Osa vanhemmista kokee syvää haikeutta, kun lapsi palaa kouluun – Koronaa edeltävään arkeen ei ole pakko palata, muistuttaa asiantuntija - Elämä | HS.fi
Elämä|Vanhemmuus

Osa vanhemmista kokee syvää haikeutta, kun lapsi palaa kouluun – Koronaa edeltävään arkeen ei ole pakko palata, muistuttaa asiantuntija

Moni vanhempi kokee yllättävän syvää haikeutta ja jopa surua, kun oma lapsi palaa koulun penkille. Poikkeustilan aikaisia yhteisiä rutiineja kannattaakin siirtää myös uuteen arkeen, neuvoo Väestöliiton asiantuntija.

Poikkeusaika on lähentänyt monen vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Yhteisiä, iloa tuottavia rutiineja kannattaakin tuoda myös poikkeustilan jälkeiseen arkeen.

Julkaistu: 14.5. 11:26

Koulujen lähiopetus jatkuu, ja oma lapsi palaa kouluun. Yksi merkittävä palanen poikkeusaikaa on vihdoin takana päin – kotikoulusta selvittiin sittenkin.

Osalla rinnassa kuitenkin puristaa epämääräinen, ikävän tuntuinen möykky. Miksi olo tuntuu näin haikealta? Eikö arjen palaaminen takaisin normaalin pitäisi olla ilon ja helpotuksen asia?

Ei ole lainkaan ihme, jos lapsen laittaminen takaisin kouluun tuntuu erityisen haikealta, sanoo Väestöliiton pari- ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola. Kyse voi olla siitä, että omia lapsia oikeasti ikävöi tavallista enemmän.

”Tilanne on vähän sama kuin parisuhteessa: yhteinen aika tekee suhteelle hyvää. Sama pätee myös lapsiin: me lähennymme, tutustumme ja löydämme yhteisiä juttuja, kun vietämme enemmän aikaa yhdessä”, Jaakkola kuvaa.

Väestöliiton pari- ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola.

Toisaalta haikeuteen voi kätkeytyä myös pelkoa ja epävarmuutta. Kurkkua kiristävä tunne voi osaltaan liittyä myös siihen, ettei kukaan tiedä, miten koronatilanne etenee.

”Voi tulla pelkoa, lähteekö virus leviämään. Lapsia ei voi täysin hyvillä mielen laittaa kouluun. Normaalistihan koulujen alkaminen on kiva juttu, kun lapsi pääsee näkemään kavereita ja oppimaan”, Jaakkola sanoo.

 Koulujen avautuminen voi tuntua arkisen oravanpyörän alkamiselta.

Osa meistä ei myöskään murehdi pelkkää kouluihin palaamisen tuottamaa haikeutta, vaan poikkeustilan elämänrytmin menettämistä. Koulujen avautuminen voi tuntua arkisen oravanpyörän alkamiselta. Koronaa edeltävä elämä aikatauluineen, harrastusrumbineen ja muine kiireineen näyttäytyy muistoissa ahdistavana, jopa lähes vankilana.

Jos koronaa edeltäneeseen elämään palaaminen ahdistaa, kannattaa pohtia, kenen takia tai mistä syistä entistä elämäänsä on todella elänyt. Onko oma arki tai harrastuskalenteri näyttänyt tietynlaiselta sen takia, koska sen kuuluu näyttää siltä?

”Jos oma vanha arki tuntuu kuormittavalta ja uuvuttavalta, ei ole mikään pakko kaikilta osin palata aikaisempaan”, Jaakkola huomauttaa.

”Jos on koronan pakottamana löytänyt vähemmän on enemmän -meiningin, nyt on hyvä hetki arvioida, millä tavalla haluaa arkensa jatkuvan tästä eteenpäin.”

Jos poikkeustilan jälkeisen ”normaalin arjen” muuttaminen tuntuu pelottavalta, Jaakkola suosittelee etsimään rohkaisua muista ihmisistä.

”Omia oivalluksia kannattaa miettiä ääneen sosiaalisessa mediassa tai muualla. Uskon, että aika monella voi olla aika samantyyppisiä pohdintoja. Poikkeusaika on ollut herätys monelle, suuntaan ja toiseen”, Jaakkola sanoo.

Tärkeintä on kuitenkin kuunnella itseään ja luottaa omiin tuntemuksiinsa.

”Täytyy luottaa siihen, että tietää, mikä on itselle paras. Kukaan muu ei voi sitä tietää”, Jaakkola summaa.

 Jos lapsen kouluunpaluu herättää lähinnä helpotuksen ja ilon tunteita, siitä ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.

Kaikki vanhemmat eivät kuitenkaan koe lähiopetuksen alkamisen myötä haikeutta tai pelkää arkirutiinien alkamista, päinvastoin.

”Olemme tämän asian suhteen vähän jakautuneita. Toiset toivovat, ettei poikkeusaika loppuisikaan ja toiset ovat tosi kyllästyneitä vallitsevaan tilaan”, Jaakkola sanoo.

Jos lapsen kouluunpaluu herättää lähinnä helpotuksen ja ilon tunteita, siitä ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, Jaakkola muistuttaa.

”Lapsen kouluun palaamisesta saa iloita. Monet ovat venyneet valtavasti ja tehneet etätöitä aamuyöllä. Monilla vanhemmilla on ollut uskomattoman rankkaa. Siitä saa nauttia, että on vihdoin aikaa ja tilaa tehdä töitä taikka levätä”, Jaakkola muistuttaa.

Jaakkola uskookin, että lähiopetusjakso, vaikkakin vain parin viikon mittainen, tulee todelliseen tarpeeseen monissa perheissä.

”Olen tosi huolissani vanhempien palautumisesta. Hengähdystauko vanhemmille, varsinkin pienempien lasten vanhemmille on tarpeen. Vanhemman hyvinvointi on todella tärkeää, jotta me pystymme pitämään lapsistamme mahdollisimman hyvää huolta.”

 Moni asia, sekä iloinen että ikävä, on yhtä aikaa totta.

Emme myöskään ole automaattisesti joko-tai. Toisessa hetkessä lapsen kouluun paluu tuntuu ikävältä, kun taas toisessa hetkessä huomaa iloitsevansa siitä ja odottavansa hiljaisia hetkiä.

”Moni onkin huomannut, että tunteet menevät hieman kuin aalloissa”, Jaakkola huomauttaa.

Ristiriitaiset tuntemukset johtuvat siitä, että moni asia, sekä iloinen että ikävä, on yhtä aikaa totta. On normaalia ja tavallista, että näin tuntee, Jaakkola huomauttaa.

”Tässä tilanteessa on niin paljon epävarmaa, että on täysin tavallista, että mieli ei osaa täysin asettua.”

Kaikki vanhemmat eivät välttämättä tunnista hankalan olon keskiöstä ikävää tai pelkoa. Epämiellyttävä sykerö rinnassa voi kuitenkin olla myös itse muutoksesta ahdistumista.

”Olemme joutuneet sopeutumaan tosi isoihin muutoksiin ja on ymmärrettävää, että kaikki uusi muutos ahdistaa”, Jaakkola sanoo.

Toisaalta voimme olla myös normaalia väsyneempiä ja uupuneempia, joka vaikeuttaa tunteiden säätelyä.

”Meitä voi helpommin pelottaa ja ahdistaa, vaikkei oikein itsekään ymmärtäisi täysin miksi.”

 On syytä olla varovainen, ettei kaada omaa ahdistustaan lapsen niskaan.

Jotta itsesäätelyä voi vahvistaa, on ensiarvoisen tärkeää levätä. Ylipäänsä itsestään huolen pitäminen, uni, ulkoilu ja syöminen ovat tärkeitä, Jaakkola muistuttaa.

”Mutta luulen, että monet vanhemmat haluavat myös suojella lapsiaan omilta tunteiltaan ja peloiltaan. Voikin olla tosi helpottavaa, jos juttelee lapsensa kanssa”, Jaakkola sanoo.

Omaa tunteiden myttyään voi siis avata lapselle. On kuitenkin syytä olla varovainen, ettei kaada omaa ahdistustaan lapsen niskaan.

”Meidän pitää luoda toivoa lapselle. Voi sanoa, että äitiäkin välillä pelottaa, mutta että asiat kyllä järjestyvät”, Jaakkola sanoo.

Kaiken kaikkiaan kannattaakin jutella yhdessä lapsen kanssa niistä yhteisistä asioista, joita voidaan jatkaa poikkeustilan jälkeenkin. Vanhemman kannattaa kertoa, mistä erityisesti on poikkeustilan aikana nauttinut ja vastavuoroisesti kysyä lapselta, mitä puuhia lapsi haluaisi jatkaa.

”Uusista rutiineista kannattaa päättää yhdessä koko perheen kanssa. Voidaan yhdessä suunnitella, että koulupäivän jälkeen mennään pyöräilemään tai iltaisin pelataan edelleen yhdessä lautapeliä. Yhteisen ajan ei tarvitse päättyä, vaikka poikkeustila päättyisikin”, Jaakkola sanoo.

Jos lapsen kouluun lähtö tuntuu kauhistuttavan hankalalta ja äiti tai isä väkertää itkua ovenraossa hyvästellessään koululaista, lapselle on hyvä kertoa, että reaktio johtuu haikeudesta. Vaikka omien tunteiden seassa olisikin pelkoa, on tärkeää, ettei se siirry lapseen.

Lapselle voi sen sijaan kertoa, että vanhempaa itkettää, koska on ollut niin kivaa olla yhdessä kotona.

”Kouluun paluun pitäisi kuitenkin olla positiivista ja lasten iloisia siitä, että he pääsevät kouluun. Heidän ei pitäisi kantaa meidän aikuisten huolta”, Jaakkola summaa.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Elämä & Hyvinvointi

Luetuimmat

Uusimmat