Suomessa on työttömänä paljon ihmisiä, joiden kuuluisi olla eläkkeellä, sanoo kuntoutuslääkäri: ”On traagista, jos kehitysvammainen joutuu kilpailemaan muiden hakijoiden kanssa samoista työpaikoista”

Tämä juttu on osa Minä väitän -sarjaa, jossa yksi asiantuntija kertoo näkemyksensä jostakin omaan alaansa liittyvästä kiinnostavasta aiheesta.

Kuntoutuslääkäri Raija Kerätärhttps://www.hs.fi/haku/?query=raija+keratar:

”Suomessa on työttö­mänä paljon vaikeasti masen­tuneita ja psyykki­sesti sairaita ihmi­siä, jopa skitso­freenikkoja, jotka eivät ole minkään hoito­järjestelmän piirissä. Lisäksi työttöminä työnhakijoina on kehitysvammaisia, joiden kehitysvammaa ei tunnista kukaan, eivät edes he itse.

Nämä ihmiset häpeävät ja tuntevat syyllisyyttä huonosta pärjäämisestään, eivätkä useinkaan osaa hakea hoitoa. He jäävät jumiin yhteiskunnassa, koska työkykyä arvioidaan ja tutkitaan pääasiassa fyysisten sairauksien kautta.

Mielenterveyspalveluja on liian vähän, ja aktiivisuutta odotetaan avun hakijalta. Auton alle jääneen hakee ambulanssi heti, mutta jos masentunut ihminen ei pysty pukeutumaan tai huolehtimaan hygieniastaan, hänen odotetaan tulevan reippaasti vastaanotolle.

Pitkäaikaistyöttömyys on leimaavaa. Usein ajatellaan stereotyyppisesti, että kyse on luusereista ja päihderiippuvaisista, jotka eivät pärjää.

Järjestelmämme vähättelee näiden ihmisten tarpeita – ja se syrjäyttää. Pitkään työttömänä olleiden tarpeet on helppo ohittaa, koska eiväthän he tarvitse sairauspäivärahaa tai sairauslomatodistuksia. Lääkärit kirjoittavat lausuntoja eläkepapereita varten ilman tarkempia tutkimuksia. Moni hakemus on niin puutteellinen, ettei niitä voida Kelassa hyväksyä.

On traagista, jos kehitysvammainen joutuu kilpailemaan muiden hakijoiden kanssa samoista työpaikoista. Havahduimme tähän, kun tutkimme pitkään työttömänä olleita alle 30-vuotiaita työnhakijoita työvoiman palvelukeskuksessa Oulussa.

Selvisi, että 53:sta peräjälkeen tulleesta asiakkaasta 16 oli työkyvyttömiä. Seitsemällä todettiin lievä älyllinen kehitysvamma ja yhdellä keskivaikea kehitysvamma. Kahdeksalla työkyvyttömyyden syy oli mielenterveyden sairaus.

Työkykyongelmat jäävät tunnistamatta, koska kehitysvammainen ei päälle päin poikkea muista. Avuksi suunnitellut työllistymiskurssit ja tukiprojektit ovat kehitysvammaiselle raskaita, koska ne tarkoittavat matkaa epäonnistumisesta toiseen. Olen nähnyt, miten jotkut ahdistuvat prosessin aikana niin paljon, että heille syntyy jopa psykoosin kaltaisia oireita.

Oikea toimeentulo olisi työkyvyt­tömyys­eläke. Lisäksi pitäisi järjestää joitain pienempiä työtehtäviä. Sitä tapahtuu jonkin verran, mutta ei tarpeeksi.

Kehitysvammaisilla oppimisvaikeus voidaan kyllä havaita jo koulussa, mutta jos sitä ei seurata, nuori jää ilman kuntoutus- ja muita tukitoimenpiteitä.

Kouluissa on tarjolla paljon mukautettua opetusta. Jos pärjää huonosti, madalletaan kynnystä niin, että jokainen sel­viää eikä kukaan jää luokalleen. Näin saadaan kehitysvammaisia työttömiksi aikuisiksi.

Tarkoitus on hyvä, mutta kun meillä ei ole mukautettuja työmarkkinoita. Mukautettu opetus ei saa olla ainoa keino. Ilman tarpeellisia tutkimuksia tai tukitoimia se voi syrjäyttää.

Pitkään aikaan ei tultu ajatelleeksi, että kehitysvamma voisi paljastua vasta aikuisena. Tuudittauduimme siihen, että se selviää jo lapsena. Vanhemmat voivat pelätä lapsensa leimautumista ja sairaan papereita niin paljon, että välttelevät lisätutkimuksia tai jopa tekevät tämän läksyt. Seuraukset ovat huonot, koska ilman lausuntoa ei saa mitään tukia.

Nyt tilanteeseen on herätty, ja esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla Tahkokankaan erityishuoltopiirin tutkimuksissa joka kolmas kehitysvammadiagnoosi tehdään nuorelle tai aikuiselle.

Silti on paikkakuntia, joissa ei vieläkään tutkita aikuisia. He ovat edelleen työttömiä työnhakijoita.”