Vuoden luetuimmat jutut: Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

Tietokirjailija Aino-Maija Leinonen rakasti siivoamista, jopa niin paljon, että paloi loppuun sitä tehdessään. Hän oivalsi, ettei kaikkea tarvitse tehdä kuin muut. Nyt hän elää Tampereella yhdessä lastensa, puolisonsa ja tämän uuden kumppanin kanssa.

Aino-Maija Leinosen kotona on usein vähän sotkuista, mutta vieraat saavat silti tulla kylään. Kodin ei pidä olla mikään edustustila, hän sanoo.

| Päivitetty

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran marraskuussa 2018.

Eteisessä lojuu kasa kirpputorille menevää roinaa. Keittiön lattia on niin tahmea, että sukat tarttuvat siihen kiinni.

Aino-Maija Leinosen, 38, kotona Tampereen Kalevassa on hieman sotkuista, mutta hän siivoaa vasta viikonloppuna – jos jaksaa. Aina tulee uusiakin viikonloppuja, hän muistuttaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat