88-vuotiaan Heli Sundqvistin vauhdikas arki muuttui dramaattisesti maaliskuussa – Nyt hän kertoo monelle suomalaiselle tutuksi tulleista ”tyhjistä päivistä” - Elämä | HS.fi

88-vuotiaan Heli Sundqvistin vauhdikas arki muuttui dramaattisesti maaliskuussa – Nyt hän kertoo monelle suomalaiselle tutuksi tulleista ”tyhjistä päivistä”

Koronapandemian aikaan osa ikäihmisistä on kokenut yksinäisyyttä ensimmäistä kertaa, kun harrastusten ja ystävien täyttämä aktiivinen elämä on vaihtunut eristäytymiseen.

Vielä kesällä Heli Sundqvist kahvitteli naapurin kanssa pihallaan. Nyt ei naapuri enää uskalla tulla.­

4.12.2020 8:41 | Päivitetty 4.12.2020 12:33

Heli Sundqvist, 88, istuu pianon ääressä espoolaisen rivitaloasunnon olohuoneessa ja soittaa. Edith Sohlströmin Elegia soi tunnelmallisesti ja herkästi, vaikka vanhan Zimmermannin viritys hiukan särähtääkin.

Pöydällä on kynttilöitä ja pianon vieressä loistaa tyttären tuoma punainen amaryllis.

Tänään on hyvä päivä. Sohvalla soittoa kuuntelee Otaniemen lukion abiturientti Helmi Kalaja, joka on viikottaisella vierailullaan Sundqvistin luona. Kun Elegian viimeinen sointu sammuu, Kalaja ottaa vuorostaan esille viulunsa ja soittaa Jouluyö Juhlayön.

Musisointi vanhuspalveluyritys Gubben Helmi Kalajan kanssa on Sundqvistin suuri ilo. Suurin haave olisi kuitenkin, että lapset ja lapsenlapset voisivat kokoontua yhteen laulamaan joululauluja, kuten aiempina vuosina.

Se näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä. Viranomaiset ovat suositelleet, että joulua ei tänä vuonna juhlittaisi isolla porukalla.

 ”Tyhjänä päivänä ei kalenterissa ole mitään.”

Yhteisen musisoinnin päiviä on Sundqvistin kalenterissa yhä vähemmän. Enemmän on niitä, joita hän kutsuu tyhjiksi päiviksi.

”Tyhjänä päivänä ei kalenterissa ole yhtään mitään. Ei kodinhoitajan käyntiä, ei ystävän tapaamista, ei lasten tai lastenlasten piipahdusta.”

Tyhjien päivien määrä kasvoi dramaattisesti helmikuun jälkeen. Silloin Sundqvist kaatui ja loukkasi lonkkansa niin pahasti, että särky ulottui polvesta selkään. Kaatumisen jälkeen hän ei ole saanut lähteä yksin ulos.

Maaliskuussa tyhjiä päivä tuli lisää, kun Suomeen iski korona. Kyläilyt jäivät ja perheenjäsenetkin alkoivat varoa vierailuja.

Ennen kaatumista Sundqvistin elämä oli vauhdikasta. Hän kävi päivittäin bussilla ruokaostoksilla, harrastuksissa, tapaamassa ystäviään ja joskus kirkossakin.

Eläkkeellä oleva kansakoulun opettaja osallistui peräti kolmen espoolaisen seniorikerhon toimintaan. Vielä lokakuussa hän oli mukana Keski-Espoon senioreiden syntymäpäiväjuhlissa, jossa onniteltiin pyöreitä tai puolipyöreitä vuosia täyttäneitä jäseniä. Onnittelulaulua ei kuitenkaan voitu laulaa, sillä laulamisen on todettu lisäävän koronatartunnan riskiä.

Silloin Sundqvist ehdotti, että hän voi soittaa onnittelulaulun pianolla. ”Vaikka suuta ei saa käyttää, korvia saa. Sekin saa ajatukset ja tunteet liikkeelle.”

 ”Nojatuolin ja television yhdistelmällä mennään.”

Tyhjien päivien sisältö on äkkiä kerrottu: ”Nojatuolin ja television yhdistelmällä mennään.”

Espoon kaupungin kotihoito käy kolmesti viikossa, mutta vaihtuvien hoitajien käynti on nopea. Joskus Sundqvist pääsee hoitajan kanssa ulos viemään roskat. Tytär tuo ruokaa noin kerran viikossa. Pojanpoika käy parin viikon välein.

Heli Sundqvist kaatui helmikuussa ja loukkasi itsensä. Sen jälkeen hän ei ole saanut ulkoilla yksin.­

Vielä kesällä naapuri pistäytyi joskus kahville pihan vehreään lehtimajaan. Syksyn kovennettujen koronarajoitusten vuoksi naapuri ei enää voi tulla pihalle, koska sinne pitäisi kulkea sisäkautta. ”Viisi askelta olohuoneessa”, Sundqvist päivittelee.

Kyläilyjen poisjäänti onkin keskeinen koronan tuoma muutos vanhusten elämässä, kertoo yliopistotutkija Elisa Tiilikainen. Sundqvistin tapaan he ovat joutuneet luopumaan ystäviensä ja perheenjäsenten tapaamisista.

Tiilikainen on mukana maailmanlaajuisessa tutkimushankkeessa, jossa selvitetään, miten ihmiset selviävät koronapandemian tuomasta eristyneisyydestä ja yksinäisyyden kokemuksista. Lisäksi hän on haastatellut yli 80-vuotiaita koronaan liittyvistä kokemuksista.

 ”Vanhetessaan ihminen ei välttämättä kaipaa hulinaa ympärilleen, mutta mahdollisuus pitää yhteyttä muihin on tärkeää.”

Koronapandemia onkin hänen mukaansa tuonut yksinäisyyden monen elämään. Osa on kokenut yksinäisyyttä ensimmäistä kertaa, kun harrastusten ja ystävien täyttämä aktiivinen elämä on vaihtunut eristäytymiseen.

Kaikki eivät kuitenkaan koe yksinäisyyden lisääntyneen, Tiilikainen kertoo. ”Jotkut haastattelemani 80- ja 90-vuotiaat eivät ole kokeneet koronan lisänneen heidän yksinäisyyttään lainkaan. Voi olla, että elämä on ollut melko eristynyttä jo ennen pandemiaa”, hän sanoo.

Erityisen raskasta kevään koronapoikkeustilan aikana oli Tiilikaisen mukaan se, että omaiset eivät saaneet vierailla hoivakodeissa läheistensä luona. ”Se vaikuttaa lisänneen sekä hoivakodin asukkaiden että heidän omaistensa yksinäisyyttä.”

Hän arvelee, että pimeän syksyn kovennetut koronarajoitukset ja perinteisten jouluperinteiden peruuntuminen voivat lisätä yksinäisyyttä entisestään etenkin niillä, jotka eivät pääse liikkumaan kodin ulkopuolella. ”Vanhetessaan ihminen ei välttämättä kaipaa suurta hulinaa ympärilleen, mutta silloinkin mahdollisuus pitää yhteyttä muihin on tärkeää”, Tiilikainen sanoo.

 ”Yksinäisyys voi olla myös vapautta ja rauhaa.”

Tutkimuksissa on todettu, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän hänellä on yksinäisyyden kokemuksia. Yksinäisyyden lisääntyminen liittyy kuitenkin usein elämänmuutokseen, kuten puolison kuolemaan tai toimintakyvyn heikentymiseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen parin vuoden takainen tutkimus kertoo, että 75-vuotta täyttäneistä suomalaista 8,6 prosenttia tuntee itsensä yksinäiseksi. Naisten osuus yksinäisyyttä kokevien joukossa on selvästi miesten osuutta suurempi.

Tiilikainen arvelee syyksi sen, että naiset asuvat miehiä useammin yksin.

Yksin asuminen onkin hänen mukaansa yksi yksinäisyyden riskitekijä. Yli 75-vuotiaista enemmän kuin yli 90 prosenttia asuu kotonaan ja 85 vuotta täyttäneistäkin vielä yli 80 prosenttia.

Silti palvelutaloissakin monet kokevat erään tutkimuksen mukaan yksinäisyyttä. ”Moni odottaa palvelutaloon muuttaessaan elämän muuttuvan yhteisöllisemmäksi. Jos todellisuus osoittautuukin toiseksi, yksinäisyys tuntuu vielä kipeämmältä”, Tiilikainen sanoo.

Kansainvälisessä tutkimushankkeessa on mukana ainakin 15 eri maata. Tutkimustuloksia siitä, eroaako suomalaisten yksinäisyys muiden maiden kansalaisten kokemuksesta saadaan vielä odottaa.

Tiilikainen kertoo kuitenkin pohtineensa, olisiko suomalaisten muita helpompaa sopeutua koronapandemian aiheuttamaan eristyneisyyteen.

Haastatellessaan ihmisiä tutkimusta varten hän on havainnut, että yksinäisyys ei ole suomalaisille pelkästään kielteinen tai ahdistava asia. Moni on kertonut haastattelussa kokevansa yksinäisyyttä, mutta sanonut, että se ei ole ongelma.

”Yksinäisyys ei aina ole vain surua ja kärsimystä, se voi olla myös vapautta ja rauhaa”, Tiilikainen kiteyttää.

 ”Aika tonttuja, kun eivät tuotakaan tienneet.”

Rauhallinen on myös Heli Sundqvistin tyhjä päivä.

Hän nousee vuoteesta ennen seitsemää. Kello kahdeksalta keittiön pöydällä oleva etäsoittolaite avaa automaattisesti videopuhelun. Kaupungin työntekijä toivottaa videoyhteyden kautta hyvät huomenet, kysyy kuulumiset ja seuraa, miten Sundqvist nielee aamulääkkeensä veden kanssa.

Videopuhelun jälkeen Sundqvist kaataa itselleen kupin kahvia ja asettuu nojatuoliin television ääreen.

Hän seuraa maailman tapahtumia, uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Suosikkiohjelmiin kuuluvat myös visailut, kuten Tuttu juttu ja Haluatko miljonääriksi. ”Alussa ajattelen, että aika tonttuja, kun eivät tuotakaan tienneet. Lopussa häpeän, kun en tiedä itse”, hän nauraa

Illalla videoyhteys aukeaa uudelleen. Sundqvist ottaa laitteen edessä iltalääkkeensä ja toivottelee etäyhteydellä työntekijälle hyvät yöt. Yksinäisyyttä etäyhteys ei poista. ”On hyvä, että joku katsoo päälle. Mutta jotenkin siitä tulee olo, että minua valvotaan. Vaikka näen kasvot, päivä on täysin tyhjä”, hän sanoo.

Etäyhteys kaupungin työntekijään ei lievitä yksinäisyyttä, sanoo Heli Sundqvist.­

Sen sijaan puhelinkeskustelut ystävien ja perheenjäsenten kanssa ovat Sundqvistille tärkeitä. Jokainen päivä päättyy iltaviesteihin tyttären ja entisen työtoverin kanssa. Nukkumaan hän menee kymmenen–yhdentoista aikaan.

 ”Tapaamisista tulee merkityksellisiä.”

Kun Gubben Helmi Kalaja tulee jokaviikkoiselle visiitilleen, Sundqvist pääsee ulos kävelylenkille. Parin tunnin aikana he ehtivät myös kahvitella ja soittaa pianoa, viulua ja ukulelea.

Kalaja on Otaniemen lukion abiturientti ja työskennellyt Gubben palveluksessa heinäkuusta saakka.

”Helin tapaaminen on minulle mieluista. Kun käyn täällä säännöllisesti, tapaamisista tulee merkityksellisiä.” Hoitoalasta kiinnostunut Kalaja arvelee myös, että työkokemuksesta voi olla hänelle hyötyä uran valinnassa.

Gubbe on Sandra Lounamaan ja Meri-Tuuli Laaksosen perustama vanhuspalveluyritys, jonka tarkoituksena on yhdistää säännöllisestä avusta ja aktivoinnista hyötyvät ikäihmiset sekä nuoret, jotka haluavat työskennellä opiskelunsa ohessa.

Terveystieteiden maisteri ja fysioterapeutti Meri-Tuuli Laaksonen ja liiketalouden tradenomi Sandra Lounamaa olivat huomanneet, että vanhuspalveluista puuttui ennaltaehkäisevä toiminta.

He perustivat yrityksensä kaksi vuotta sitten. Missiona on sekä auttaa yksin asuvia ikäihmisiä että saada nuoret kiinnostumaan vanhustyöstä.

Palvelun ideana on, että lukiolainen tai opiskelija vierailee vanhuksen luona yleensä viikoittain kahden tunnin ajan.

”Kaksikko voi ulkoilla ja jumpata. He voivat laittaa ruokaa ja tehdä kotiaskareita, kuten järjestää kotia tai vaihtaa lamppuja. Nuori voi myös auttaa teknisiin laitteisiin liittyvissä pulmissa”, kertoo Laaksonen.

Sutjakkaimmin yhteys syntyy, jos nuorella ja ikäihmisellä on jokin yhteinen kiinnostuksen kohde, kuten tietty ammatti tai harrastus. ”Tällaisia pareja pyrimme palvelussamme yhdistämään”, Lounamaa sanoo.

Tällä hetkellä Gubben piirissä toimii 280 vanhuksen ja nuoren muodostamaa paria ympäri Suomen. Nuorten hakemuksia on tullut Gubbeen jo neljä tuhatta. Kerran viikossa tapahtuva kahden tunnin käynti maksaa vanhukselle tai hänen omaiselleen 304 euroa kuukaudessa. Palvelu on kotitalousvähennyskelpoinen.

Gubbe on myös käynnistänyt hankkeen, jossa yritykset ryhtyvät kummiksi yksinäisille ja vähävaraisille vanhuksille sponsoroimalla heille Gubben palvelun yhdeksi vuodeksi. Tällä hetkellä yrityskummeja on mukana noin 50.

Heli Sundqvistin olohuone on pieni, mutta sinne tuntuu mahtuvan koko hänen elämänsä. Kirjahyllyssä on runoteosten ja Nykysuomen sanakirjojen lisäksi muun muassa pitkä rivi toivelaulukirjoja. ”Pojanpojan kanssa niitä soitetaan läpi”, Sundqvist kertoo.

Seinällä on valokuva Sundqvistin isästä Lauri Tuurasta, joka kuoli sodassa vuonna 1943. Hän istuu sotilaspuvussaan pienen Heli-tyttönsä kanssa. Vieressä on isän maalaama taulu, joka kuvaa Sundqvistin lapsuudenkodin Arttulan ikkunasta avautuvaa maisemaa.

Arttula rakennettiin 1900-luvun alussa venäläisten upseerien asuintaloksi. Iso puukerrostalo seisoo edelleen Veräjämäessä, lähellä Oulunkylän asemaa. Vuonna 1944 Sundqvist oli 12-vuotias, kun Stalinin armeijan pommikoneet pommittivat ankarasti Oulunkylän läpi kulkevaa rataa. Yksi pommi osui aivan lähelle Arttulaa ja surmasi perheenäidin ja kolme lasta.

Silloin Heli Sundqvist päätettiin lähettää turvaan Ruotsiin, Uppsalan ja Tukholman välissä sijaitsevaan Bålstaan.

Ruotsissa Sundqvist pääsi ensimmäistä kertaa soittamaan pianoa.

”Perhe oli ihana. Perheen tytär opetti minut soittamaan korvakuulolta. Hän valmistui aikoinaan opettajaksi kuten minäkin.”

 ”Jos saisin lottovoiton, virityttäisin pianon.”

Palatessaan vajaan vuoden päästä kotiin, into soittaa oli kova. Sundqvist alkoi ulkoiluttaa Arttulassa asuneen perheen koiraa, jotta sai palkaksi soittaa perheen pianoa.

Hän pääsi pianotunneille ja oppi soittamaan nuoteista. Kaukainen sukulainen hankki hänelle taffelipianon.

Sundqvist pääsi ylioppilaaksi Oulunkylän yhteiskoulusta ja valmistui kansakoulun opettajaksi Helsingin opettajakorkeakoulusta. Ensimmäinen työpaikka löytyi Järvenpäästä. Siellä asuessaan Sundqvist vuokrasi komean Zimmermann-pianon, jonka hän lunasti sittemmin omakseen. Piano seurasi Sundqvistia Espooseen, jossa hän asui aviomiehensä ja vuonna 1962 ja 1976 syntyneiden lastensa kanssa. Avioliitto päättyi eroon.

Vuosia myöhemmin Sundqvist koki vielä onnellisen rakkauden. Vuonna 1992 tytär patisti hänet vastaamaan Helsingin Sanomien ilmoitukseen, jossa sotaveteraani etsi matkustuksesta, musiikista ja kirjallisuudesta pitävää naishenkilöä. Kirjeenvaihto johti seurusteluun, joka kesti aina vuoteen 2018, jolloin kumppani kuoli 101-vuotiaana Kaunialan sotavammasairaalassa.

Viimeisinä vuosina Sundqvistilla oli tapana soittaa Kaunialan kahvilassa joka ilta Veteraanin iltahuuto. ”Jos kahvilassa oli vain vähän väkeä, soitin paljon muutakin”, Sundqvist nauraa.

Elämän miehet ovat poissa, mutta uskollinen Zimmermann on seurannut Sundqvistia nykyiseen kotiin asti. Se saattaa myös olla Sundqvistin ainoa seuralainen tänä jouluna. Sundqvist iloitsee pianostaan, mutta yksi haave hänellä on: ”Jos saisin lottovoiton, virityttäisin pianon.”

Lisäys 4.12. klo 12.31: Jutun julkaisun jälkeen tuntemattomana pysyttelevä espoolaismies ilmoitti halukkuutensa kustantaa Heli Sundqvistin pianon virityksen. Viritys järjestyy vielä ennen joulua.

Haluatko ryhtyä vapaaehtoisena auttamaan ikäihimisiä? Mukaan pääset esimerkiksi näin:

Helsingin seurakunnilla on paljon vapaaehtoistyötä ikäihmisten yksinäisyyden lieventämiseksi. Malmin seurakunta hakee vapaaehtoisia soittamaan puhelimella vanhuksille, Keskustan seurakunnissa vapaaehtoiset vievät vanhuksille kukkia kolmantena adventtina ja Munkkiniemessä vanhuksille lähetetään joulukortteja.

HelsinkiMission kautta voi ryhtyä seniorin vakituiseksi tukihenkilöksi tai satunnaiseksi keikka-auttajaksi. Seuraava keikka- ja tukihenkilötoiminnan koulutus järjestetään alkuvuonna 2021. Voit ryhtyä myös vapaaehtoiseksi vastaajaksi Aamukorva-puhelimeen, joka tarjoaa yli 60-vuotiaille keskusteluapua puhelimitse aamuisin kello 5–8. Seuraava koulutus järjestetään keväällä 2021.

Suomen Punaisen Ristin koko Suomen kattavassa ystävätoiminnassa vapaaehtoiset vierailevat vanhuksen luona tai pitävät yhteyttä puhelimitse tai muilla viestimillä. Kolmen tunnin ystäväkurssin voi suorittaa myös verkossa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat