Elämä    |   Kolumni

Ekaluokkalaisen koulu vaikuttaa niin kivalta, että haluaisin itsekin takaisin ala-asteelle

Ekaluokkalaisen vanhempi vertaa nykykoulua omaansa, koska ei juuri muusta tiedä. Siellä odottaa yllätys, kirjoittaa Kaisa Viljanen kolumnissaan.

”Otamme nyt teidän lapsistanne kopin”, lausuu opettaja ensimmäisenä aamuna koulun pihalla.

Kurkussa tuntuu jotakin kökköä.

Aika, liian nopea. Reppu, liian suuri. Uusi vaihe jännittää hirvittävästi myös vanhempaa.

Ensimmäisessä vanhempainillassa olen pudota tuoliltani. Niin hauskalta paikalta koulu vaikuttaa.

Pohjoishelsinkiläisellä ekaluokalla on yli 40 oppilasta – ja kaksi opettajaa ja luokkaa. Lukujärjestys ei ole kiveen hakattu vaan joustaa tarpeen mukaan. Pulpetista saa myös nousta, ryhmiä vaihdellaan.

Kiusaamista ratkovat esimerkiksi vertaissovittelijat. Wilmasta tulee innostavaa viestiä. Vanhemmat ovat tervetulleita tunnille vaikka auttamaan.

Koulun ehdottomuus vaikuttaa olevan poissa, omistautuneet opettajat ja keskusteleva henki läsnä.

Osaamattomuudesta ei rangaista.

”Riittää, kun vaikka kirjoitatte läksyn viereen, että yrititte”, opettaja sanoo.

Matematiikkaa opiskellaan unkarilaisten värisauvojen avulla. Varga-Neményi-metodin matematiikan (!) kirjassa kiteytyvät tuoreen koululaisen vanhemman tuntemukset.

”Parasta tukea on yhteinen puhuminen ja pohdiskelu. Vanhempien omat kouluaikaiset kokemukset ovat ehkä olleet hyvin erilaisia, joten auttaminen voi olla hämmentävä kokemus.”

Kieltämättä. Olisinpa saanut opiskella matematiikkaa näin.

Saatan elää kuherruskuukautta, mutta haluaisin palata takaisin luokkaan. Voisin pyyhkiä mielestäni kurjat koulumuistot: avoimena rehottavan, rakenteellisen kiusaamisen, pelottavat, autoritääriset opettajat, kaavamaisen suorittamisen ja tulosseurannan.

Kerran sain rangaistuksen, kun räpsyttelin virsikirjaa musiikintunnilla. Ja aloitin alakouluni sentään 80-luvulla, en 50-luvulla.

Kouluissa, opettajissa ja resursseissakin on eroja, mutta oppimisen raamit vaikuttavat olevan nykykoulussa aivan toista.

Koulumaailman julkisuuskuvaa dominoivat uupuneet opettajat, kiusaaminen ja homeongelmat, toisaalta Pisa-hypetys. Jossain siinä välillä on parhaimmillaan hyvä tavallinen kouluarki, jonka pitäisi olla kaikkien lasten oikeus.

Turvallista ja mukavaa koulupolun alkua kaikille tuoreille koululaisille!

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vanhemmuus
  • Lapset
  • Koulu
  • Kaisa Viljanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suuren kauppakeskuksen rakentaminen keskeytyi Espoossa – Lippulaivalle etsitään nyt uutta urakoitsijaa

    2. 2

      Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

    3. 3

      Ruotsalaisen koulun juhlissa julkisesti jaettu seksipalkinto johti ehdolliseen tuomioon – ”tunnustuksen” saanut järkyttyi kaveriensa tempauksesta

    4. 4

      Suomalaistutkijat löysivät uuden yhteyden ruuan ja aineenvaihduntaa edistävän ruskean rasvan välillä

    5. 5

      DN: Venäjän agentti soluttautui ruotsalaiseen toimittaja­kouluun

    6. 6

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    7. 7

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    8. 8

      Miestenpäivänä voisimme lakata uskomasta kummitusjuttuihin feministeistä

    9. 9

      Maanantaina Suomeen perustetaan feministinen miesjärjestö Miehet ry – tästä twiittiketjusta ajatus lähti

    10. 10

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    4. 4

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    5. 5

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja näin se tapahtuu

      Tilaajille
    6. 6

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    7. 7

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    8. 8

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    9. 9

      Nuoren omaisuus varastettiin Kampissa – Epäillyt yrittivät häipyä Poriin, poliisi pysäytti pakobussin Karkkilassa

    10. 10

      Voisiko kerrostalon sisälämpötila olla 18 astetta? Merihaassa testataan, miten suomalaiset sietävät englantilaisia lämpötiloja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    9. 9

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    11. Näytä lisää