiasta hakkeria ei saatu lopettamaan, vaikka teoista tiedettiin jo vuosia sitten – yhteiskunta on neuvoton nuorten nettirikollisten edessä

    8. 8

      Harvinainen matelija synnytti neitseellisesti poikasen Helsingin Tropicariossa – synnyttänyt naaras ei ole ollut lähes neljään vuoteen tekemisissä urosten kanssa

    9. 9

      Koululaisten lomat saattavat lyhentyä Espoossa ja Helsingissä – Espoo aikoo pätkäistä syysloman kolmeen päivään, Helsinki harkitsee joululoman typistämistä

    10. 10

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    6. 6

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    7. 7

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    8. 8

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    9. 9

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    10. 10

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää