Elämä

Esa Pelkosen, 23, isyys alkoi dramaattisin kääntein, eikä hän ole katunut kertaakaan: ”Tajusin, että Eemin kanssa voi liikkua ja elää”

Suomessa tullaan ensimmäistä kertaa isäksi keskimäärin 31-vuotiaana. Esa Pelkosesta tuli isä 20-vuotiaana.

Isän ja pojan ensikohtaaminen oli dramaattinen. Esa Pelkonen oli 20-vuotias, odotti käytävällä ja pelkäsi.

Synnytys oli käynnistetty, ja yhtäkkiä vaimo Helena Pavloff-Pelkonen taisteli hengestään. Samoin teki vauva, Eemi-poika.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Odotin ihan kuumotuksissa ulkopuolella, ja sieltä kärrättiin Eemiä. Ajattelin, että nyt pitäisi fiilistellä tätä, mutta en pysty, kun olen huolissani vaimostani”, Pelkonen muistelee.

Synnytys oli raju. Käynnistys aloitettiin Cytotec-lääkkeen avulla. Pariskunta kertoi noin vuosi sitten HS:n haastattelussa lääkkeen aiheuttamista sivuvaikutuksista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Istukka irtosi ennenaikaisesti ja kohtu repesi. Eemi syntyi hätäsektiolla. Lopulta sekä äiti että lapsi selvisivät. Isyys alkoi.

Isäksi tulevien keski-ikä on noussut tasaiseen tahtiin. Ensimmäistä kertaa isäksi tullaan keskimäärin 31,5-vuotiaana. Siksi Pelkonen on verrattain nuori isä. Ja häntä nuorempiakin on. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 ensimmäisen lapsensa sai 306 alle 20-vuotiasta miestä.

Pelkosen reitti isäksi kulki epätavallista kautta. Hän eli tavallista nuoren miehen elämää ja haaveili urasta näyttelijänä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vaimolla oli jo ennestään kolme lasta. Näille kolmelle Pelkonen oli enemmänkin isoveli kuin isä.

Ajatus yhteisestä biologisesta lapsesta tuli ajankohtaiseksi pian. Vaimo oli 19 vuotta vanhempi. Jos pariskunta halusi yhteisen lapsen, aikaa ei olisi kauan.

”Se oli loppupeleissä tietoinen päätös hankkia lapsi. Vaikka ensin vain leikittelimme ajatuksella.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eemi syntyi vuoden 2015 kesällä. Syntymää seurasi vauhdikas syksy. Pariskunta teki yhdessä taideprojektin Linnanmäellä, ja perhe muutti uuteen kotiin. Muistikuvat tuosta ajasta ovat pyyhkiytyneet Pelkosen mielestä.

Keväällä Pelkonen halusi hengähtää. Hän päätti jättää urahaaveet hetkeksi ja miettiä mitä haluaa. Pelkonen jäi pojan kanssa kotiin kotihoidontuella.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

”Vuosi vastasyntyneen poikani kanssa tarjosi minulle mahdollisuuden pysähtyä.”

Isä nautti lapsen kanssa höpöttelystä, lörpöttelystä ja makoilusta. Välillä tosin tuntui, että hän oli aina vain kotona. Sitten Pelkonen keksi, että lapsenhan voi ottaa mukaan, kun lähtee vaikka ystävien kanssa kahvilaan.

”Tajusin, että Eemin kanssa voi liikkua ja elää.”

Mutta jonkinlaista isien vertaistukitoimintaa Pelkonen olisi kaivannut. Hän kyllä kokeili perheneuvolan ryhmää.

”Siellä oli muutamia äitejä juttelemassa allergioista ja ruokavalioista. Ei se oikein inspiroinut.”

Nuorten isien vertaistuellista isäkahvilaa osana Silmu-toimintaa ohjaava Jussi Vehniäinen tunnistaa Pelkosen kokemuksen.

”Kun keskivertoisä hakee vertaistukea, hän törmää yleensä äiteihin ja lapsiin. Kun nuori isä hakee vastaavaa, vastassa on kolmikymppisiä, jotka ovat nuorille jo ihan dinosauruksia”, Vehniäinen sanoo.

Nuoren isän huolet ovat vähän erilaisia kuin kolmikymppisen. Isyyden yhteydessä puhutaan usein perhevapaista, työmarkkinoiden suhtautumisesta koti-isyyteen ja muista asioista, jotka eivät välttämättä kosketa nuoria isiä.

”Nuoret elävät lyhyillä sykleillä. Heille on ajankohtaisempaa työ- ja opiskelupaikan miettiminen ja suhde omiin vanhempiin.”

Ja mistä nuoret isät puhuvat? Vehniäisen mukaan kaikkein eniten parisuhteesta. Lisäksi he kaipaavat itseluottamusta lapsen kanssa olemiseen ja uskoa omiin kykyihinsä. Nuoruudessa on myös etunsa.

”Nuoret isät ovat avoimia ja mukautuvaisia. Kolmikymppisillä on jo pinttyneemmät tavat.”

Joillekin avun hakeminen on hankalampaa. Vehniäisen mukaan moni nuori isä kokee, että heidän pitää todistella pärjäämistään tavallista enemmän esimerkiksi palveluita käyttäessään tai kaupungilla.


Pelkonen ei kuulu heihin. Hänen mielestään isyys on myös asenteesta kiinni.

”Olen aina kantanut isyyteni mielettömällä ylpeydellä. Olen mennyt tuolla kantorepun kanssa sellaisella asenteella, että: Wow, tsekatkaa! Mulla on tällainen!”

Näyttelijähaaveet saivat jäädä. Pelkonen alkoi opiskella kasvatustieteitä yliopistossa. Hänestä on hauska seurata Eemin kehitystä samalla kun lukee kasvatustieteen teoriaa. Pelkonen kokee olevansa tiedostava, lasta tutkiva ja kuunteleva isä.

”Tavoite on se, että läpi isyyteni osaisin pysähtyä lapsen äärelle ja oikeasti tunnustella hänen todellisuuttaan”, Pelkonen pohtii.

”Ja tietysti haluan olla hauska isä.”

Isyyttä Pelkonen ei ole katunut kertaakaan. Hän kokee kasvaneensa ja haluaa rohkaista myös niitä, jotka epäröivät isäksi ryhtymistä. Pelkonen uskoo, että useimmissa tapauksissa isäksi ryhtyminen kannattaa.

”Kun on postmodernin ajan eksistentiaaliset ahdistukset menossa, ja sitten siihen pölähtää skidi, niin se antaa sisäistä rauhaa ja rohkeutta.”

Entä millainen kaveri on Eemi?

Pelkosen poika on nyt 3,5-vuotias. Isä kuvailee poikaansa vitsikkääksi ja sympaattiseksi kaveriksi. Viime aikoina Eemi on ryhtynyt fyysisemmäksi ja alkanut kokeilla oman kehonsa rajoja. Miten kovaa pystyy juoksemaan? Miltä tuntuu lyödä?

”Ja Eemi tykkää myös painia paljon.”

 

”Pääasiassa me heitämme läppää ja painimme.”

Parhaillaan Pelkonen harjoittelee rajojen asettamista. Nyt kun Eemillä on uhmaakin. Varsinkin julkisilla paikoilla oli aluksi vaikeaa asettaa rajoja.

”Kaupassa Eemille iskee välillä raivo, kun kieltäydyn ostamasta karkkia. Tähänkin reagoiminen on sellainen juttu, jota olen nyt treenannut”, Pelkonen kertoo ja näyttää, miten nappaa pojan noissa tilanteissa kainaloonsa.

Rauhallisina hetkinä isä ja poika tutkivat yhdessä eläinkirjoja. Eemi rakastaa eläimiä ja haluaa leikkiä metsäretkillä roolileikkiä, jossa isä on kettu ja poika susi.

”Ensin se vähän hävetti. Mutta pari kertaa olen mennyt ketun rooliin sisälle. Itse asiassa se on ihan vapauttavaa leikkiä kettua metsässä. Kannattaa kokeilla joskus”, Pelkonen sanoo ja nauraa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    2. 2

      Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen – Lähetä kuvia ruosteenpunaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    3. 3

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    4. 4

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    7. 7

      Yliopistot uhkaavat menettää lukuoikeuden tuhansien tiedelehtien artikkeleihin

    8. 8

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    9. 9

      Andy McCoyn korkea kuume ei haitannut – suomirockin ikoni Pelle Miljoona Oy kärsi ensin niveljäykkyydestä, mutta tarjosi lopulta suuren sukupolvikokemuksen

    10. 10

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    2. 2

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    3. 3

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    4. 4

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    5. 5

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    6. 6

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    7. 7

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    8. 8

      Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen – Lähetä kuvia ruosteenpunaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    9. 9

      Poliisi: Taksikuski tunkeutui asunnolle Turussa, asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi

    10. 10

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    2. 2

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    5. 5

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    8. 8

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    9. 9

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    10. 10

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen – Lähetä kuvia ruosteenpunaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle
    3. Mielenosoittajat vaativat Moskovassa, ettei Kuriileista saa neuvotella – Japanin pääministeri Abe saapuu tiistaina Venäjälle neuvottelemaan rauhansopimuksesta
    4. Tunti sitten
    5. Meksikon räjähdysmäisen palon kuolonuhrien määrä nousi 79:ään
    6. Britannian 97-vuotias prinssi Philip sai huomautuksen ilman turva­vyötä ajamisesta vain kaksi päivää auto-onnettomuutensa jälkeen
    7. Vasta loppusuora poimii lopulliset eduskuntavaalien teemat Tilaajille
    8. Kaisa Mäkäräisen ammunta yhä pahasti sekaisin – kuusi ohilaukausta romahduttivat sijoituksen
    9. Pääministeri Theresa Mayn pitää kertoa maanantaina varasuunnitelmansa brexitistä – Parlamentaarikot valmistelevat esitystä, joka estäisi Britannian eron EU:sta ilman sopimusta
    10. Lipuntarkastusta vältellyt mies löi ja sylki kasvoille tarkastajaa Vantaalla, junankuljettaja taltutti pippurisumutteella
    11. Kiinalaistytöistä edistynein kilpaili jo suomalaisen nuorten MM-edustajan kanssa samassa sarjassa –  Yhden kiinalaisen pojan pitkä kisahyppy pienessä mäessä kohahdutti yleisöä
    12. 2 tuntia sitten
    13. Huippu-urheilijat Tuukka Kotti ja Minttu Tuominen kertovat, kuinka valtava on onnistumisen merkitys – heidän ajatuksistaan voi olla hyötyä meille kaikille
    14. Näytä lisää