Historia    |   HS 50 vuotta sitten perjantaina 14.6.1968

Tuoretta tietoa kesälukiossa

”Savitaipaleen kesälukio ei ole mikään ehtolais- eikä valmentautumiskurssi, eikä se myöskään tähtää mihinkään tutkintoon tai kokeeseen. Tavoitteena on oppiminen, kehittyminen ja eläminen. Savitaipaleen kesälukiossa ei kesälukioideaa ole vesitetty, vaan se on kesälukiota parhaimmillaan”, kertoivat kolmiviikkoisella kurssilla Olkkolan vanhassa kartanossa opiskelevat nuoret uusimuotoisen opinahjonsa tavoitteista.

Perinteellisiin lukioaineisiin ei Savitaipaleella syvennytä.

Niiden asemesta paneudutaan kansainvälisen politiikan ongelmiin, Suomen uusimman historian käsittelyyn sekä lehdistö-, radio- ja televisiotietoon.

Näiden peruskurssien lisäksi opiskeluohjelmaan kuuluu muutama studia generalia -luento sekä ekskursiot mm. sanomalehden toimitukseen ja kirjapainoon. Lehdistöviikon ohjelmaan on myös kuulunut paikallisen pitäjälehden ”Savitaipaleen” toimittaminen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uusi lämpöennätys – helle jatkuu

Kesän tähänastinen lämpöennätys 27 astetta mitattiin torstaina Seutulassa, Malmilla, Niinisalossa ja Tampereella.

Suuressa osassa Suomea Vaasan–Jyväskylän eteläpuolella oli lämpötila 26 astetta, joka mitattiin ensimmäisen kerran tänä kesänä Turussa 2. kesäkuuta. Lämpötila pysyy lähipäivinä lähes samanlaisena, joskin pieni kylmähkö virtaus saattaa laskea sitä muutaman asteen verran.

Viime vuoden kesäkuussa ennätyslämpötila oli Nivalassa 26,6.

Liikenneasetus sai hyvän vastaanoton

Ensi vuoden alussa voimaan astuva asetus, joka kieltää jalankulkijoita ylittämästä katua punaisen tai kiinteän keltaisen valon palaessa, otettiin myönteisesti vastaan. Jalankulkijat itse olivat sitä mieltä, että on aika jo suomalaistenkin oppia kulkemaan oikein liikenteessä.

Ruotsissa on vastaava määräys ollut voimassa jo toista vuotta, ja jalankulkijoitten kuolleisuus on vähentynyt melkein puolella. Uuden asetuksen tarkoituksena on lisätä jalankulkijoiden turvallisuutta.

Asetuksessa velvoitetaan myös muut kuin moottorikäyttöiset ajoneuvot, samoin kuin moottoripolkupyörät ja invalidipyörät, käyttämään tien piennarta, jos se käy päinsä ilman haittaa.

Karmea kokeilutulos: Kymmenet ajavat ohi auttamatta kolariin joutuneita lähimmäisiä

Kuopio, 13. 6. (MK)

Liikkuvan poliisin ja SPR:n ”piilokameraleikki” antoi synkän kuvan siitä, millaista apua loukkaantuneet voivat odottaa saavansa maantiellä.

Kolmannes autoilijoista ajaa todennäköisesti ohi edes pysähtymättä. Kymmenistä pysähtyneistä autoista vain yhdessä oli pieni ensiapupakkaus. Miehet kiroavat ja naiset tyytyvät voivottelemaan.

Vain harva osaa itse tehdä jotain tuntuvaa uhrien auttamiseksi, mutta ambulanssi tuli nopeasti.

Viitostielle Kuopion eteläpuolelle sekä Kuopio–Joensuu tielle Toivalaan lavastettiin kesäiltana liikenneonnettomuus, jossa oli useita pahoin loukkaantuneita.

SPR:n ensiapuryhmän jäsenet ja liikkuvan poliisin tarkkailijat piiloutuivat näkymättömiin tienvierimetsään tarkkailemaan yleisön reaktioita.

Liikenne pääteillä vielä klo 20 tienoilla on hyvin vilkasta, ja aivan ensi minuutteina ehti ajaa ohi kymmenkunta autoa, joista yksikään ei edes pysähtynyt tiedustelemaan tilannetta.

Ääritapaus lienee ollut autoilija, joka onnettomuustilanteessa antoi äänimerkin raikua ja lisäsi kaasua.

Ulkoministeri Karjalainen: YK:n päätöslauselma historiallinen saavutus

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 12.6.1968 hyväksymä ydinsulkusopimusta koskeva päätöslauselma merkitsee historiallista saavutusta YK:n ponnisteluissa maailmanrauhan ja turvallisuuden hyväksi.

Päätöslauselma avaa tien kansainväliselle sopimukselle ydinaseomistuksen yleistymisen ehkäisemiseksi.

Kaikki kansakunnat saavat täten lisää toivoa, että ydinaseiden leviämisen aiheuttamasta ydinaseanarkiasta ja siihen liittyvistä ihmiskunnan koko olemassaoloa uhkaavista vaaroista vältyttäisiin, sanoi ulkoministeri Ahti Karjalainen torstaina julkaisemassaan lausunnossa.

Satojatuhansia uhkaa nälkäkuolema Biafrassa

Lontoo, 13. 6. (Olli Kivinen)

”Emme ota sisään toivottomia tapauksia. Noin neljännes tänne tulevista lapsista kuolee joka tapauksessa... Loput tulisivat jäämään henkiin, jos he kävisivät täällä säännöllisesti ja jos voisimme saada tarpeeksi maitoa ja proteiinipitoista ruokaa. Emme kuitenkaan voi. Voimme antaa heille noin kaksi kupillista maitoa kahdessa viikossa, joten puolet sairaalaan otetuistakin tulee kuolemaan.”

Yllä olevat sanat lausui Nigerian liittovaltiosta vuosi sitten eronneen Biafran väliaikaisen pääkaupungin Umuahian sairaalan johtaja, englantilainen lääkäri Clyne Shepherd.

Lontoolaisen Sun-lehden arvostettu ulkopoliittinen toimittaja Michael Leapman on juuri palannut Biafrasta ja hän sanoo suoraan, että satojatuhansia biafralaisia tulee kuolemaan nälkään tänä kesänä, ellei Nigerian julistamaa saartoa saada murretuksi tavalla tai toisella.

Samaa kertoo kaupallisen television ITV:n kameraryhmä, jonka filmit kauhistuttivat Englantia keskiviikkoiltana poistaen epäilyksen siitä, että kyseessä saattaisi olla biafralaisten PR-temppu.

Berliinin tien viisumipakko voimaan – protestit kiivaat

Bonn, 13. 6. (Matti Kontio)

Itä-Saksan hallituksen Länsi-Berliinin yhdysliikenteelle määräämä viisumipakko astui voimaan torstain vastaisena yönä klo 0.00 länsiliittoutuneiden protestin ja Länsi-Berliinissä pidetyn vastalausemielenosoituksen säestämänä.

Länsi-Berliinin henkilö- ja tavaraliikenne jatkuivat entiseen tapaan, mutta viisumipakon vuoksi hieman hitaammin ja tavallisen kansalaisen kannalta entistä suuremmin kustannuksin.

Länsivallat ja Länsi-Saksa päättivät keskiviikkoiltana pitämässään liittokansleri Kurt Georg Kiesingerin ja suurlähettiläiden välisessä neuvottelussa ”jatkuvista toimenpiteistä” Itä-Saksan antamia uusia asetuksia vastaan.

Kaikkien neljän maan hallitukset ovat sitä mieltä, että Itä-Saksan ottama askel loukkaa liittoutuneiden oikeuksia ja on ristiriidassa jännityksen laukaisemiseen tähtäävien pyrkimysten kanssa.

Vastatoimenpiteisiin kuuluu myös vastalauseen esittäminen ”sopivalla tavalla” Moskovassa.

Lampaan sydämen saanut mies kuoli

Houston, Texas, 13. 6. (Reuter)

Houstonin Pyhän Luukkaan sairaalan kirurgit siirsivät varhain torstaina Suomen aikaa lampaan sydämen miehelle.

Potilas kuoli kuitenkin pian leikkauksen jälkeen.

Sairaalan johtaja Newell France sanoi kirurgien ottaneen sydämen 54 kiloa painavalta lampaalta, koska ihmissydäntä ei ollut saatavissa.

Potilas, jonka nimeä ei haluta antaa julkisuuteen, oli 47 vuoden ikäinen.

Houstonin sydänsiirto oli ensimmäinen tapaus, jossa ihmishenki yritettiin kirurgisesti pelastaa lampaan sydämen avulla.

Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, jolloin eläimen sydän on siirretty ihmiselle.

Mississipin yliopistollisessa sairaalassa siirrettiin nimittäin jo tammikuussa vuonna 1964 simpanssin sydän miehelle, joka kuitenkin eli vain tunnin verran leikkauksen jälkeen.
HS
Lue lisää: hs.fi/aikakone

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • HS 50 vuotta sitten
Luetuimmat - Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Voi vain ihmetellä, millä perusteella kaupungin vuokra-asuntoja jaetaan

    2. 2

      Maksan seksistä, koska vaimo ei ole "sillä tuulella" edes kuukausittain

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    5. 5

      Tuloerot saavat tarttumaan pulloon, väittävät tutkijat – aiheuttaako taloudellinen epätasa-arvo todella mielenterveyden ongelmia?

    6. 6

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    7. 7

      Kaupunki­bulevardeilla on runsaasti vastustajia – ”Varmasti ei löydy vaihtoehtoa, johon kaikki olisivat tyytyväisiä”, sanoo apulais­pormestari Sinnemäki

    8. 8

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    9. 9

      Kaura­juomien menekki kasvaa, ja maito­yritykset lähtivät kisaan mukaan – suomalaiset suosivat silti ruotsalaista

    10. 10

      Lewis Hamilton sysäsi Mika Salon hornankattilaan – tuomariston paineet olivat Saksassa poikkeavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    2. 2

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    3. 3

      Kansainväliset toimittajat tulivat Suomeen väärällä hetkellä – ei täällä tällaista ole

    4. 4

      Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

      Tilaajille
    5. 5

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    6. 6

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    7. 7

      Helsingin keskustan 1800-luvun puutalot saatetaan purkaa tai siirtää muualle – Kampin ja Hietalahden alueella on käynnissä hurja kiinteistöruletti

    8. 8

      Saksan GP:n tulokset pysyvät alkuperäisessä muodossaan – Lewis Hamilton voitti, Valtteri Bottas oli toinen: ”En päässyt ohi, ja sitten käskettiin minimoimaan riskit”

    9. 9

      Alanis Morissetten keskisormi miehille heiluu korkeammalla kuin koskaan – Porissa esiintyi hyväntuulinen tähti, joka kulki lavalla kuin nurmea leikkaava puistotyöntekijä

    10. 10

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    5. 5

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    6. 6

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    7. 7

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    10. 10

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää