Aamu 25.6.2017    |   Mielipide

Voiko onnellinen ihminen olla kiusaaja?

Miten on mahdollista, että yksi maailman onnellisimmista kansoista on työpaikkakiusaamisen kärkimaa Euroopassa?

Suomessa on työpaikkakiusattuja eniten koko Euroopan alueella ja kiusaamiselle altistuu kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin muissa Euroopan maissa. Muissa Pohjoismaissa kiusaamista esiintyy huomattavasti vähemmän. Esimerkiksi Ruotsissa työpaikkakiusattujen määrä on vain neljäsosa Suomen luvuista, kertoo EU 27 -tilasto.

Työterveyslaitoksen mukaan kiusaaja on useimmiten yksi tai useampi työtoveri tai toiseksi yleisemmin lähiesimies. Kiusaamisella on vakavia seuraamuksia kiusatulle. Åbo Akademissa tehdyn väitöksen mukaan kiusaamisella on vahva yhteys työntekijöiden loppuun palamisessa.

Kiusatuksi joutuminen altistaa myös vahvasti masennukselle. Työterveyslaitoksen mukaan hyvinvoinnin laiminlyönnin kustannukset Suomessa ovat lähes 30 miljardia euroa vuodessa.

World Happiness onnellisuus -raportissa vuodelta 2017 Suomi on sijalla 5. Norja on kärjessä. Raportin kuusi kriteeriä ovat bruttokansantuote henkeä kohti, odotettavissa oleva terve elinikä, vapaus, anteliaisuus, sosiaalinen tuki, korruptiosta vapaa hallinto ja talouselämä.

Miten on mahdollista, että yksi maailman onnellisimmista kansoista on työpaikkakiusaamisen kärkimaa Euroopassa? Jokin tässä yhtälössä on pielessä.

Kiusaamisen problematiikkaa tarkastellessa olisi hyvä kysyä asiaa toisin. Minkälainen ihminen ei koskaan kiusaa toista ihmistä?

Ihminen, joka on tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa, ei koskaan kiusaa toista ihmistä. Tällainen ihminen on saanut maailmaan syntyessään rakkautta, turvaa ja hoivaa. Hänelle on kehittynyt empatiakykyä, kuuntelemisen taitoa, hyvät käytöstavat ja kyky kunnioittaa toisia ihmisiä. Nämä ovat tärkeitä sosiaalisia taitoja, joiden opettaminen lapsille on vanhempien vastuulla. Kyseiset taidot ovat myös hyvän johtajan tärkeitä taitoja.

Onnellisuuden mittaamisessa rakkaus ei ole kriteerinä, mutta jos se olisi ja sitä pystyttäisiin mittaamaan, olisiko Suomen sijoitus onnellisuudessa aivan toinen kuin nyt?

Toni Lehtonen

Tampere
Sisällysluettelo
  1. Pääaiheet
    1. HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa
    2. Voiko rauhanneuvotteluja edistää matematiikalla? Suomalaisyritys todistaa, että voi
    3. Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi
    4. Helsingin pormestarit lupaavat rakentaa paratiisin – Sinä päätät, ostatko tältä viisikolta vähän käytetyn onnelan
    5. Diabeetikko Arto Lukkarin, 53, ei ennustettu elävän yli kolmikymppiseksi – nyt hänet palkittiin sitkeydestä Harvardin yliopiston kunniamitalilla
    6. Nuoret palestiinalaisnaiset rikkovat rajoja pistämällä lenkkarit jalkaan: ”Joka kerta kun lähden juoksulenkille, joudun pelkäämään perään huutelua”
    7. Perustuslaki on periaatteissaan tiukka, mutta käytännön ratkaisuissa joustava
  2. Uutiset
    1. Jännitteet Itämerellä kasvavat: Venäläishävittäjä lensi melkein kiinni USA:n koneeseen – Venäjä saattaa jopa ylittää maiden rajoja provokaationa, varoittaa Yhdysvaltain armeijan kenraali
    2. Kaksi miestä hukkui venereissulla Kalajärvellä Valtimolla – koira palasi rannalle
    3. Flamingon ja Serenan johtajat: Turkin vesipuistoturman kaltainen onnettomuus ei mahdollinen Suomessa
    4. Kiinassa pelastustyöt jatkuvat maanvyöryn jäljiltä – kuolleita ainakin 10, kateissa yhä 93 ihmistä
    5. Irakin joukot vapauttivat satoja siviileitä Mosulissa – Isisin joukot ovat entistä ahtaammalla
    6. Trump raivostui Obamalle – Syyttää edeltäjäänsä tumpeloinnista venäläis­hakkeroinnin estämisessä
    7. Huumeista johdettuja kipulääkkeitä kehitetään Yhdysvalloissa – maan elintarvike- ja lääkevirasto ei hyväksy huumepohjaisia lääkkeitä
    8. Arabiemiraattien kuninkaallisia tuomittiin ihmiskaupasta – palvelijat nukkuivat prinsessojen ovien takana patjoilla
    9. Märkä kokko, onnellinen kurvilainen ja kemuja kuiville jääneillä laivoilla – HS:n valokuvaaja Akseli Valmunen ikuisti Stadin juhannuksen
    10. Nuorison villinneelle sormihyrrälle etsitään jo seuraajaa – onko fidget roller uusi hittilelu?
    11. NHL-liigaan varattiin yhteensä 23 suomalaista, ensimmäisellä kierroksella varausennätys – näin suomalaiset sijoittuivat
    12. Bottas taipui viime hetkillä aika-ajojen kakkoseksi – Räikkönen taisteli kärkikolmikkoon
    13. Espoolaisjuniori teki historiaa – Suomeen ensimmäistä kertaa kivääriammunnan nuorten MM-kultaa
    14. Viikonlopun lottorivi arvotaan poikkeuksellisesti vasta sunnuntaina
  3. Lukemisto
    1. Stand up -koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”
    2. Oma aika on tärkeää pienten lasten vanhemmille, ja se tekee hyvää koko perheelle, sanoo asiantuntija – Näin löydät omaa aikaa
    3. Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen
    4. Huippujalkapallossa päästäisiin parempiin suorituksiin, jos keskinäinen kilpailu vähenisi
    5. Albiinovainojen uhrit
    6. Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon
    7. Hyvä olo koukuttaa – tarvitaan vain säännöllisyyttä ja itsekuria
    8. Voiko onnellinen ihminen olla kiusaaja?
  4. Ajanviete
    1. Päivän sudoku
    2. Rip Kirby

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää