Elämä

”Hoikka mies oli asettumassa jalkaprässiin, jonka pelkkä kelkka painaa 280 kiloa” – Kuntosalilla saa ja pitääkin neuvoa toisia, näin teet sen oikein

Suomessa on tapana ajatella, että ”hoida sinä omat asiasi ja minä omani”. Silti jokaisen salilla kävijän velvollisuus on puuttua asiaan, jos näkee toisen olevan vaarassa loukata itseään, sanoo kehonrakentaja Mika Nyyssölä.

”Se oli huolestuttava näky. Kuntosalillemme oli tullut hoikka mies, jonka paksuin kohta jalassa oli polvi. Mies oli asettumassa jalkaprässiin, jonka pelkkä kelkka painaa 280 kiloa – ja siihen päälle tulevat vielä painolevyt”, sanoo kehonrakentaja Mika Nyyssölä.

”Minun oli pakko käydä kysymässä mieheltä, tiesikö hän, millaiseen laitteeseen hän oli menossa. Mies oli hetken hämillään ja siirtyi suosiolla viereiseen jalkaprässiin, jonka kelkka painoi 80 kiloa.”

Onneksi. ”Siinä olisi nimittäin käynyt pahasti, jos mies olisi yrittänyt nostaa jaloillaan 280 kilon kelkkaa. Päätin kirjoittaa tapauksesta blogiini”, Nyyssölä muistelee.

Monet kuntoilijat tekevät salilla liikkeitä väärin, mutta onneksi edellä kerrotun kaltaisia todellisia vaaratilanteita näkee vain harvoin. Useimmiten kyse on siitä, että kuntoilijalla on tekniikat hukassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yksi syy tähän on se, että etenkin nuoret saattavat treenata egon ehdoilla. Liikkeet tehdään aivan liian isoilla painoilla, jolloin tekniikka kärsii.

 

”Etenkin nuoret saattavat treenata egon ehdoilla.”

Toinen syy on se, että netti pullistelee tietoa ja videoita tekniikoista. Kaikki, mitä netistä löytyy, ei todellakaan pidä paikkaansa, sanoo Nyyssölä. Oikea tieto hukkuu helposti kaikenkarvaisen informaatiotulvan keskelle.

Oma lukunsa ovat myös personal trainerit, joista kaikki eivät todellakaan ole päteviä.

”Olen seurannut vierestä, kuinka personal trainer neuvoo asiakastaan täysin väärin. Niinä hetkinä olen pitänyt suuni kiinni, koska en halua nolata valmentajaa asiakkaansa edessä”, Mika Nyyssölä sanoo.

”Jos yhtään epäilee omia tekniikoitaan, suosittelen turvautumaan aidosti pätevään personal traineriin ja lukemaan alan kirjallisuutta.”

Kuntosalin laitteissa ei yleensä pääse tekemään liikkeitä kauhean väärin, koska laite ohjaa liikerataa. Eniten riskitilanteita aiheutuukin vapailla painoilla treenatessa. Niiden kanssa äheltäessä pitää tietää, mitä tekee.

Jos tekee moninivelliikkeitä, kuten maastavetoa, rinnallevetoa ja tempausta väärällä tekniikalla, voi loukata itsensä pahasti. Vammat eivät tule välttämättä heti, vaan ne voivat kehittyä hitaasti ajan kanssa.

 

”En koskaan huutele toiselta puolelta kuntosalia, että teet muuten tuon liikkeen päin helvettiä!”

”En kovin usein neuvo salilla muita, mutta aina jos näen, että joku voi loukata itseään, käyn sanomassa asiasta”, Nyyssölä kertoo ja neuvoo muitakin toimimaan samoin.

”Vaikka meillä Suomessa onkin sellainen kulttuuri, että hoida sinä omat asiasi ja minä omani, niin mielestäni jokaisen salilla kävijän velvollisuus on puuttua asiaan, jos osaa asiansa ja todella näkee toisen olevan vaarassa loukata itseään.”

”Jos haluan neuvoa toista, en koskaan huutele toiselta puolelta kuntosalia, että ’teet muuten tuon liikkeen päin helvettiä!’”

”Käyn aina esittämässä asiani kohteliaasti kysymyksen muodossa: ”Anteeksi, mutta teet aika jännästi tuon liikkeen. Onko sinulla jokin idea tuossa? Mihin kohtaan liike ottaa?”

”Vastauksen jälkeen näytän yleensä kaverille, miten itse teen liikkeen. Kun esittää asiansa kohteliaasti, kukaan ei normaalisti koe sitä hyökkäyksenä. Ihmiset ovat ennemminkin olleet iloisia ja kiitollisia avusta.”

”Toki minun on normaalia helpompi mennä neuvomaan muita, koska kilpailen kehonrakennuksessa. Jos nuori kolli menee neuvomaan vanhempaa kuntoilijaa, saattaa vanhempi vetää herneen nenäänsä.”

”Se on kuitenkin pieni hinta siitä, että tietää tehneensä parhaansa, yrittäneensä auttaa.”

Katso videolta entisen ammattikehonrakentaja Marko Savolaisen vinkit salille.

Tämä juttu on osa Minä väitän -sarjaa, jossa yksi asiantuntija kertoo näkemyksensä jostakin omaan alaansa liittyvästä kiinnostavasta aiheesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Treeni
  • Liikunta
  • Terveys
  • kuntosali
  • Kehonrakennus
  • Anna von Hertzen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

    2. 2

      Valepoliiseja, asekauppaa ja kuolema – HS tutki, miten suomalainen liikemies ja entinen ministeri Suvi Lindén päätyivät Ugandaan ja mitä sen jälkeen tapahtui

      Tilaajille
    3. 3

      Toimitusjohtajamme käytös on pitänyt sisällään nimittelyä, haukkumista, aiheettomia syytöksiä ja raivokohtauksia – Hallitus ei katso tarpeelliseksi puuttua tilanteeseen

    4. 4

      Elintaso on Virossa nyt kuin Suomessa 1990-luvulla – näin keskiluokka elää Tallinnassa

    5. 5

      MV-lehden nousu ja uho – näin Ilja Janitskin loi ja hylkäsi lehden, jota hän nyt syyttää ”törkypaskaksi”

      Tilaajille
    6. 6

      Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

    7. 7

      Wired: Sukellusvenemurhasta epäilty Peter Madsen oli kertonut täsmällisesti murhafantasioistaan seksikumppanilleen ennen tekoa

    8. 8

      On hyvin kummallista, että ylioppilaskokeet on tähän asti kirjoitettu kynällä paperille

    9. 9

      ”Mun unelmana on käydä Malediiveilla ennen kuin ne uppoaa” – HS vietti vuorokauden abien kanssa, jotka juovat ja tupakoivat vähemmän kuin yksikään aiempi sukupolvi

    10. 10

      Joensuulaisesta keskustanuoresta tuli rockin mystinen kulttilaulaja, jonka huumeet ja hulluus ajoivat kuolemaan – Jouni Mömmö oli liikaa myös Sielun veljille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

    2. 2

      (Mies)taiteilijat ovat kohdelleet muita törkeästi yli kahdensadan vuoden ajan, ja saaneet kaiken anteeksi – mikä muuttui vuodessa?

      Tilaajille
    3. 3

      Kansaansa kiduttava hirmuvaltio hukkui hetkeksi kansainväliseen ihailuun ja kehuun: katsokaa Pohjois-Korean prinsessan pisamia ja kaunotarten armeijaa

    4. 4

      Olen typerys, jota uhkaa varattomuus

    5. 5

      Wired: Sukellusvenemurhasta epäilty Peter Madsen oli kertonut täsmällisesti murhafantasioistaan seksikumppanilleen ennen tekoa

    6. 6

      Joensuulaisesta keskustanuoresta tuli rockin mystinen kulttilaulaja, jonka huumeet ja hulluus ajoivat kuolemaan – Jouni Mömmö oli liikaa myös Sielun veljille

    7. 7

      Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

    8. 8

      Pohjois-Korean cheerleaderien ei kannata harkitakaan kisojen aikana loikkaamista, sanoo vuonna 2006 loikannut entinen cheerleader

    9. 9

      Uusi rasismi vaihtoi rodun kulttuuriin

    10. 10

      Vähenevä kiinnostus lastenhankintaan näkyy myös adoptiohakemuksissa – hakijat ovat niin vanhoja, että eivät voi toivoa pientä lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pystytkö tähän hyppyyn? Jos et, kannattaa huolestua – ”Kolmi­kymppisenä on viimeinen hetki ruveta kuntoilemaan”

      Tilaajille
    2. 2

      Viime keväänä Zakarie Ali oli töissä Sörnäisten Alepassa, kun lippispäinen mies teki kahvihyllyllä yllättävän ehdotuksen – nyt 19-vuotias suomalainen on maailman kysytyimpiä muotinäytösmalleja

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset pitävät lämpimänä jopa viittä ”varasuhdetta” siltä varalta, että parisuhde päättyisi – koskee niin sinkkuja kuin varattuja

    4. 4

      Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

    5. 5

      Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

    6. 6

      Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

    7. 7

      ”Haluaisin suojella ihmisiä siltä, etteivät he itse mokaisi omia suhteitaan”, sanoo kokenut parisuhdekouluttaja, ja kertoo viisi olennaista rakastamisen taitoa

      Tilaajille
    8. 8

      Kilohinta neljä miljardia euroa – Suomen arvokkainta vientituotetta tehdään espoolaisen toimistotalon uumenissa

    9. 9

      Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

      Tilaajille
    10. 10

      Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

    11. Näytä lisää