Historia    |   Bongaa paikka

Kuva-arvoitus: Riittävän kokoinen parveke

Lukijakilpailussa kysytään, missä kuva on otettu

Viime viikon Bongaa paikka -kilpailu oli vaativa.

Lisävinkillä jeesattu kisa poiki vain 25 vastausta, jotka olivat tosin valtaosin oikein.

Kuvassa on Helsingin Jäästa­dion, joka oli pääkaupungin ensimmäinen tekojää. Kuva on otettu 15. lokakuuta 1960.

Keinojäärata sijaitsi jotakuinkin nykyisen Jäähallin paikalla Nordenskiöldinkadulla, kertoo Liisa Lehtinen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Kävin siellä itsekin luistelemassa jonkun kerran. Tuntui jännältä, kun saattoi luistella, vaikka ei ollut pakkasta eikä lunta”, kirjoittaa Lehtinen.

”Keinojääradan toteuttamisen takana oli Keinojää ry, jonka yksi perustajajäsen oli isäni, joka toimi myös yhdistyksen sihteerinä.”

Antti Aalto muistaa tarkasti keinojäästadionin vihkiäiset 2. marraskuuta 1958.

”Sen kohokohta oli jääkiekko-ottelu HIFK–HJK, joka päättyi tasapeliin 1–1. Ottelu pelattiin vesisateessa.”

Aalto tunnisti paikan männyistä luistelijoiden takana.

”Jäästadion oli kaikille avoin, ja kävin siellä itsekin luistelemassa. Kuvassa näkyvien mäntypuiden takana oli siirtolapuutarha. Se on nykyään Jäähallin parkkipaikka.”

Pentti Tuominen kävi kerran Jäästadionilla.

”Pakkasta oli varmaan -20 C, mikä ei kuitenkaan estänyt jääkiekko-ottelun katselua eikä pelaamista. Ottelu oli HJK–Töölön Vesa”, kirjoittaa Tuominen.

”Itse ottelusta muistan Kiukki Kataisen aivan paikoiltaan vedetyt lämärit ja Jorma Kyntölän nopean luistelun, harhautukset ja kaartelun. Nykyjääkiekkoon verrattuna pelit silloin olivat kuitenkin monta luokkaa verkkaisempia.”

Jussi Niininen oli Jäästadionilla vakituinen vieras.

”Päätykatsomossa seisoimme katsomassa monet mestaruussarjan lätkämatsit 1950-luvun lopulla ja 60-luvun alkuvuosina. Huudettiin ”Kiukki lämää” ja Kiukki Katainenhan lämäsi”, muistelee Niininen.

Osku Kuusisto oli puolestaan tarkka kampauksestaan. Hänestä myös liikkui huhu, että hän olisi juossut luistimillaan kaukalon laudoitusta pitkin kaarevan osuuden ohittaessaan vastustajajoukkueen pelaajan.”

Monet tunnistivat myös kuvan luistelijat.

”Eturivissä keskellä olevat Anna-Maija Rissanen (myöhemmin Kivimäki) ja veljeni Ilkka Varhee voittivat pariluistelun pohjoismaiden mestaruuden vuonna 1965. He edustivat maatamme samana vuonna myös Moskovan EM-kilpailuissa”, kirjoittaa Kimmo Varhee.

”Anna-Maija ja Ilkka pääsivät ennen Moskovan matkaa harjoittelemaan halliolosuhteissa Tampereen upouudessa ja maamme silloin ainoassa jäähallissa.”

Stadionin reunuksen Philips TV -mainokset aiheuttivat tuohon aikaan kipuilua muissa viestimissä.

HS:n arkistokuvaa on sutattu kuulakärkikynällä eivätkä mainokset jääneet Ylessäkään ilman toimenpiteitä.

Matti PikkisKuuslalla oli Ylessä vuonna 1964 Piikkis-niminen viihdeohjelma. Yksi sketsi oli kuvattu tällä tekojäällä. Koska Ylessä ei saanut mainostaa, niin joka puolella näkyvät mainokset oli sutattu näkymättömiin filmillä”, kertoo Martti Alkio.

Jäästadion oli käytössä vuoteen 1964 saakka, jolloin Jäähallin rakennustyöt alkoivat.

”Niin tekojääradan kuin hallinkin rakentamisessa Helsinki jäi kakkoseksi Tampereelle, joka siksi vei myös vuoden 1965 jääkiekon MM-kisat”, Martti Alkio toteaa.

Onnetar arpoi kirjapalkinnonvoittajaksi Markku Lehmuskal­lion. Hän saa Leena Ketosen keittokirjan Savu nousee – Kotipihan BBQ (Otava).

Tämän viikon kuva-arvoituksessa mies seisoo parvekkeella. Tiedätkö missä kuva on otettu ja milloin?

Millaisia muistoja paikka herättää tai mistä näkymä on sinulle tuttu?

Lähetä vastauksesi 8. huhtikuuta mennessä osoitteeseen hs.ihmiset@hs.fi. Osallistujien kesken arvotaan kirjapalkinto. Korjattu 6.4. klo 11.00: Matti Kuuslan lempinimi oikeaan muotoon Pikkis.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Bongaa paikka
  • Helsingin historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Kiina varautuu jo Pohjois-Korean luhistumiseen – New York Timesin mukaan maiden rajalle suunnitteilla pakolaiskeskuksia

    3. 3

      Potilas otettiin suoraan päivystyksestä kuudeksi päiväksi sairaalaan, pysäköinninvalvonta kävi antamassa kahdet parkkisakot – oikeus kumosi sakot

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Viaton flirtti puolin ja toisin on elämän suola

    6. 6

      Heillä on vaativa työ, perhe ja kolme korkeakoulututkintoa – Onko monen tutkinnon tekemisestä oikeasti hyötyä työelämässä?

    7. 7

      Tutkija kumoaa sotamyytin Summan pettämisestä: Rintama murtui, mutta miehet eivät pettäneet – he murskautuivat panssari­vaunujen tela­ketjuihin

    8. 8

      Humalapäissään Pohjois-Koreaan 39 vuodeksi loikannut amerikkalais­sotilas kuoli Japanissa 77 vuoden ikäisenä

    9. 9

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    10. 10

      Nainen muutti vuokra-asuntoon Espoon Laajalahteen, joutui tietämättään keskelle räjäytystyömaata – Sato vaatii täyttä vuokraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    4. 4

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    6. 6

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    7. 7

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    8. 8

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    9. 9

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    10. 10

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää