Elämä    |   Kolumni

”Kaverikortti” on kohtelias ele, mutta minua se ei kiinnosta

Minua ei innosta kaveruus, jossa olen edelleen sel­keästi ihastunut, kirjoittaa Kyösti Niemelä.

”Voidaan olla kyllä kavereita.”

”Mutta ollaan ihmeessä ystäviä.”

”Jatketaan toistemme näkemistä kaveripohjalta.”

Kuten niin monet muut, olen itsekin kuullut erilaisia versioita lauseista, joilla ilmoitetaan, että tarjottu romanttinen seura ei kiinnosta. Sillä on nimikin: kaverikortti. Kaverikortti ojennetaan ystävällisesti ja selkeästi.

En ole ollut innokas tekemään kaverikortilla mitään. Tuntuisi omituiselta hypätä ihastuksesta suoraan kaveruuteen.

Tietenkään kaverikortti ei aina ole kirjaimellisesti totta. ”Ollaan ihmeessä kavereita” ei useinkaan tarkoita, että ollaan ihmeessä kavereita. Se voi olla vain kohtelias ja pehmustettu tapa sanoa ei. Ystävyyskortin ojentaja saattaa pelätä toisen reak­tioita, kuten masentumista tai alemmuudentunnetta ja yrittää hillitä niitä puhumalla kaveruudesta.

Joskus lauseen takana on kuitenkin aito toive. Mikäli treffeillä on ollut kivaa ja juttu lentänyt, niin helpostihan tulee mieleen, voisivatko hyvät keskustelut jatkua.

Silti vastaan kaverikorttiin yleensä ”kiitos ei”. Minua ei innosta kaveruus, jossa olen edelleen sel­keästi ihastunut. En halua huomata kesken kahvittelun tuijottavani toisen kasvoja ihan liian intensiivisesti, jossain epämääräisessä epätoivoisen toivomisen sekavassa tilassa. Enkä pystyisi rupattelemaan tarpeeksi kepeästi, saati kuuntelemaan viimeaikaisia mieskokemuksia. Kaveeraan mieluummin sitten kun ihastus alkaa olla ohi.

Koen huomattavasti helpommaksi olla kaveri naiselle, jonka kanssa minulla on ollut jonkinlainen suhde, kuten seurustelua tai vakavampaa tapailua. Silloin jotain on jo tapahtunut, kumpikin on avautunut toista kohti.

Ystävyys on parhaimmillaan tasavertaisena. Seurustelu, tapailu tai jopa yhden yön seksisuhde tuntuisivat luovan tasa-arvoisemman alun kaveruudelle tai ystävyydelle kuin yksipuolinen ihastuminen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmiskunnan kohtaloon – Tässä on hiilinielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudulla kulkee busseja, joissa penkit ovat selkä menosuuntaan – Mistä on kyse, HSL?

    3. 3

      Vantaalaispitseriaan käveli nälkäinen mies, jolla ei ollut rahaa – omistaja Ahmet Ciray päätti alkaa jakaa ruokaa ilmaiseksi

    4. 4

      Puhelu kesti yhdeksän minuuttia, ja sen aikana luonto käänsi Becky Boydin kodin ympäri ja tappoi 23 naapuria

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi laskelma: Vuonna 2050 Suomessa pitäisi olla 1,4 miljoonaa ulkomaalaista, jotta eläkemaksujen merkittävä nousu vältettäisiin

      Tilaajille
    6. 6

      Keskellä kauniaislaista metsää on satavuotias, valtavan talon kivijalka – Taustalla on tarina Stockmannin suvun unelmasta, joka loppui tragediaan

    7. 7

      ”Hymyt ovat hyytyneet jokaiselta naureskelijalta” – Näin syntyi legendaariseksi hehkutettu kappale, jota lukuisat pitävät suomiräpin vaikuttavimpana biisinä

      Tilaajille
    8. 8

      EU-johtajat: May saa lisäaikaa, mutta ehtona joko erosopimus tai mahdolliset eurovaalit

    9. 9

      Kaikkeen tottuu, myös Donald Trumpiin Yhdysvaltain presidenttinä

    10. 10

      Bernie Sanders ja Trumpin entinen YK-lähettiläs ottivat yhteen synnytyksen hinnasta ”sosialistisessa” Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kartta näyttää, miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

      Tilaajille
    2. 2

      Bernie Sanders ja Trumpin entinen YK-lähettiläs ottivat yhteen synnytyksen hinnasta ”sosialistisessa” Suomessa

    3. 3

      Keskellä kauniaislaista metsää on satavuotias, valtavan talon kivijalka – Taustalla on tarina Stockmannin suvun unelmasta, joka loppui tragediaan

    4. 4

      Kun lapsi raivoaa, vanhemman tehtävä ei ole ratkaista asiaa – on tärkeämmän oppitunnin aika

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa yötä päivää Kumpulassa – Operaation hinta jopa 60 000 euroa kuukaudessa, arvioi turvallisuusalan yritys

    6. 6

      Maailman ehkä harvinaisin muumi­muki saattaa olla peräisin thaimaalaiselta jätelavalta, josta se päätyi 40 eurolla Pohjois-Pohjanmaalle

    7. 7

      ”Esitin, etten ymmärrä mistään mitään” – Nyt puhuu Iltalypsyn karjakko, jonka ikimuistoinen katse pyyhki poliitikoilla pöytää 25 vuotta sitten

      Tilaajille
    8. 8

      Helsingin seudulla kulkee busseja, joissa penkit ovat selkä menosuuntaan – Mistä on kyse, HSL?

    9. 9

      Jatkuva hyvä päivä saattaa olla merkki toksisesta positiivisuudesta

    10. 10

      Amsterdam sai tarpeekseen seksi­työläisiä pällistelevistä turisti­ryhmistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    3. 3

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    4. 4

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    5. 5

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    6. 6

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    7. 7

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    8. 8

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    9. 9

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalainen keksintö lupaa vähentää autojen päästöjä jopa 80 prosenttia: ”Mitä järkeä on tuoda fossiilista polttoainetta ulkomailta?”

    11. Näytä lisää