Elämä

Välivuosia haukutaan, vaikka tutkimusten mukaan yhdestä välivuodesta voi olla hyötyä – Näin vietät välivuoden tehokkaasti

Julia Jussila ehti välivuoden aikana töihin sekä kaupan kassalle että maatilalle Portugaliin. Lue parhaat vaihtoehdot välivuoden viettämiseen.

Julia Jussila, 20, oli vuosi sitten tuore ylioppilas Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta.

Kittilässä syntynyt Jussila oli ollut aktiivisesti mukana Suomen lukiolaisten liitossa. Pohjois-Suomen piirin hallituksessa hän käytti paljon aikaa hankkeeseen, jolla pyrittiin estämään syrjäkylien pienten lukioiden lakkauttamista.

Työ kannatti, sillä koulujen lakkautukset saatiin estettyä. Omien lakkiaisten jälkeen iski kuitenkin uupumus.

”Lukion jälkeen olin niin väsynyt, että hakeminen suoraan opiskelemaan tuntui kaukaiselta ajatukselta.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori, psykologi Kati Vasalampi tunnistaa tilanteen, jossa moni nuori on koulun päättymisen jälkeen. Entistä useampi kokee lukio-opinnot uuvuttavina.

”Tytöistä jopa viidesosa osoittaa lukion aikana uupumuksen merkkejä”, hän kertoo.

Tiukan lukiorutistuksen jälkeen tekee mieli pysähtyä ainakin hetkeksi. Tilastokeskuksen mukaan noin 67 prosenttia tuoreista ylioppilaista ei sijoitu välittömästi jatko-opintoihin. Siitä ei tarvitse huolestua.

”Tutkimusten valossa yhdestä välivuodesta voi olla hyötyä yksilölle, jos omat urasuunnitelmat ovat vielä epäselvät. Silloin jää aikaa miettiä, mikä on itselle sopiva ala.”

Kun löytää innostavan alan, sen eteen jaksaa myös ponnistella sekä opiskellessa että työelämässä.

Vasalampi kehottaa kuitenkin olemaan välivuoden aikana aktiivinen, vaikkei pyrkisi opiskelemaan.

Välivuosi on hyvä käyttää itsensä kehittämiseen tai töihin.

”Kannattaa kokeilla erilaisia töitä. Vaihtelevat kokemukset auttavat selvittämään, mitä haluaa tulevalla työurallaan tehdä.”

Välivuoden aikana tehdyillä töillä voi myös kerätä rahaa tulevaa opiskelijaelämää varten.

Julia Jussila päätti lähteä lukion jälkeen Helsinkiin, kun sinne muuttanut kaveri houkutteli mukaan kimppa-asuntoon. Vuokrarahat Jussila hankki työskentelemällä ruokakaupan kassalla.

Jussilan työ löytyi vuokratyöyrityksen kautta. Niiden sivuilla on nykyisin usein tietoa lyhytaikaisista työpaikoista. Myös TE-palveluiden tietopalveluita kannattaa käyttää hyväksi. Esimerkiksi myyjän, tarjoilijan tai siivoojan töitä voi päästä tekemään nopeastikin.

Aina kannattaa myös kysyä töitä suoraan vaikkapa omasta lähikaupasta tai kioskilta.

Jussilalle työ kaupan kassalla ei kuitenkaan tuntunut sopivalta.

”Tuntui, että haluan tehdä väli­vuoden aikana jotain muutakin.”

Jussila toimi kuten monet samassa tilanteessa olevat ja lähti ulkomaille.

Välivuosi onkin hyvää aikaa nähdä maailmaa. Reppureissaamisesta voi selvitä pienillä kuluilla, jos on valmis tinkimään matkanopeudesta ja majoituksen laadusta.

Vielä edullisempi vaihtoehto on lähteä ulkomaille vapaaehtoistöihin. Suomessa niitä löytää esimerkiksi Allianssin Nuorisovaihdon kautta.

”Selkein ja turvallisin kanava on EU:n tukema Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu”, kertoo nuorisovaihtovastaava Tiina Hokkanen Allianssilta.

Työt vaihtelevat muutaman viikon leireistä vuoden työpesteihin Euroopan ulkopuolella.

”Tässä ohjelmassa on se hyvä puoli, että matkat kohteeseen korvataan. Lisäksi työntekijälle maksetaan pientä taskurahaa kuukausittain”, Hokkanen sanoo.

Tietysti ulkomaille voi lähteä myös töihin esimerkiksi hotelliin, ravintolaan, kahvilaan tai maatilalle. Työpaikkoja voi etsiä välityspalveluista tai itsenäisesti.

Julia Jussila lähti keväällä Portugaliin tapaamaan ystäväänsä. Parin viikon matkan lopulla hän asui mukavassa hostellissa Bragan kaupungin lähellä.

”Kysyin omistajalta, voisinko tulla hostelliin kesäksi töihin. Kun vastaus oli myöntävä, myin kaiken ylimääräisen omaisuuteni Suomessa ja tulin Portugaliin.”

Tiina Hokkanen muistuttaa, että ulkomaille lähtiessä on hyvä selvittää tarkasti, mihin on menossa. Kirjallinen sopimus ja tieto työajoista ovat tärkeitä.

Joulukuussa Jussila vastaa videopuheluun portugalilaiselta maatilalta. Hän työskennellyt siellä kuusi viikkoa.

”Täällä on aivan mahtavia ihmisiä, jotka pitävät toisistaan hyvää huolta. Päivät kuluvat oliiveja poimiessa, iltaisin pidetään hauskaa.”

Paikka löytyi Workaway-sivustolta, jossa erilaiset yhteisöt, hostellit ja maatilat etsivät työntekijöitä. Vaikka palkka tulee vain yösijan ja ruuan muodossa, Jussila on tyytyväinen.

”Kotona tuntui, että olin sidottu työpaikkaan ja asuntoon. Nyt olen voinut mennä sinne, mikä on vaikuttanut hyvältä.”

Erinomainen vaihtoehto välivuoden viettämiseen on tietysti myös opiskelu.

Yliopistoissa suosituimpiin oppiaineisiin on niin kova kilpailu, että iso osa hakijoista jää joka kerta ulos. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa lääketieteen ja oikeustieteen koulutusohjelmiin hyväksytään vain vähän yli kymmenen prosenttia pääsykokeisiin osallistuneista.

Välivuoden aikana opintoja voi kuitenkin tehdä avoimen yliopiston puolella. Opiskelu avoimessa yliopistossa on maksullista. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa opintopisteelle kertyy hintaa 10–15 euroa.

Yhä suositumpaa on myös hakea opiskelemaan avoimen yliopiston opintojen perusteella.

Kaikkia aineita, kuten lääketiedettä, ei pääse opiskelemaan niin sanotun avoimen väylän kautta, mutta esimerkiksi oikeustieteen opiskelun voi aloittaa avoimella puolella. Tenteissä pitää kuitenkin menestyä hyvin.

Avoimeen yliopistoon hakeutuessa kannattaa ottaa huomioon, että opiskelua ei katsota täysipäiväiseksi. Näin opintotukeakaan ei voi saada.

”Avoimessa yliopistossa on se hyvä puoli, että voi halutessaan kokeilla eri aineita. Itse löysin oman alani psykologian juuri avoimen yliopiston kautta”, tutkijatohtori Vasalampi kertoo .

Ensimmäistä opiskelupaikkaa hakeville on ollut korkeakoulujen yhteishauissa oma kiintiönsä vuodesta 2016 alkaen.

Urapolkuja tutkittaessa on Jyväskylän yliopistossa havaittu, että ensikertalaiskiintiöillä on ollut päinvastainen vaikutus, kuin mitä toivottiin.

”Näyttää siltä, että kiintiö on vain lisännyt välivuosien suosiota. Moni nuori ikään kuin taktikoi, eikä ota vastaan paikkaa, johon on hakenut toissijaisesti”, Kati Vasalampi sanoo.

Ensikertalaisten kiintiöissä unohtuu helposti, kuinka erilaisissa elämäntilanteissa nuoret saattavat lukion jälkeen olla.

Julia Jussila asui lukion loppuessa yksin, kun kumpikaan vanhemmista ei asunut samassa kaupungissa lähellä hänen kouluaan, ja hänen oli pakko hakea jotain opiskelupaikkaa, jotta oikeus toimeentulotukeen säilyi voimassa.

Siksi Jussila haki Helsingin yliopistoon lukemaan sosiaalitieteitä, vaikka arveli, että hänen sisäänpääsymahdollisuutensa oli hyvin pieni.

Ovet eivät auenneet, eikä hän omasta mielestään olisi edes ollut vielä valmis vaativaan opiskeluun.

Yksi välivuosi voi auttaa oman opintosuunnan löytymisessä. Vasalammen mukaan useammasta välivuodesta voi sen sijaan olla jo haittaa.

”Psykologin näkökulmasta sanoisin, että useamman välivuoden pitämisessä on riskinsä. Syrjäytymisvaara kasvaa, jos on monta vuotta tekemättä mitään.”

Työelämätutkijat ovat toisaalta havainneet, että myös korkeakouluun tähtäävien olisi hyvä saada työkokemuksia nuorena.

Julia Jussila löysi ulkomailla työskentelyn aikana uutta motivaatiota opiskeluun. Hän haki viime syksynä Metropolia-ammattikorkeakoulun sosionomilinjalle ja pääsi sisään. Nyt tammikuussa oli edessä muutto takaisin Suomeen.

Muita välivuoden pitäjiä hän kehottaa olemaan stressaamatta liikaa tulevaisuudesta.

”Minun neuvoni on, että välivuosi kannattaa käyttää itsensä toteuttamiseen.”

Fakta

Vaihtoehtoja välivuodeksi


 Vapaaehtoistyöstä, kielikursseista ja työharjoitteluista ulkomailla saa tietoa esimerkiksi Allianssin nuorisovaihdon sivuilta (nuorisovaihto.fi).

 Muita kanavia vapaaehtoistyöhön ovat Kansainvälinen vapaaehtoistyö (kvtfinland.org), Maailmanvaihto (maailmanvaihto.fi) ja workaway.info

 Vapaaehtoistyöstä Suomessa saa tietoa osoitteesta vapaaehtoistyo.fi

 Lyhytaikaisia työpaikkoja kotimaassa voi etsiä TE-palveluista (te-palvelut.fi), Duunitorilta (duunitori.fi), sekä työnvälitysyrityksiltä, kuten OpTeam, Staffpoint, Barona ja Joblink.

 Vuokratyön periaatteista saa tietoa ammattiliittojen ylläpitämästä Vuokratyöoppaasta (vuokratyoopas.fi).

 Avoin yliopisto toimii kaikkien isoimpien yliopistojen yhteydessä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulutus
  • Opiskelu
  • Työelämä
  • Hyvinvointi
  • Nuoret
  • Joonas Turunen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    2. 2

      ”Juoksin kotiin mielessäni kuolleet hevoset ja päätön nainen” – Helsinkiläisnaisen jäämistöstä paljastui ennennäkemättömiä kuvia Helsingin valtauksesta 1918

    3. 3

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    4. 4

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    5. 5

      ”Tämä minun elämäni nyt meni näin” – Yli tuhat HS:n lukijaa kertoi, miltä lapsihaaveiden kariutuminen tuntuu ja kuinka tuskasta pääsee yli

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimus osoitti ylivertaisuus­vinouman pätevän myös politiikkaan: Mitä vähemmän ihminen tajuaa aiheesta, sitä enemmän hän luulee tietävänsä

    7. 7

      Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

    8. 8

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    9. 9

      Kun suhde kaukomailla tuntuukin vankilalta – Kahden kulttuurin suhteissa on pidettävä huolta, että molemmat voivat tarvittaessa joustaa

    10. 10

      Musliminaiselta evättiin Ranskan kansalaisuus, koska hän ei kätellyt virkamiestä – korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    2. 2

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    3. 3

      Kansanedustaja Hjallis Harkimo jättää kokoomuksen ja haukkuu puolueen johtamista: ”Olen keskustellut Orpon kanssa tänä vuonna ehkä kaksi minuuttia” – Nämä asiat Harkimon lähdöstä tiedetään

    4. 4

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    5. 5

      Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä nykyisten puolueiden haastajaksi – Lähteet: ”Kokoomuksessa vallitsee syvä huoli”

    6. 6

      Tamperelainen tietoturva-asiantuntija Janne Ahlberg on internetin huijareiden metsästäjä, jonka paljastama kuva­huijaus levisi jälleen Syyrian ohjus­iskun jälkeen

    7. 7

      Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

    8. 8

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    9. 9

      Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta

      Tilaajille
    10. 10

      ”Koko ajan ne katsovat, mitä muuta työtä voisi olla tarjolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

    2. 2

      Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

    3. 3

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    4. 4

      Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

    5. 5

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    6. 6

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    7. 7

      Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

    8. 8

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    9. 9

      Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

    10. 10

      Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä nykyisten puolueiden haastajaksi – Lähteet: ”Kokoomuksessa vallitsee syvä huoli”

    11. Näytä lisää