Aamu 25.6.2017

Oma aika on tärkeää pienten lasten vanhemmille, ja se tekee hyvää koko perheelle, sanoo asiantuntija – Näin löydät omaa aikaa

Itsensä unohtaminen lapsiperheissä on noussut jonkinlaiseksi uudeksi ihanteeksi, sanoo psykoterapeutti Heli Vaaranen.

On tärkeää, että pienten lasten vanhemmat viettävät joskus aikaa myös yksin, sanoo psykoterapeutti ja Väestöliiton parisuhdetiimin esimies Heli Vaaranen.

”Jokaiselle tekee hyvää joskus hengähtää ja olla omien ajatustensa kanssa. Monet kotiäidit sanovat, että he kaipaisivat työmatkaa. Silloin voisi vain katsella ikkunasta ulos, kuunnella radiota ja pohtia omia ajatuksia.”

Vaaranen on huolissaan perhearjesta, josta puuttuvat vanhemman pienet ilot. Hän sanoo, että kokonaan itsensä unohtaminen on noussut jonkinlaiseksi uudeksi ihanteeksi.

”Siinä on helposti kääntöpuolena ahdistus. Perheelle omistautumisen rinnalla pitäisi olla vanhempien pieniä omia iloja, arjen kohokohtia. Ne voivat olla vaikka kirjan lukemista tai uimassa käymistä.”

Moni kokee omasta ajasta huonoa omatuntoa, mutta Vaarasen mielestä se on turhaa.

”Miehet ovat jostain syystä parempia ottamaan oman hetken ja rentoutumaan kuin naiset.”

Se, että vanhemmat saavat omaa aikaa, tekee hyvää koko perheelle. Vaaranen kertoo tutkimuksesta, jossa tutkittiin rakastuneita pareja:

Kävi ilmi, että rakastumisen tunne voimistui, jos pari oli välillä erossa ja ikävöi toisiaan. Hänen mielestään sama koskee perhe-elämää. Joskus on hyvä olla pieni hetki poissa perheen parista, niin saa mahdollisuuden ikävöidä sitä ja tajuta, kuinka korvaamaton se on.

Nykyajan vanhemmat saattavat tarvita omaa aikaa enemmän kuin esimerkiksi isovanhempien sukupolvi. Yhteiskunta on siirtynyt yhteisöllisyydestä yksilöllisyyteen, Vaaranen sanoo. Nykyisin myös avun pyytäminen on usein vaikeampaa.

Vaarasen mukaan oma aika on erityisen tärkeää suomalaisille.

”Eron huomaa hyvin maailmalla. Toisissa maissa ihmisten puheensorina alkaa kahdeksalta aamulla ja loppuu myöhään illalla. Meillä on pitkä eristyksissä asumisen historia, ja se näkyy yksin olemisen kaipuuna.”

Parasta olisi, että oman ajan saaminen hoituisi perheessä luontevasti ja että molemmat vanhemmat saisivat sitä sen verran kuin tarvitsevat.

Oma aika ei kuitenkaan välttämättä tarkoita ”luksusaikaa”, kuten kasvohoidossa tai ravintolassa käymistä. Omaa aikaa voi viettää myös kotona, vaikka vain pienen hetken kerrallaan.

”Oma hetki voi olla jopa sitä, että saa kerrankin käydä rauhassa suihkussa tai kaupassa. Joskus pelkkä yksin juotu kahvikupponen riittää. Monet kaipaavat ennen kaikkea sitä, että saa tehdä jotain ilman keskeytyksiä.”

Vaarasen mukaan usein lapsetkin kunnioittavat sitä, jos vanhempi vetäytyy puuhaamaan jotain.

Tarve omalle ajalle on yksilöllistä, eikä Vaaranen halua arvioida sopivaa määrää sille. On myös ihmisiä, jotka eivät tarvitse juuri lainkaan yksin oloa. He ovat usein itse kasvaneet isoissa, sosiaalisissa perheissä.

Vaaranen neuvookin kuuntelemaan herkällä korvalla sekä omaa oloa että perhettä.

”Niin löytää tasapainon perheen ja oman ajan välille. Voi kuulostella, mikä on minulle aika, jonka jaksan hyväntuulisena ilman hengähdystaukoa. Entä kuinka kauan perhe jaksaa poissaoloani? Jos joku alkaa äksyillä, se on usein merkki siitä, että joku ikävöi sinua”, hän sanoo.

”Paras olisi tilanne, että kun tulee viettämästä omaa aikaa, perhe ajattelee, että kiva, nyt tuo on hyvällä tuulella. Silloin se on kaikkien etu. Jos taas oman ajan viettämisestä tulee riitaa, silloin jokin on pielessä.”

Oman ajan järjestäminen on usein erityisen haasteellista yksinhuoltajille, vaikka yksinhuoltaja saattaa tarvita enemmän hengähdysaikaa kuin parisuhteessa oleva.

”Hän tarvitsee voimia arjen pyörittämiseen yksin”, Vaaranen muistuttaa.

Avun pyytämisessä ei pitäisi arastella. Vaaranen kehottaa myös läheisiä tarjoamaan apua oma-aloitteisesti.

Joissakin lapsiperheissä oma aika on järjestetty niin, että vanhemmat jakavat lastenhoitoillat puoliksi. Näin heillä on vuorotellen vapaata aikaa – mutta perheellä ei juuri koskaan ole yhteistä aikaa. Onko se huono asia?

”Olisi kyllä hyvä, että perhe tekisi joskus yhdessä jotain. Joidenkin tutkimusten mukaan yhdessä tekeminen on erityisen tärkeää naisille.”

Myös se on tärkeää, että vanhemmilla on joskus yhteistä aikaa ilman lapsia, Vaaranen sanoo.

”Mutta se ei tarkoita sitä, että välttämättä pitäisi lähteä jonnekin. Yhteistä aikaa voi järjestää myös kotiin. Sekin voi riittää, että illalla makuuhuoneessa vanhemmat ehtivät jutella kahdestaan ja kysyä toisiltaan, mitä kuuluu.”

Vanhempi, muista nämä:

1. Älä luovu harrastuksistasi. Monet ajattelevat lasten syntyessä, että harrastuksille ei ole enää aikaa. Yritä kuitenkin pitää edes yhdestä harrastuksesta kiinni. Siitä saa voimia perhe-elämään.

2. Uskalla pyytää apua lastenhoitoon. Jos et saa mielestäsi tarpeeksi omaa aikaa, puhu asiasta puolisosi kanssa. Pyydä myös rohkeasti sukulaisia tai ystäviä auttamaan tai hanki lastenhoitaja.

3. Älä odota vapailta hetkiltä liikaa. Monilla on liian suuret odotukset omalle ajalle. Silloin ei tarvitse mennä kasvohoitoon. Jo pienikin hetki omaa aikaa antaa energiaa. Kotoakaan ei ole pakko poistua. Tärkeintä on saada olla hetki rauhassa ja tehdä juuri sitä mitä haluaa.

4. Älä tunne huonoa omatuntoa omasta ajasta. Myös perhe hyötyy siitä, jos pidät välillä hengähdystauon. Älä siis koe siitä syyllisyyttä. Kun ihminen voi hyvin, se heijastuu myös ympäristöön.

Neuvot antoi psykoterapeutti, Väestöliiton parisuhdetiimin esimies Heli Vaaranen.
Sisällysluettelo
  1. Pääaiheet
    1. HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa
    2. Voiko rauhanneuvotteluja edistää matematiikalla? Suomalaisyritys todistaa, että voi
    3. Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi
    4. Helsingin pormestarit lupaavat rakentaa paratiisin – Sinä päätät, ostatko tältä viisikolta vähän käytetyn onnelan
    5. Diabeetikko Arto Lukkarin, 53, ei ennustettu elävän yli kolmikymppiseksi – nyt hänet palkittiin sitkeydestä Harvardin yliopiston kunniamitalilla
    6. Nuoret palestiinalaisnaiset rikkovat rajoja pistämällä lenkkarit jalkaan: ”Joka kerta kun lähden juoksulenkille, joudun pelkäämään perään huutelua”
    7. Perustuslaki on periaatteissaan tiukka, mutta käytännön ratkaisuissa joustava
  2. Uutiset
    1. Jännitteet Itämerellä kasvavat: Venäläishävittäjä lensi melkein kiinni USA:n koneeseen – Venäjä saattaa jopa ylittää maiden rajoja provokaationa, varoittaa Yhdysvaltain armeijan kenraali
    2. Kaksi miestä hukkui venereissulla Kalajärvellä Valtimolla – koira palasi rannalle
    3. Flamingon ja Serenan johtajat: Turkin vesipuistoturman kaltainen onnettomuus ei mahdollinen Suomessa
    4. Kiinassa pelastustyöt jatkuvat maanvyöryn jäljiltä – kuolleita ainakin 10, kateissa yhä 93 ihmistä
    5. Irakin joukot vapauttivat satoja siviileitä Mosulissa – Isisin joukot ovat entistä ahtaammalla
    6. Trump raivostui Obamalle – Syyttää edeltäjäänsä tumpeloinnista venäläis­hakkeroinnin estämisessä
    7. Huumeista johdettuja kipulääkkeitä kehitetään Yhdysvalloissa – maan elintarvike- ja lääkevirasto ei hyväksy huumepohjaisia lääkkeitä
    8. Arabiemiraattien kuninkaallisia tuomittiin ihmiskaupasta – palvelijat nukkuivat prinsessojen ovien takana patjoilla
    9. Märkä kokko, onnellinen kurvilainen ja kemuja kuiville jääneillä laivoilla – HS:n valokuvaaja Akseli Valmunen ikuisti Stadin juhannuksen
    10. Nuorison villinneelle sormihyrrälle etsitään jo seuraajaa – onko fidget roller uusi hittilelu?
    11. NHL-liigaan varattiin yhteensä 23 suomalaista, ensimmäisellä kierroksella varausennätys – näin suomalaiset sijoittuivat
    12. Bottas taipui viime hetkillä aika-ajojen kakkoseksi – Räikkönen taisteli kärkikolmikkoon
    13. Espoolaisjuniori teki historiaa – Suomeen ensimmäistä kertaa kivääriammunnan nuorten MM-kultaa
    14. Viikonlopun lottorivi arvotaan poikkeuksellisesti vasta sunnuntaina
  3. Lukemisto
    1. Stand up -koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”
    2. Oma aika on tärkeää pienten lasten vanhemmille, ja se tekee hyvää koko perheelle, sanoo asiantuntija – Näin löydät omaa aikaa
    3. Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen
    4. Huippujalkapallossa päästäisiin parempiin suorituksiin, jos keskinäinen kilpailu vähenisi
    5. Albiinovainojen uhrit
    6. Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon
    7. Hyvä olo koukuttaa – tarvitaan vain säännöllisyyttä ja itsekuria
    8. Voiko onnellinen ihminen olla kiusaaja?
  4. Ajanviete
    1. Päivän sudoku
    2. Rip Kirby

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää