Elämä

Tietoisesti ponnistelemalla ei aina opi parhaiten

Lapsen taipumus kiinnittää huomiota myös epäolennaiseen voi olla etu yllättävissä tilanteissa.

Juttusarjassa kerrotaan viisi tutkimustulosta valitusta aihepiiristä. Tällä kertaa aiheena on oppiminen.

1. Kun painaa mieleensä asioita tai tankkaa sääntöjä, on kyse tietoisesta oppimisesta. Suuri osa oppimisesta on kuitenkin tiedostamatonta: lapsi ryhtyy muodostamaan ehyitä lauseita jo ennen kuin on kuullut kieliopista mitään. Aikuinenkin hahmottaa näin esimerkiksi musiikkia, kieliä tai ympäristön rakenteita, Wisconsin-Madisonin yliopiston tutkijat toteavat.

2. Myös tiedostamattomassa oppimisessa on yksilöllisiä eroja, tänä kesänä Cognition-lehdessä julkaistu tutkimus kertoo. Ne eivät näytä olevan yhteydessä älykkyyteen, työmuistiin tai kykyyn tarkoituksella muistaa sanoja. Kyseessä onkin ilmeisesti oma ajattelun lajinsa, joka on riippuvainen eri hermoverkoista kuin tavoitteellinen ajatustyö.

3. Lapsi omaksuu esimerkiksi juuri kieliä aikuista vaivattomammin. Aikuiselle tyypillinen aktiivinen ponnistelu auttaa kyllä oppimaan sanoja, mutta laajemmat kokonaisuudet hahmottuvat jopa paremmin passiivisesti kuuntelemalla, kertoo yhdysvaltalaistutkimus vuodelta 2014.

4. Aikuiset keskittyvät siihen, minkä olettavat tärkeäksi. Lapsilta taas ei mikään jää huomaamatta – kuten moni vanhempi arjesta tietää. Ominaisuus voi olla etu, kertoo Ohion yliopiston tuore tutkimus. Kun aikuiset ja nelivuotiaat koehenkilöt yllätettiin niin, että ulkoavaruuden olioiden tunnistuskokeessa tarvittiin epäolennaisiksi määriteltyjä piirteitä, lapset saivat jujusta kiinni aikuisia nopeammin.

5. Tietoisesti opiskellessakaan pitkä pinnistely saman asian parissa ei toimi. Oppi kannattaa hajauttaa usealle päivälle, pitää taukoja ja vaihtaa välillä aihetta, neuvoo aivotutkija Minna Huotilainen kirjassaan Näin aivot oppivat.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    3. 3

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    2. 2

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    3. 3

      Metsässä sammaloituvien betoni­rakennelmien mysteeri ratkesi Vantaalla HS:n lukijoiden avulla

    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Venäläiskylään lentää koko ajan kärpäsiä tuntemattomasta syystä, epä­toivoiset asukkaat tekivät raadoista ”apua” -kyltin

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    9. 9

      Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

    10. 10

      Veikkauksen johtaja pyytää anteeksi vanhaa puhettaan, jonka taltiointi on kuohuttanut somessa: ”Nyt kun kahden vuoden jälkeen sitä katsoo, niin kyllä hävettää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    2. 2

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Postin toimitusjohtajan ökypalkkaan löytyy selitys pienestä tuppukylästä, jossa kaikki lapset ovat keskimääräistä lahjakkaampia

    11. Näytä lisää