”Ero kaikkeen aiemmin sairastamaani tuli selväksi” – Kolme koronaviruksen saanutta kertoo, miten sairaus eteni ja miltä toipuminen tuntui - Elämä | HS.fi
Elämä|Toipuminen

”Ero kaikkeen aiemmin sairastamaani tuli selväksi” – Kolme koronaviruksen saanutta kertoo, miten sairaus eteni ja miltä toipuminen tuntui

Covid-19-tautiin sairastuneilla on hyvin monenlaisia oireita, ja myös toipuminen voi sujua nopeasti tai hitaasti. Kolme sairaudesta toipunutta kertoo, millainen kokemus oli.

Koronaviruksen aiheuttamasta taudista toipunut toimittaja ja juontaja Baba Lybeck kertoo puhuvansa tautiin sairastumisesta edelleen päivittäin perheensä kanssa. Kuva: SABRINA BQAIN

Julkaistu: 3.4. 2:00, Päivitetty 3.4. 6:41

Suomea ja muuta maailmaa runnovan koronaviruksen aiheuttamissa oireissa on selviä eroja sairastuneiden välillä.

Covid-19-tautiin sairastuvat saavat yleisimmin äkillisen hengitystieinfektion, jonka kesto vaihtelee.

Oireet alkavat keskimäärin viiden päivän päästä tartunnasta. Ne voivat vaihdella aina lievästä lihassärystä ja kurkkukivusta muun muassa korkeaan kuumeeseen, hakkaavaan yskään ja hengenahdistukseen.

Pahimmillaan tauti voi aiheuttaa keuhkokuumeen, josta voi puolestaan seurata äkillinen hengitysvajausoireyhtymä eli ards. Se on kaikkein vaikein hengitysvajauksen muoto, joka voi johtaa kuolemaan.

Tauti saattaa myös olla täysin oireeton. Ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni suomalainen on taudin oireeton kantaja.

HS haastatteli kolmea koronaviruksen aiheuttamasta taudista toipunutta, jotka kertovat kokemuksistaan sairastamisen ja toipumisen aikana. Heillä jokaisella kokemus on ollut erilainen, mutta joitakin yhteisiäkin piirteitä oli.

Toimittaja ja juontaja Baba Lybeck, 53: ”Ilman sairaalahoitoa mieheni ei olisi enää täällä”

”Tämä sairaus on tosi outo. Sitä ei voi verrata mihinkään. Minulla ei ollut mitään flunssalle ominaista nenän tukkoisuutta ja räkää. Kurkkukipua oli, mutta sekin tuli ja meni. Hengitysoireet tuntuivat siltä, kuin rinnan päällä olisi ollut hehkuva kekäle, vaikka minulla ei ollut kuumetta.

Tautini alkoi yleisellä lihassäryllä. Oli kolotusta, selkäsärkyä ja pääkipua, ehkä vähän lämpöä. Välillä huimasi. Kolmantena päivänä lähtivät maku- ja hajuaisti, ja siinä vaiheessa tiesin, että kyse on koronaviruksesta.

 ”Tauti aaltoili: välillä olin täysin terve, välillä täysin voimaton.”

Kuudentena päivänä alkoi lievä, astmatyyppinen hengenahdistus, joka kesti kolme päivää. Hengenahdistus paheni iltaisin, päivisin se oli melkein kokonaan poissa.

Tauti aaltoili: välillä olin täysin terve, välillä täysin voimaton.

Mieheni sairastui ennen minua. Hänelle tuli ensin kova kuume ja rajuja vatsavaivoja, jotka muistuttivat salmonellaa. Kuudentena päivänä oireet muuttuivat hakkaavaksi yskäksi, ja samaan aikaan minäkin aloin oireilla. Mieheni oli kahdeksantena päivänä jo niin vakavasti sairas, että hänet käytiin hakemassa korona-ambulanssilla testiin.

Kun positiivinen tulos tuli, mieheni otettiin saman tien sisälle sairaalaan. Silloin alkoivat pahimmat, henkeä uhkaavat oireet. Mieheni vastustuskyky laski niin, että paljon muitakin tulehduksia tuli päälle, ja niitä piti lääkitä erikseen.

 ”Ne olivat raskaimpia päiviä, joita meidän perheessämme on koettu.”

Läheisenä pahinta oli tietämättömyys. Edes lääkärit eivät tienneet, mihin suuntaan tauti kääntyy. Samaan aikaan tutut pommittivat meitä kysymyksillä siitä, miten menee. Ei siihen voinut vastata mitään muuta kuin että hetki kerrallaan. Ne olivat raskaimpia päiviä, joita meidän perheessämme on koettu. En ajatellut juuri edes omaa sairastumistani.

Pystyin vain odottamaan. Kuuntelin musiikkia, podcasteja ja äänikirjoja. Aikuisten lasten kanssa puhuminen oli suurin tuki ja turva. Olimme tuntikausia yhteydessä puhelimitse, puuhastelimme ja juttelimme.

Omat oireeni kestivät yhteensä noin yhdeksän vuorokautta ja hiipuivat vähitellen. Maku- ja hajuaisti eivät ole palautuneet vieläkään.

 ”Monia on pohdituttanut, miksi miehelleni tuli vakava tauti ja minulle ei.”

Nyt jälkikäteen huomaan, miten paljon tauti söi kuntoa, vaikka sairastin lievän version. Hengästyn helposti, ja edelleen tulee välillä keuhko-oireita. Pitää olla vieläkin tosi varovainen, ettei tule jälkitauteja.

Monia on pohdituttanut, miksi miehelleni tuli vakava tauti ja minulle ei. Mikään vallalla olevista teorioista ei pitänyt meidän kohdallamme paikkaansa. Meillä on sama ruokavalio, syömme D-vitamiinia molemmat, olemme perusterveitä. Ihmiset tuudittautuvat herkästi valheellisiin uskomuksiin, vaikka oikeasti ei voi ennustaa, kuka sairastuu vakavasti.

Aiemmin lähipiirissäni suhtauduttiin koronaan huolettomasti: tulee jos tulee, kyllä siitä selvitään. Nyt ymmärrän, että ei ehkä selvitäkään. Omalla kohdallani en pelännyt kuolemaa. Mutta jos miehelleni ei olisi ollut tarjolla sairaalahoitoa, jossa koko ajan pystyttiin seuraamaan tulehdusarvoja ja antamaan lisähappea, hän ei enää olisi täällä. Sen ymmärtäminen kolahti kovaa.

 ”Puhumme edelleen tapahtuneesta päivittäin perheen kanssa.”

Koronavirukseen liittyy paljon pelkoa, epävarmuutta ja tietämättömyyttä. Monelle se on kamalan pelottavaa. Meidän perheessämme on eletty ennenkin paljon epävarmuudessa, mutta on paljon ihmisiä, joilla ei ole samanlaista sietokykyä.

Olemme jo molemmat kotona toipumassa. Puhumme edelleen tapahtuneesta päivittäin perheen kanssa. Se on sellaista posttraumaattista läpikäyntiä. Tunnen myös helpotusta. Meillä on aina ollut sellainen asenne, että eletään päivä kerrallaan. Arvostan yhä enemmän sitä, että juuri tänään kaikki on hyvin.”

Sisällöntuottaja Janne Koski, 45: ”Olin lähes koko sairauden ajan työkykyinen”

”Enpä olisi uskonut, kuinka paljon maailma muuttuu vain muutamassa viikossa. Lähdin ystävieni kanssa laskettelureissulle Itävaltaan 7. maaliskuuta, ja silloin oli jo tiedossa, että koronavirus oli valloillaan Pohjois-Italiassa. Emme kuitenkaan aavistaneet, kuinka nopeasti virus leviäisi.

 ”Oli vaikea sanoa, johtuivatko oireet koronaviruksesta vai kenties korkeasta ilmanalasta.”

Saimme ensimmäiset oireet jo Itävallassa ollessamme, ja aloimme seurata tilannetta tarkasti. Minua vaivasivat päänsärky ja heikotus. Oli kuitenkin vaikea sanoa, johtuivatko oireet koronaviruksesta vai kenties korkeasta ilmanalasta.

Lomamme loppui päivän etuajassa, kun koko hiihtokylä tyhjennettiin pandemian takia ja meidät kiidätettiin busseilla lentokentälle. Muistan ihmetelleeni, ettei Itävallan tai Suomen lentokentillä tehty minkäänlaisia koronatarkastuksia.

Palasimme Suomeen viikonloppuna. Lähdin heti mökille karanteeniin ja pääsin maanantaina testeihin. Minulla diagnosoitiin koronavirus, mutta osalla seurueestamme ei. Ihmettelimme, miten se on mahdollista. Saimme myöhemmin tietää, että diagnosointiin vaikuttanee moni asia: esimerkiksi se, kuinka paljon saa virusta kehoonsa, geneettiset tekijät ja yksilöllinen immuniteettitaso.

 ”Hajuaisti ei ole palannut vieläkään.”

Minulla ei ollut koko sairastelun aikana yskää tai korkeaa kuumetta. Ensimmäisenä viikkona oireina olivat vilunväristykset, heikotus ja paikallinen lihassärky. Lihassärky yltyi välillä niin pahaksi, etten pystynyt nukkumaan öisin. Toisella viikolla kuume nousi hieman, ja minulta lähtivät maku- ja hajuaisti. Jälkimmäinen ei ole palannut vieläkään. Sain lopuksi vielä flunssan oireita, kuten nenän tukkoisuutta.

Covid-19-tauti oli sitkeää laatua, ja se aaltoili koko ajan: yhtenä päivänä olo oli parempi, toisena taas heikompi. Keuhkoissani en tuntenut mitään erityistä. Huomasin vain sen, että kun vihdoin pääsin ulkoilemaan, keuhkot rasittuivat jo kevyestä kävelylenkistä.

Olen onnellisessa asemassa, koska selvisin lievillä oireilla ja olin lähes koko sairauden ajan työkykyinen. Lepäsin pari päivää, minkä jälkeen pystyin jälleen työskentelemään etänä.

Lääkärit ja hoitajat soittivat minulle lähes päivittäin ja seurasivat vointiani. Nyt olen lääkärien mukaan terve, ja tartuntavaaraa ei pitäisi enää olla. Olen kuitenkin edelleen varovainen, eli jatkan normaalisti eristystä, pidän etäisyyttä sukulaisiini ja kunnioitan ulkona kävellessäni turvavälejä.

 ”Moni kyseli oireistani ja niiden kestosta.”

Moni kaverini tiesi, että olin Itävallassa lomalla. Sain paljon kyselyitä voinnistani, joten kerroin sosiaalisessa mediassa koronatartunnastani.

Tieto sairastumisesta herätti luonnollisesti huolta ja kiinnostusta. Moni kyseli oireistani ja niiden kestosta. Olen vastannut parhaani mukaan kysymyksiin ja yrittänyt osaltani painottaa sitä, että jengi ottaisi rajoitukset tosissaan.

Suomessakin on todennäköisesti paljon ihmisiä, jotka kantavat koronavirusta tietämättään. Jokainen voi vaikuttaa omalla toiminnallaan taudin leviämiseen.”

Juhana Brotherus Belgian Bruggessa lokakuussa. Kuva: Juhana Brotheruksen kotialbumi

Ekonomisti Juhana Brotherus, 33: ”Ero kaikkeen aikaisemmin sairastamaani tuli selväksi”

”Sain koronavirustartunnan hääjuhlissa kolme ja puoli viikkoa sitten oireettomalta ihmiseltä, joka oli ollut Tirolissa reissussa.

Oireet alkoivat kolmen päivän päästä altistumisesta kuumeella, päänsäryllä ja lihassäryllä. Hääjuhlien ja ensioireiden välissä oloni oli aivan normaali, kävin siinä välissä urheilemassakin.

Aluksi ajattelin, että kyseessä on influenssa. Olen perusterve henkilö, jolla ei ole mitään riskitekijöitä: minulla ei astmaa, en tupakoi, eikä minulla ole muitakaan koronavirukselle altistavia perussairauksia. Silloin Suomessa oli vasta kourallinen koronatapauksia, eikä Tirolia ollut hääjuhlien aikaan julistettu epidemia-alueeksi.

Vasta kun oma testitulos varmisti tartunnan positiiviseksi, asia realisoitui.

 ”Lääkäri oli sitä mieltä, että nyt täytyy tulla osastolle, ja sinne jäätiin.”

Sairastin ensin viiden päivän ajan kotona. Kuumetta oli 39 astetta, ja alun oireet olivat hyvin samantyyppisiä kuin influenssassa, jonka sairastin viitisen vuotta sitten. Mutta kun hengenahdistusoireet alkoivat, ero kaikkeen aikaisemmin sairastamaani tuli hyvin ilmeiseksi. Siinä vaiheessa lääkäri oli sitä mieltä, että nyt täytyy tulla osastolle, ja sinne jäätiin.

Sairaalassa oloni parani lääkityksen avulla. Neljän osastovuorokauden jälkeen tilanne näytti jo paremmalta ja pääsin lähtemään kotiin. Kotiin päästyäni tauti kuitenkin paheni: alkoi pahoinvointi ja oksentelu, ja hengenahdistus jatkui. Jouduin kolmeksi vuorokaudeksi uudestaan sairaalaan, ja minulla todettiin viruksen aiheuttama keuhkokuume.

Minulle lyötiin käteen tippa, jonka kautta sain antibioottia ja nesteytystä. Lisäksi sain pahoinvointi- ja kuumelääkettä. En onneksi missään vaiheessa joutunut teholle tai tarvinnut lisähappea.

Oireet lähtivät pois oikeastaan yhtä nopeasti kuin ne kaksi viikkoa aiemmin alkoivatkin. Kun pääsin pois sairaalasta, olin oireeton – en toki työkykyinen tai tolpillani, mutta kuume ja särky olivat poissa.

 ”Kyselin hämmentyneenä hoitohenkilökunnalta, miksi tauti on meikäläiselle niin raju.”

Tilanteeni ei ollut kriittinen, mutta tauti oli rankka ja siihen sairastuminen todella yllätti. Mediasta oli siihen mennessä saanut sellaisen kuvan, että tauti koskettaa lähinnä riskiryhmiä ja perusterveet sairastavat sen varsin lievänä. Kyselin hämmentyneenä hoitohenkilökunnalta, miksi tauti on meikäläiselle niin raju.

Vasta tämän omakohtaisen kokemuksen ja hoitohenkilökunnan kanssa keskustelemisen jälkeen ymmärsin, että tämä voi olla vakava myös niille, jotka eivät kuulu riskiryhmään. Varsinkin hengenahdistusoireet säikäyttivät: happea ei saanut normaalisti, vaan rintalastan päällä tuntui olevan paino.

Olen todella iloinen siitä, että olen tolpillani, terve ja pystyn tekemään taas töitä. Mutta kun palasin normaalimaailmaan vietettyäni kaksi viikkoa vuodepotilaana uutispimennossa, Suomi oli muuttunut ihan totaalisesti. Maata ei enää tunnistanut samaksi. Nyt, kun korona on päässyt karkaamaan, tarvitaan radikaaleja toimia.

On vaikea sanoa, mitkä torjuntatoimet ovat tarpeellisia. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että tämä tauti voi olla todella vakava myös muille kuin riskiryhmiin kuuluvuille. Nyt kun on käynyt sen itse läpi, sen tietää.

Toisaalta haluan nostaa esiin sen positiivisen asian, että vuodeosastoltakin voi parantua ja päästä kohtuupikaisesti takaisin terveiden kirjoihin.

Ehkä tauti myös tuo ihmisistä esiin parhaimpia puolia. Olen saanut todella paljon kannustavia viestejä tutuilta ja tuntemattomilta ja erilaisia kyselyjä siitä, miten minua voi auttaa: voiko tuoda ruokakassin oven eteen tai käydä puolestani apteekissa. Tämä on tuonut esiin solidaarisuutta. Tuntuu, että olemme kaikki samassa veneessä.”

Helsingin Sanomat tekee jutun siitä, miten muut ihmiset kohtelevat koronaviruksen saaneita. Haluamme tietää, millaisia reaktioita tieto sairaudesta herättää: ovatko sairastuneet kohdanneet ennakkoluuloja, pelkoja tai auttamisen halua. Jos sinulla on todettu koronavirus, vastaa alla olevaan kyselyyn ja kerro kokemuksistasi.

Koronavirus|Tennisvaikuttaja Jari Hedman väisti Tirolin ”koronalingon” mutta sai silti tartunnan

Koronavirus|Helsingin Sanomien seuranta epidemian vaikutuksista Suomessa ja maailmalla

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Elämä & Hyvinvointi

Luetuimmat

Uusimmat