Napolinlahden säästynyt salaisuus

Kuvankaunis Procidan saari sijaitsee pikkumatkan päässä Italian kuuluisista turistikaupungeista Caprista ja Ichiasta. Saari on saanut olla isoilta matkailijaryhmiltä rauhassa, mutta elokuvantekijöitä sen ahtaat kujat ja värikäs satama ovat innoittaneet.

Napolista lähtenyt lautta lipuu Ischian ohi ja rantautuu naapurisaaren Procidan satamaan. Vajaan tunnin mittainen matka lähes tyynellä merellä sujuu nautittavan rauhallisesti. Kun laskusilta jymähtää satamalaiturin betoniin, ääni kaikuu yöhön varustautuvassa pikkukylässä. Lautasta purkautuu pari kourallista matkustajia, joista valtaosa on italialaisia, monet Napolissa töissä käyviä paikallisia.

Porto Marina Granden sataman rantabulevardilla lojuu sotkuisia verkkokasoja. Puisten kalastajapaattien värikkäät kyljet peilautuvat väreillen merenpinnassa. Muutama poika kokeilee ongella onneaan.

Rantakadun varrella kohoaa vuosisatoja vanhoja kivitaloja, jotka seisovat ylväinä ryppyineen ja valuvine rappauksineen. Ikkunoista roikkuvat päivän pyykit. Ulkoseinillä seikkailee sähköjohtoja. Parvekkeilla nojailee katuelämää seurailevia vanhuksia. Alhaalla torin reunalla, Santa Maria della Pietán kirkon vierellä pyörii yksinäinen karuselli.

Horisontista sinkoavat auringon viimeiset säteet saavat pastellinväriset talonkyljet hohtamaan persikan, lohen ja hunajamelonin sävyissä. Näkymä on kulissimainen; kuin katselisi Puccinin La Bohéme -oopperaa.

 

Saari vaikuttaa maanläheiseltä ja sielukkaalta.


Phlegrean saariryhmään kuuluva Procida jää usein naapuriensa Ischian ja Caprin varjoon. Saarta kutsutaankin hyvin pidetyksi salaisuudeksi. Kuitenkin sen luonnonkauneus ja u­peasti säilynyt arkkitehtuuri värikkäine taloineen ja satamineen ovat houkutelleet niin italialaisia kuin Hollywoodin elokuvantekijöitä.

Pikkuruinen, noin neljän ne­liökilometrin kokoinen saari on toiminut 34 elokuvan kuvauspaikkana. Michael Radfordin ja Massimo Troisin ohjaama Il Postino (Postimies, 1994) teki saaresta elokuvamaailman rakastetun kohteen.

Vuonna 1999 valmistunut psykologinen trilleri The Talented Mr. Ripley (Lahjakas herra Ripley) kuvattiin myös osin Procidassa, osin naapurisaarella ­Ischialla. Tuolloin Procida esitti fiktiivistä Mongibellon kylää.

Elokuvat ovat jättäneet leimansa saareen. Postimies-elokuvan kunniaksi kuvauspaikkana toiminut ranta, sinne johtava tie sekä tori on nimetty elokuvan ja sen tekijöiden mukaan.

Kesäisin elokuvakansa kokoontuu saarelle, kun Procidassa järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla elokuvafestivaalit. Ne houkuttelevat paikalle niin italialaisia kuin ulkomaa­laisia veiraita.

Pieni saari avautuu matkailijalle helposti joko jalan, skootterilla tai sähköpyörän selässä. Kulkupelejä voi vuokrata Porto Marina Grandesta. Minibussi ajaa satamasta saaren länsi-kärkeen, ­Chiaiolellan kylään aamuvarhaisesta keskiyöhön. Keskustan kivikadut ovat ahtaita. Niillä kaahaavien autojen ja skoottereiden väisteleminen vaatii taitoa.

Procida on matkailijalle helppokulkuinen. Saaren korunkauniit kohteet sijaitsevat Porto Marina Grandessa, sen vierellä sijaitsevassa Porto Turisticossa, itä-kärjen kukkulalla kohoavassa Terra Muratan linnoituksessa sekä etelä-rannan Corricellassa.

Nämä alueet – etenkin romanttinen Corricella – ovat toimineet usean elokuvan kuvauspaikkoina. Corricellan rantaa koristavat 1600-luvulla rakennetut kivitalot, jotka muodostavat rinteeseen värikkään, lähes saumattoman tilkkutäkin.

Piazza Dei Martirin torin edessä kohoava kirkko (Santuario Di Santa Maria delle Grazzie) ja sille johtava jyrkkä katu näkyvät useaan otteeseen Lahjakas herra Ripley -elokuvassa.

Terra Muratan kukkulalla on ollut saaren vanhinta asutusta. Sen alueella on toiminut linnoitus, luostari, kuninkaallinen palatsi ja vankila. Procidan korkeimmalta paikalta avautuvat upeat näkymät Corricellaan etenkin auringon noustessa.

Pablo Nerudan Italian evakkoajoista kertovan Postimies-elokuvan kohtauksia on kuvattu myös saaren pohjoisosan karunkauniilla Pozzo Vecchion rannalla, jonka tumma hiekka on tulivuoriperäistä.


Elokuvien kuvauspaikkoihin on helppo tutustua itsenäisesti. Paikat on merkitty tienvarteen kyltein, jotka kertovat elokuvan juonen, tuotannosta sekä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kylteistä selviää muiden muassa, että Postimies-elokuvan toinen ohjaaja ja päänäyttelijä Massimo Troisi kuoli sydänkohtaukseen heti viimeisen kuvauspäivän päätyttyä.

Ischia Guided Tours matkatoimisto järjestää Procidalle yksilöllisesti räätälöityjä elokuvaretkiä, jolloin saaren tärkeimpiin kuvauspaikkoihin pääsee tutustumaan oppaan johdolla.

Procida on ehkä vähän oudostikin pysynyt massaturismin ulkopuolella, matalan profiilin kohteena. Saarella ei ole suuria resortteja, ei kansainvälisiä pikaruokaravintolaketjuja. Saari vaikuttaa maanläheiseltä ja sielukkaalta.

Palvelu hotelleissa, ravintoloissa ja kahviloissa on etupäässä italiankielellä. Tarjoilijoita on usein vähän ja palvelun hitauteen on hyvä tottua.

Saarella on edullisia majoitusvaihtoehtoja, kuten pieniä pen­sionaatteja, Airbnb-asuntoja, mutta myös joukko tyylikkäitä boutique-hotelleja. Huonehinnat kohoavat elokuussa, jolloin ne täyttyvät ennen kaikkea italialaisista lomailijoista.

 

Näkymä on kulissimainen; kuin katselisi Puccinin La Bohéme -oopperaa.


Saarelle pääsee helposti Napolista käsin joko laivalla tai autolautalla. Laivat kulkevat Procidasta säännöllisesti myös Ischial­le ja mantereella sijaitsevaan Pozzuolin kaupunkiin.

Saarella on lukuisia tummahiekkaisia rantoja, kuten Chiaia, Ciraccio sekä Pozzo Vecchio. Ne ovat puhdasvetisiä, mutta Napolin läheisyyden vuoksi eivät niin kristallinkirkkaita kuin Caprilla.

Saaren länsi-osan Porto Turistico Di Marina Chiaiolella tarjoaa jahtisataman ja joukon pasta- ja seafood-ravintoloita. Chiaiolellan viereen on rakennettu silta, joka yhdistää sen kyljessä ko­hoavan, asumattoman Vivaran pikkusaaren, jonne voi mennä patikoimaan.

Tunnelmallisimmat ravintolat sijaitsevat alhaalla Corricellan satama-alueella, aivan rannan tuntumassa, jossa kannattaa nauttia esimerkiksi seafood- tai sitruuna-anjovispastaa.

Procida on kuuluisa mehukkaista, kookkaista sitruunoistaan, joiden sesonki osuu maalis–huhtikuulle. Sitruunaa tarjotaan niin raikkaana hedelmälihasalaattina (oliiviöljyn ja yrttien kera), pastakastikkeena kuin suklaankin mausteena.

Fakta

Pikkuruinen Procida


Procida sijaitsee Napolinlahdella noin 5 kilometrin päässä mantereesta.

Neljän neliökilometrin kokoisella saarella on noin 10 000 asukasta.

Saari tunnetaan merenkäynnin mestareista ja laivojenrakennuksesta.

Helsingistä Procidaan pääsee lentämällä Napoliin ja edelleen laivalla tai autolautalla (40 min – 1,5 tuntia).

Sesonkiaika osuu elokuulle, jolloin majoitushinnat kohoavat. Tarjolla on myös Airbnb-asuntoja.

Saarella on helppo liikkua jalan, (sähkö)pyörällä, skootterilla tai minibussilla.

Procidassa on kuvattu 34 elokuvaa. Tunnetuimmat filmit: “ Il Postino”, “The Talented Mr. Ripley”, “Plein Soleil” ja “House of Dolls”.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autoilija ajoi kahden lapsen päälle suojatiellä Espoossa – Vastaantulija yritti varoittaa tööttäämällä ja valoja väläyttelemällä

    2. 2

      Eristetyn ja turisteilta kielletyn intialaissaaren heimolaiset surmasivat amerikkalaisturistin nuolilla

    3. 3

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    4. 4

      Kiinalainen teurastamo pumppasi jopa 120 litraa vettä nautoihin nostaakseen eläinten myyntipainoa – Polvilleen luhistuneella naudalla näkyi ”kyyneleitä silmissään”

    5. 5

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    6. 6

      Mikä Sipoonrannassa meni pieleen? Piti tulla eliittikaupunginosa, tuli keskeneräinen joutomaa – ”Mehän siis hengitämme hiekkaa”

    7. 7

      Huippuyliopiston tutkimus selvitti, mikä on paras tapa pitää paino kurissa laihduttamisen jälkeen – vähähiilihydraattinen tulos aiheutti heti kohun

      Tilaajille
    8. 8

      Historiallinen valokyltti katoaa Kalliosta, tilalle ledivalot – ”Kaikenlaista muutakin on tässä pitänyt uusia”

    9. 9

      EU-komissiolta tyrmäys Italian budjetille – askel kohti maan rankaisemista

    10. 10

      Olli Kopra, 26, rakastaa vieterilelujaan, mutta kynsien leikkaamisesta hän ei pidä – Vanhempien mielestä tässä on ongelma: kehitysvammaisella pojalla on liikaa oikeuksia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    2. 2

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    3. 3

      Sipoon kunta sai tarpeekseen Sipoon­rannan ongelmista: Osa alueesta palautumassa kunnalle joutomaana

    4. 4

      Olli Kopra, 26, rakastaa vieterilelujaan, mutta kynsien leikkaamisesta hän ei pidä – Vanhempien mielestä tässä on ongelma: kehitysvammaisella pojalla on liikaa oikeuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Teknologia­jättien pörssi­syöksy syvenee – Mistä Googlen, Facebookin ja kumppanien ala­mäessä on kyse?

    6. 6

      Hissin kaapeli katkesi chicagolaisessa pilvenpiirtäjässä ja matkustajat syöksyivät 84 kerrosta alaspäin – selvisivät säikähdyksellä

    7. 7

      Eristetyn ja turisteilta kielletyn intialaissaaren heimolaiset surmasivat amerikkalaisturistin nuolilla

    8. 8

      Hissionnettomuus Helsingissä: Mies puristui hengiltä Porvoon­kadulla

    9. 9

      Ex-gangsteri ammuttiin Kööpenhaminassa, kun hän poistui elämä­kertansa julkaisu­tilaisuudesta

    10. 10

      Asiantuntijat pelkäävät, että kauppa­keskus Redi on väärässä paikassa – HS pyysi arvioita, miten Kalasataman kauppa­keskus selviäisi alku­vaikeuksistaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    5. 5

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    7. 7

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    8. 8

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    9. 9

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    10. 10

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    11. Näytä lisää