Historia

Kuva-arvoitus: Pientaloja uhittelevat kerrostalot

Lukijakilpailussa kysytään, missä kuva on otettu.

Viime viikon kuva-arvoitus sai ­aikaan kommenttivyöryn. Vastauksia tuli kaikkiaan 296, joista lähes kaikki tiesivät kohteen Tilkan sairaalaksi eli Tilkaksi.

Vuonna 1972 otetussa kuvassa näkyi parvekkeella ylilääkäri Osmo Helve, jonka osa tunnistikin.

”Isäni Osmo Helve jäi eläkkeelle Tilkasta 1973”, kertoo hänen poikansa Tapani Helve.

Helsingin Meilahdessa Mannerheimintiellä sijainnut Suomen puolustusvoimien entinen keskussotilassairaala tuli vuosikymmenien aikana tutuksi lukuisille varusmiehille – hyvin monestakin eri syystä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Paikka on tuttu vain kerrasta 1970-luvulla, kun vein vetisiä viinirypäleitä joukkuetoverilleni, jota kiusasi sitkeänpuoleinen kuppa”, Petri Haukinen kertoo.

”Oma muistoni on, kun palvelin asevelvollisuusaikani Santahaminassa ilmatorjuntarykmentissä automiehenä, niin tehtäviini kuului pyykin vienti ja haku Tilkkaan”, kertoo Kauko Jokinen. ”Sovitimme käynnin niin, että siellä oli ruoka-aika, jotta pääsimme syömään, koska siellä oli erittäin hyvä ruoka toisin kuin Santahaminassa.”

Risto Larjavaara oli Tilkassa syksyllä 1967. ”Hupaisana muistona tulee mieleen huonekaveri, joka innostuneena alkoi lukea kirjastosta lainaamaansa kirjaa Muna ja minä. Pettyneenä hän huokaisi tästä Betty MacDonaldin romaanista, että tämähän kertoo kanafarmarin tarinan.”

Kari Viitala vietti varusmiesaikanaan viikon Tilkassa vuonna 1964. ”Silloinen tyttöystäväni, nykyinen vaimoni kävi minua tapaamassa. Istuimme kyseisellä parvekkeella ja pussailimme kiihkeästi.”

Viitala arvelee heidän lemmekkäiden touhujensa ärsyttäneen vastapäisessä talossa asunutta mummoa, koska pian ovet parvekkeelle suljettiin.

Petri Sepän mukaan varusmiehet viettivät Tilkan kaarevalla parvekkeella aikaa tupakkaa sauhutellen ja paranemista odotellen.

Eero Ikonen oli nuorena kavereineen leikkimässä läheisessä metsässä, kun hän sai puukosta peukaloonsa ison haavan.

”Pikkupojan logiikalla hakeuduin ensiapuun Tilkkaan, vaikka tiesin sen olevan sotilassairaala. Verta valuva pikkupoika otettiin kuitenkin vastaan ilman ongelmia, ja sain pari tikkiä peukalooni.”

Myös Marianne Houstonia hoidettiin lapsena Tilkassa. Hän oli 5-vuotias, kun Tilkan väki leikkasi häneltä nielu- ja kitarisat.

”Kolmen ison äänekkäästi kuorsaavan sotilaan huoneessa pientä potilasta pelotti kovasti. Siirto pienempään huoneeseen, jossa oli vain yksi rouva, mutta joka kuorsasi kolmen sotilaan edestä. Yökkö lohdutteli yöllä jäätelöllä, mutta oli kovin vaikea niellä.”

Kun Timo Leino loukkaantui 1970-luvulla ampumaradalla, hänet kiidätettiin ambulanssilla Tilkkaan suoraan leikkauspöydälle. Leikkauksen tehnyttä kirurgia nimitettiin Leinon mukaan varusmiesten kesken pyöveliksi.

”Kutsumanimelle tuli minunkin kohdallani vastinetta, sillä leikkauksen alettua puudutus ei ollut toiminut, vaan kirkaisin kivusta, kun sirkkeli osui jalkaani. Sain heti aimo annoksen lisä­anestesiaa ja olin puolentoista vuorokauden kuluttua vieläkin tokkurainen. Tässä tilanteessa luokseni tuli kaksi armeijan ­oikeusupseeria, jotka totesivat, että pitäisi allekirjoittaa pari paperia”, Leino muistelee.

”Tokkurasta selvittyäni tajusin allekirjoittaneeni asiakirjan, jossa suostuin siihen, ettei minulla ollut mitään vaatimuksia Suomen valtiota kohtaan. Silloin, parikymppisenä en oikein ymmärtänyt asiaa, onnettomuus, hoitovirhe tai ei. Nyt jo vähän naurattaa.”

Anders Gardberg muistelee, että Tilkassa potilaat majoitettiin kuuden hengen huoneisiin sotilasarvosta riippumatta.

”Hierarkiasta riippumatta huoneissa oli hieno ’asevelihenki’, jossa juttu luisti. Muutenkin sairaalassa oli nuorekas henki.”

Sinikka Sahille arkkitehti Olavi Sortan suunnittelema sairaalarakennus tuli hyvin tutuksi.

”Tilkka on sotilaslääkärin vaimolle muistorikas paikka. Etenkin jouluaattoaamun joulujuhlat potilaille ja henkilökunnalle ovat pysyvästi jääneet mieleen. Tätä samaa maisemaa oli hieno silloin katsella sinisessä talvi­aamun hämyssä”, hän kertoo.

Moni vastaaja tunnisti myös kuvan taustalla näkyvän Naisten talon, jossa toimii yhä vuonna 1952 perustettu ravintola White Lady.

Onnetar arpoi kirjapalkinnonvoittajaksi Hanna-Maria Tuomisen. Hän saa Florence Wil­liamsin kirjan Metsän parantava voima. (Minerva).

Tämän viikon kuva-arvoituksessa on taloja rivissä tasamaalla. Tiedätkö missä kuva on otettu ja milloin?

Millaisia muistoja paikka herättää tai mistä näkymä on sinulle tuttu?

Lähetä vastauksesi sunnuntaihin 16. huhtikuuta mennessä osoitteeseen hs.ihmiset@hs.fi.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Bongaa paikka
  • Historia
Luetuimmat - Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    5. 5

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    6. 6

      Ville Heikkinen otti vuoden luontokuvan kärpästä, jota hän seurasi kahdeksan talvea – Katso kilpailun voittajakuvat

    7. 7

      17-vuotiasta hakkeria ei saatu lopettamaan, vaikka teoista tiedettiin jo vuosia sitten – yhteiskunta on neuvoton nuorten nettirikollisten edessä

    8. 8

      Lähes puoli miljoonaa osoittaa mieltään Espanjan hallitusta vastaan – Pääministerin ilmoittamat toimet ovat pahin hyökkäys sitten Francon ajan, sanoo Katalonian aluejohtaja

    9. 9

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    10. 10

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää