Elämä    |   Kolumni

Liikunnan pitäisi olla houkuttelevaa kömpelölle enemmistöllekin

Kansanterveyden kannalta olisi järkevää lisätä liikuntaa kaikille niin pieninä paloina, ettei liikunnan lisäystä edes huomaa ihmetellä. Näin kirjoittaa kolumnissaan toimittaja Maija Aalto.

Olen hitaalla iltakävelyllä Mordoriin. Sormuksen tuhoon Tuomiovuorella on yhteensä sellaiset 2 870 kilometriä ja vähän päälle, joten hetki tässä menee.

Kyse on höpsöstä kännykkäsovelluksesta, jolla yritän huiputtaa itseni kävelemään ja juoksemaan pikkuisen lisää.

Sovellus on minulle sopivan alkeellinen, se ei edes yritä paikantaa minua vaan siihen pitää itse syöttää kiltisti kilometrit. Sitten se kertoo vaikka, että olet nyt kävellyt yhtä paljon kuin hobitit kohdatessaan ensimmäisen kerran mustan ratsastajan.

Kaikki Tolkieninsa hartaasti lukeneet tietävät, että Mordoriin ei niin vai kävellä. Arvostan sitäkin, että kunnollisuuden palkinto on lopulta ankein kuviteltavissa oleva paikka.

Sillä jos minua jokin ärsyttää, niin tämä vuodenaikaan liittyvä itsekurin ja ryhdistäytymisen vaatiminen. Varsinkin liikunnassa. Varsinkin niiltä ihmisiltä, joille liikkuminen on aina ollut luontevaa, ilo, itsestään selvä nautinto.

Onnea sinne kuudennen maratonin treenaukseen, mutta ette te tajua meitä, kömpelöä enemmistöä. Me tiedämme vallan mainiosti miksi meidän pitäisi liikkua.

Pitäisi ei ole teko. Pitäisi on ryhdistäytyminen, suuri päätös ja repsahdus.

Joku meistä kömpelöistäkin toki pysyy päätöksessään ja löytää itselleen luontevan tavan harrastaa liikuntaa paljon. Kansanterveyden kannalta isompi merkitys on sillä, jos moni liikkuu hiukan enemmän puoliksi huomaamattaan. Siihen yhteiskunnan kannattaa keskittyä.

Liikkumisen omilla jaloilla esimerkiksi pitää olla houkuttelevaa. Sillä on merkitystä, ovatko reitit turvallisia ja löytyykö kaupungin keskeltäkin viheralueita ja kiinnostavia polkuja.

On hyvä, että mahdollisimman monia lajeja voi kokeilla sitoutumatta ja päähänpistosta ja siellä, missä muutenkin viettäisi aikaansa.

Arvostan esimerkiksi Helsingin kaupungin päätöstä rakentaa ilmainen ulkokuntosali omassa kaupunginosassani juuri siihen, missä seisoskelee vanhempia odottamassa lasten futisharkkojen päättymistä. Ja kaikkia työnantajia, jotka tarjoavat taukojumppaa työpaikalla. Ja kaikkia liikuntakeskuksia, joihin on lupa tulla lapsi kainalossa ilman ennakkoilmoittautumista.

Itse yritän Mordoriin, koska siinä repsahduksen mahdollisuutta ei oikeastaan ole. Jos en jaksa olla reipas tänään tai mitata reippauteni määrää, Tuomiovuori lähestyy taas huomenna.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kymmenet vanhemmat vaativat hyllytetyn luistelu­valmentajan Mirjami Penttisen työvelvoitteen palauttamista heti

    2. 2

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    3. 3

      Tutkijat selvittivät, miksi stressi harmaannuttaa hiukset

    4. 4

      HS-analyysi: Hallitus tarvitseekin nyt tuplamäärän lisä­työllisiä, ja syy siihen löytyy yllättäen eläke­rahastoista

    5. 5

      ”Nacci” Tranbergia ja Helvetin enkeleiden johtohahmoa koskeva huumevyyhti laajenee: Nyt syytettynä myös maajoukkuetason kilpapurjehtija

    6. 6

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    7. 7

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    8. 8

      Äitiä epäillään lapsensa murhasta Espoon Suurpellossa, tunnusti teon

    9. 9

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    10. 10

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    2. 2

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    3. 3

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    4. 4

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    5. 5

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    6. 6

      Puolueiden kannatus on vakiintunut: Perussuomalaiset selvästi suurin, Marin-ilmiö ei ole nostanut Sdp:tä

    7. 7

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    8. 8

      Turvalaite petti Salmisaaren kiipeilykeskuksessa, mies putosi seinältä maahan

    9. 9

      Ravintolakompleksi konkurssiin Helsingissä, toiminta loppuu välittömästi Kasarmitorilla

    10. 10

      Idyllisessä peltomaisemassa seisoo surkea näky: Upea mökkialue rapistui Espoossa rötiskökyläksi, jota asukkaatkin välttelevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää