Luottohäiriön siemen kylvetään jo lapsena – Fiksuun rahan­käyttöön täytyy kasvattaa, ja näillä viidellä ohjeella se onnistuu - Elämä | HS.fi

Luottohäiriön siemen kylvetään jo lapsena – Fiksuun rahan­käyttöön täytyy kasvattaa, ja näillä viidellä ohjeella se onnistuu

Rahan arvo kannattaa opettaa lapselle jo pienestä pitäen. Keskustelut eivät aina ole iloisia, eikä aikuisen oma esimerkkikään välttämättä helpota asiaa. Asiantuntijat vinkkaavat, miten rahasta kannattaa puhua lapselle.

Pieni lapsi ei tajua kymmenen, sadan tai tuhannen euron eroa, mutta hän oppii, että kaikkea ei voi saada.­

16.1.2019 2:00

Aluksi lapsi käyttäytyy taloudellisesti järkevästi ja maltillisesti. Vauvana hän lähinnä syö ilmaiseksi, itkee, nukkuu ja säästää, kun lapsilisät napsahtavat tilille.

Yhtäkkiä vanhemmat huomaavat, että muutamassa vuodessa säästäväisestä vauvasta on kasvanut pahimmillaan painajaismainen ja estoton kuluttaja-taapero, joka osaa vaatia kaupasta tavaroita ja elintarvikkeita sekä suoratoistopalvelusta piirrettyjä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat