Elämä

Kerroitko muille uudenvuodenlupauksesi? Se ei välttämättä ollut viisasta, selviää tutkimuksesta

Mieli voi harhautua luulemaan, että julkisesti luvattu on jo puoliksi tehty.

Juttusarjassa kerrotaan viisi tutkimustulosta valitusta aihepiiristä. Tällä kertaa aiheena ovat uudenvuodenlupaukset.

1. Jotkut eivät enää viitsi tehdä uudenvuodenlupauksia lainkaan, koska ne eivät kuitenkaan pidä. Brittipsykologi Richard Wiseman tutki vuonna 2007 kaikkiaan kolmentuhannen ihmisen lupauksia. Lähtötilanteessakin vain noin puolet uskoi onnistuvansa, ja vain 12 prosenttia saavutti tavoitteensa.

2. Jos lupauksia rohkenee tekemään, yleisluontoisia julistuksia paremmin toimivat riittävän pienet ja konkreettiset tavoitteet. Wisemanin mukaan ei kannata luvata sitä, mitä on yleisesti tapana, vaan miettiä, mitä oikeasti haluaa elämässään. Päätöksestä kertominen ystäville ja perheenjäsenille voi auttaa.

3. Muille kertomisesta on toisenlaisiakin näkemyksiä. Kymmenen vuoden takaisessa New Yorkin yliopiston tutkimuksessa itselle henkilökohtaisten tavoitteiden julkisuus itse asiassa hidasti niiden saavuttamista. Jo muiden huomio ja hyväksyntä ikään kuin palkitsee ennenaikaisesti, jolloin tulee ehkä ponnisteltua vähemmän.

3. Ennen kuin lupaa muuta, kannattaa luvata nukkua ja syödä hyvin. Muuten ei jaksa tehdä muitakaan muutoksia. Kun verensokeri laskee ja aivojen energia vähenee, tahdonvoima kärsii ensimmäisenä, kirjoittaa filosofi ja tutkija Frank Martela kirjassaan Tahdonvoiman käyttöohje. Myös univaje heikentää mielen toimintakykyä.

4. Pelkkään tahdonvoimaan ei tosin kannata nojatakaan. Siitä on ristiriitaisia tuloksia, voiko itsekontrollia edes treenaamalla vahvistaa. Journal of Experimental Psychology -lehdessä vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa kuuden viikon harjoittelusta ei ollut mitään hyötyä. Tehokkaampaa on karsia kiusaukset ympäriltään ja yrittää tehdä uudesta tavasta ensisijainen vaihtoehto.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kalliosta löytyi kranaatti kadulta

    2. 2

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    3. 3

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    4. 4

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    5. 5

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    6. 6

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    7. 7

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    8. 8

      On musertavaa, että joukkueemme nimi yhdistyy nyt julkisesti kaikkeen tähän, kirjoittavat Team Uniquen entiset luistelijat

    9. 9

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    10. 10

      Sony esitteli oman automallinsa, vaikka kukaan ei tule ostamaan sitä – Se kertoo silti jotain olennaista autobisneksen mullistumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    4. 4

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    5. 5

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    6. 6

      ”Nacci” Tranbergia ja Helvetin enkeleiden johtohahmoa koskeva huumevyyhti laajenee: Nyt syytettynä myös maajoukkuetason kilpapurjehtija

    7. 7

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    8. 8

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    9. 9

      Taitoluisteluliitolta vuoden kilpailukiellon saanut valmentaja Mirjami Penttinen ei tyydy saamaansa tuomioon

    10. 10

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    10. 10

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    11. Näytä lisää