Menikö sisäinen kellosi sekaisin kun kelloja siirrettiin? Luultavasti nukkumisessasi on muutakin pielessä - Elämä | HS.fi
Elämä|Kolumni

Menikö sisäinen kellosi sekaisin kun kelloja siirrettiin? Luultavasti nukkumisessasi on muutakin pielessä

Ongelmia kellorytmin muutoksesta aiheutuu etenkin vuorotyöläisille, kroonisia sairauksia poteville, stressaantuneille ja univajeisille. Kellojen siirron voi nähdä myös mahdollisuutena parempaan nukkumiseen.

Julkaistu: 31.10.2017 11:21

Kellojen siirtäminen raivostuttaa monia, ja syystä. Alkuperäiset perustelut kesäajasta, lisääntyneestä valosta ja energiansäästöstä ovat vanhentuneet. Tiedetään jopa, että kellonsiirto on suoranaisesti vaarallista terveydelle.

Useat tutkimukset viittaavat siihen, että kevään kellonsiirto lisää sydäninfarktien riskiä jopa viidellä prosentilla. Pelkästään EU:n alueella tämä merkitsee jopa kahta tuhatta ylimääräistä sydänkuolemaa vuodessa. Vuonna 2015 julkaistussa turkulaistutkimuksessa selvitettiin kellojen siirron aikaansaamaa sydäninfarktiriskiä. Se on suurimmillaan viikon sisällä kellojen siirtämisestä.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Elämä & Hyvinvointi

Luetuimmat

Uusimmat