Historia    |   HS 50 vuotta sitten maanantaina 30.1.1967

Lapin poromiehet pelkäävät ”ison kuolon” toistumista

Sodankylä, 29.1. (Mauno Saari)

Alkutalven suuret lämpötilan vaihtelut ja tällä hetkellä etenkin Pohjois-Suomessa vallitsevat ankarat pakkaset synkentävät niin suomalaisten kuin ruotsalaistenkin poromiesten ilmeen. Jo syksyllä kovaksi jäätynyt maapohja ja sen päälle sataneen lumen runsaus ja kovuus ovat asettaneet uhanalaisiksi koko Lapin nykyisen porokannan.

Ellei monien ylipääsemättömiltä tuntuvien vaikeuksien edessä oleva hätäruokinta onnistu vähintään tyydyttävästi, voi noin viisikymmentä vuotta sitten tapahtunut murhenäytelmä, porojen joukkokuolema ”iso kuolo” toistua lähes silloisessa laajuudessaan.

Vain vanhat poromiehet muistavat talven, jolloin porojen ravintotilanne oli yhtä synkkä kuin nyt. Iso kuolo niitti aikoinaan heidän kertomansa mukaan noin 70–90 prosenttia koko silloisesta porokannasta. Viimeinen varsinainen katovuosi koettiin ”pienen kuolon” muodossa vuonna 1954. Silloin ei hätäruokintaa osattu edes ajatella, eikä sillä olisi ollut minkäänlaisia käytännön mahdollisuuksiakaan toteutua.

Tänä talvena sanovat useimpien paliskuntien poroisännät ravintotilanteen olevan paljon heikompi kuin pienen kuolon aikana. Lapin poroelon säilyminen talven yli on täydelleen riippuvainen kalliista ja vaikeasti toteutettavasta hätäruokinnasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Uutislähetyksiä viittomakielellä

Television kakkosohjelmassa lähetetään maanantaista lähtien uutisia viittomakielellä kaksi kertaa viikossa, maanantaisin klo 21.30 ja perjantaisin klo 21.45. Uutislähetys on viiden minuutin pituinen. Päiväkohtaisten uutisten lisäksi on mukana erityisesti kuuroja kiinnostavaa aineistoa. Lähetykset toteuttaa Kuurojen Liitto.

Uutisten vakinaisina esittäjinä ovat rakennusneuvos Rauno Savisaari, konsulentti Eeva-Liisa Viitasaari ja diakonissa Hilkka Eerikäinen sekä heidän varallaan abitura Marjatta Hanhijoki ja pankkivirkailija Liisa Kauppinen.

Ylinäyttelemistä tv-teatterissa

Mitä enemmän katsoo televisioteattereidemme esittämiä näytelmiä, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että jokin niiden suhteen on vialla. Ensiksikin, niissä näytellään kuten seuranäyttämöillä, niin kuin sieltä Helsingistä käsin kuulee usein sanottavan. Huudetaan ja huidotaan, seisotaan ja tuijotetaan teatraalisesti, liian korostetusti.

Ihmetellä täytyy, ovathan näyttelijät tunnettuja ja tunnustettuja. Mutta vikaa onkin haettava muualta. Vika on ohjaajissa. Televisiolla on ollut varaa palkata kunnon näyttelijät, mutta tuntuu kuin määrärahat olisivat loppuneet kun ohjaajista on kysymys.

Luulisi että pienemmälläkin ohjaajaälyllä varustettu huomaisi, kuinka ylinäyteltyä koko touhu on. Kun näyttelijän liikkeet tuodaan lähikuvaan, ei pieninkään ele jää huomaamatta. Ja näyttelijän pitäisi itsestäänkin tietää, ettei hän ole millään kansallisen näyttämöllä, mistä äänen ja liikkeiden tulee näkyä viimeisellekin penkkiriville. Jättäkää vaikka puoleksi vuodeksi näytelmät pois, kunhan ne sitten vain esitetään ”päänäyttämön” arvoa vastaavalla tavalla.

Motoksi sopii: Mitä vanhempi näyttelijä, sitä kovemmat suitset. Ei lehtenne teatteriarvostelija ole syyttä TV-teatteria moittinut.

Kuitenkin optimisti

Veikkausvihje numerosta 054

Helsingissä on kuultu 1959 lähtien viikon oikea veikkausrivi puhelinnumerosta 034. Tässä yhteydessä on saatu myös jokin vihje seuraavaa veikkauskierrosta varten. Yksityiskohtaisempien vihjeiden antamiseen ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuutta.

Puutteen korjaamiseksi on Oy Veikkaustoimisto tehnyt Helsingin puhelinyhdistyksen kanssa sopimuksen uuden puhelinpalvelumuodon käyttöönottamisesta. Veikkausvihje kuullaan maanantaista alkaen numerosta 054 ja vastaava ruotsinkielinen vihje numerosta 055. Uusi palvelunumero on kahdestoista Helsingin puhelinyhdistyksen automaattisten puhelinpalvelumuotojen sarjassa.

Veikkausvihjettä voi kuunnella yhtä aikaa 16 henkilöä. Mikäli käyttöä ilmenee runsaammin, lisätään linjoja tarpeen mukaan.
HS
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • HS 50 vuotta sitten

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    4. 4

      Satoja turvapaikanhakijoita on liittynyt helluntaiseurakuntiin viime vuosina – Helluntaikirkon johtaja: ”Olemme joutuneet laittamaan jos nyt ei jarrun, niin ainakin kytkimen”

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    7. 7

      Helsinkiläisen Anter Yaşan Facebook-kirjoitus sai aikaan vyyhdin, jonka vuoksi ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin toimintaa alettiin tutkia

    8. 8

      Vihdoin! Kuukautisveri näkyy mediassa, ja tämän takia se on tärkeää

    9. 9

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    10. 10

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    7. 7

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    8. 8

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    9. 9

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    10. 10

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Räikeä eriarvoistuminen johti brexitiin ja Trumpin voittoon – todella huonoja valintoja molemmat
    3. Everton putoajan paikalle Valioliigassa – Manageri Ronald Koeman ei silti ole huolissaan: ”En tarvitse ohjeita mitä tässä tilanteessa voi tapahtua”
    4. Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat Tilaajille
    5. Tämä kasvisruoka maistuu koko perheelle: Surauta vegaaninen pastakastike pavuista – aivan kuin ruokaan olisi käytetty kermaa ja juustoa
    6. Satoja turvapaikanhakijoita on liittynyt helluntaiseurakuntiin viime vuosina – Helluntaikirkon johtaja: ”Olemme joutuneet laittamaan jos nyt ei jarrun, niin ainakin kytkimen”
    7. Kriitikko lyttäsi, kirja unohtui vuosiksi – Nyt Eka Kurniawan on ensimmäinen suomennettu indonesialaiskirjailija ja maailmanlaajuinen menestystarina
    8. Neymar ajettiin ulos Ranskan Le Classique’ssa – Ronaldon surkea alkukausi sai jatkoa
    9. Järjestö: Isis on surmannut yli sata siviiliä Syyriassa al-Qaryataynin kaupungissa
    10. ”Suomella on hyvät mahdollisuudet olla yksi maailman parhaita tekoälyn soveltajamaita” – Hallituksen asettama työryhmä esitteli kahdeksan avainkysymystä, jotka ratkaisevat onnistumisen
    11. Räikkönen nousi kolmanneksi USA:n gp:ssä, kun laittoman ohituksen tehnyt Verstappen sai aikasakon – miesten kohtaaminen takahuoneessa meni virnistelyksi: ”Eivät fanit halua nähdä tällaista”
    12. Näytä lisää