Elämä    |   Kolumni

Moni parisuhde tyssää siihen, ettei ihminen ole valmis kehittymään – Rakkauteen pitäisi suhtautua kuin työuraan

Rakkaus ei ole pohjimmiltaan substantiivi, vaan verbi, kirjoittaa Frank Martela.

”Elämme rakastumis­kulttuurissa, emme rakastamis­kulttuurissa.”

Nämä runoilija Arno Kotron osuvat sanat on hyvä muistaa kesähääsesongin keskellä.

Helposti ajattelemme, että rakkaus on jotakin joka meille vain tapahtuu. Että olemme pelkästään passiivisia rakkauden uhreja.

Toki rakkaus on myös arvaamatonta. Mutta monet rakkauden keskeiset elementit – läheisyyden osoittaminen, toisen hyvinvoinnista välittäminen, yhteisen ajan etsiminen, sitoutuminen – ovat asioita, joiden eteen voi tehdä työtä. Ja joiden eteen tulee tehdä työtä.

Rakkaus ei ole pohjimmiltaan substantiivi vaan verbi. Rakkaus on tekemistä. Rakastamista.

Moni meistä suhtautuu työhönsä vahvan kasvuorientoituneesti. Luemme kirjoja, käymme kursseja ja ylipäänsä käytämme paljon energiaa sen miettimiseksi, miten voisimme olla parempia työntekijöitä, johtajia tai asiantuntijoita. Tiedostamme että emme ole esimerkiksi johtajina koskaan valmiita, vaan hyvä johtajuus on jatkuvaa kasvua. Sitoudumme tekemään työtä tämän kasvun eteen.

Jostain syystä tämä sama itsensä kehittämisen asenne ei läheskään aina suuntaudu parisuhteeseen. Kun tulemme kotiin, ajattelemme että parisuhde ja rakkaus vain ovat. Että kyllä minä olen jo valmis. Ei tässä tarvitse mitään erityistä tehdä.

Sellaisella asenteella urakehitys tyssäisi nopeasti. Valitettavasti myös moni parisuhde on tyssännyt tähän samaan asenteeseen.

Mitä jos ottaisit parisuhteeseenkin kasvun asenteen? Miettisit: Miten me huomenna voisimme olla entistä paremmin toimiva pariskunta? Miten minä itse voisin huomenna olla entistä parempi puoliso?

Pitkä parisuhde saattaa alkaa rakastumisesta, mutta sen jälkeen kyse on rakastamisesta. Aktiivisesta rakkauden ylläpitämisestä.

Elokuvat, laulut ja muu tunneteollisuus keskittyvät useimmiten kuvaamaan rakkauden ensihuumaa ja intohimon sykettä. Kuitenkin kaunein kuva rakkaudesta, jonka olen omin silmin nähnyt, tapahtui parkkipaikalla Hämeenlinnassa kymmenisen vuotta sitten.

Minä ja sisareni olimme tulleet kaupunkiin yhdessä isovanhempieni Helgen ja Annan kanssa. Hämeenlinna oli se kaupunki, jossa palokunnan tansseissa vuonna 1939 silloin 19-vuotias Helge kävi hakemassa Annaa tanssimaan. Nyt kävelimme Helgen ja Annan perässä, seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin, kun yhtäkkiä huomasimme että Helge otti Annaa kädestä kiinni.

Vilkaisimme sisarusteni kanssa toisiamme. Meillä oli kyynel silmäkulmassa. Varmasti tälläkin pariskunnalla on ollut omat myötä- ja vastamäkensä matkan varrella, mutta he olivat sitoutuneet olemaan yhdessä loppuun asti. Ja olivat edelleen niin läheisiä, että halusivat pitää toisiaan kädestä kiinni.

Eli kiitos vain Hollywood kaikista rakkausleffoista, mutta kaksi vanhusta käsi kädessä – se on todellista rakastamista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elämä
  • Rakkaus
  • Parisuhde
  • Frank Martelan kolumnit
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    3. 3

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    4. 4

      Tove Jansson kirjoitti vuonna 1979 onnettomaksi tekevästä arkkitehtuurista – se tulee mieleen, kun katsoo Jätkäsaarta ja Kalasatamaa

    5. 5

      Camden Elliott on Trumpia palvovan Amerikan kasvatti, joka vaihtoi kotiseudun huippuyliopistoon – Paluu Etelä-Virginiaan on kuin matka vieraaseen maahan

      Tilaajille
    6. 6

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    7. 7

      Sivullisten valppaus pelasti: aamu-uinnille lähtenyt iäkäs nainen oli hukkua Helsingissä, pelastus­laitos elvytti viime hetkellä

    8. 8

      Jätkäsaaren suunnittelussa tehtiin suuri virhe

    9. 9

      Miten siskoni olisi voinut sanoa, että isämme ei enää ole toimintakykyinen? Lääkärin pitäisi haastatella muistisairasta ja omaisia erikseen

    10. 10

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miten te suomalaiset oikein selviätte hankalan luonteenne kanssa?”– Kiinalaiset rakastuivat sosiaalisesti kömpelöön Mattiin, joka välttelee ihmisten kohtaamista

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    4. 4

      Jätkäsaaren suunnittelussa tehtiin suuri virhe

    5. 5

      Suomalaismiehen epäillään joutuneen yli 30 miljoonan euron arvoisen bitcoin-kavalluksen uhriksi – Huijauksen taustalla on thaimaalaisia julkkiksia ja pankkien laiminlyöntejä

    6. 6

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    7. 7

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    8. 8

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    9. 9

      Weekend Festivalin porteilla jouduttiin perjantaina jonottamaan tunteja – miksi tapahtuman ympärillä tuntuu kuohuvan vuodesta toiseen?

    10. 10

      Huippuyliopisto MIT:n tutkijat onnistuivat katkaisemaan spagetin kahteen osaan – ei ole niin helppoa kuin luulisi, sillä spagettimysteeri on kalvanut fyysikoita vuosikymmeniä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    2. 2

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    3. 3

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    4. 4

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    5. 5

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    9. 9

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    10. 10

      Niklas nosti 2 000 euron pikavipin, hyppäsi bussiin ja pelasi rahat loppuun työmatkalla – ”Unelmien toimiala” takoo satumaisia tuottoja mutta jättää jälkeensä rumia tarinoita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Valmentaja Tiia Hautala pani rakkaan lajinsa tauolle, koska koki epäonnistuneensa ja syyllisti itseään – ”Huomasin, että minä en enää pysty tähän hommaan”
    3. Messi aloitti uuden kauden väkevästi – yllätti muurin täydellisesti ensimmäisellä sarjamaalillaan
    4. Sivullisten valppaus pelasti: aamu-uinnille lähtenyt iäkäs nainen oli hukkua Helsingissä, pelastus­laitos elvytti viime hetkellä
    5. Tappiokausia tahkonneen Jokerien toimitusjohtaja tyrmää pakotepuheet – näkee Venäjälle lähtemisen edelleen mahdollisuuksien kautta
    6. Kahta EM-mitalia Berliinistä tähyävä Ronja Oja aikoo viihdyttää muuta Suomen joukkuetta mielenkiintoisella tavalla – ”Harkitsin, että pitäisikö ottaa luuttu Berliiniin mukaan”
    7. Rotusortajat ampuivat opiskelijoita tässä Soweton kirkossa – Nelson Mandela muutti kaiken, ja nyt Osmo Vänskä johti mustat ja valkoiset ekstaattiseen harmoniaan hänen satavuotisjuhlissaan
    8. Tunti sitten
    9. Slovenian uudeksi pää­ministeriksi valittiin maan entistä pää­ministeriä matkinut koomikko
    10. Liukkosen veljekset Taisto, 79, ja Teuvo, 77, elivät lapsuutensa Suomen kuuluisimman mielisairaalan alueella – Nyt Lapinlahden ”kakarat” palaavat kotiin, joka on taas heräämässä
    11. Orava Asuntorahasto keksi nerokkaan keinon vakuuttaa sijoittajat, kun se vaihtoi nimekseen Avaro – voisiko myös Öitääsosiroun olla uskottava toimija?
    12. Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin Tilaajille
    13. Näytä lisää