Historia    |   HS 50 vuotta sitten perjantaina 12.7.1968

Puolan meripoikien maihinnousu alkoi

HS 12.7.1968

Kolme ja puolisataa puolalaista meripoikaa ja sadankuudenkymmenen miehen upseeriston toivat hävittäjä Wiener ja miinanraivaajat Krogulec ja Tukan torstaina laivastovierailulle Helsinkiin.

Puolalaisen laivasto-osaston mukana on myös neljänkymmenen miehen soittokunta, joka esiintyy helsinkiläisille Kappelissa perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.

Wiener ja raivaajat kiinnittyivät Eteläsataman laituriin kello yhdeksän sotilaallisella vauhdilla ja reippaudella. Heti aamupäivällä kävivät puolalaisvieraat tervehtimässä puolustusministeriä, puolustusvoimain komentajaa, kaupunginjohtajaa ja merivoimain komentajaa sekä Puolan täkäläistä suurlähettilästä. Puolustusvoimain komentaja piti vastaanoton Porkkalan varuskunnassa.

Meripojat seisoskelivat alustensa kannella, katselivat pilvipoutaista Helsinkiä ja helsinkiläisiä. Tytöt kurkistelivat sateenvarjojensa alta ruskeaksi paahtuneita poikia, saivat toisinaan reelingin takaa hymyn tervehdykseksi. Illalla pojat valtasivat Linnanmäen. Kielivaikeuksia oli hieman, pojat puhuivat enimmäkseen vain puolaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Iltapäivällä tutustui suurlähettiläs Aleksander Juszkiewicz aluksiin, joilla vieraili myös Helsingin reserviupseerien edustajia. Yleisön vuoro on perjantaina ja lauantaina kello 13–15.

Puolalaisvierailu sattuu samaa aikaan jolloin Puolan armeijalla on 25-vuotisjuhlansa. Syntymäpäivänä meripojat tutustuvat suomalaiseen kahvipaahtimoon.

Edellisen laivastovierailun puolalaiset tekivät Helsinkiin seitsemän vuotta sitten. Tämänkertaisia vieraita komentaa kommodori Henrik Pietraszkiewicz. Vierailu päättyy tiistaina.

Korppoon verkkoryhmä pian pikaliikenteeseen

Turku, 11. 7.

Korppoon, Nauvon ja Houtskarin saaristokuntien puhelinkurjuuteen on tulossa parannus. Posti- ja lennätinhallituksesta kerrottiin, että Korppoon verkkoryhmän siirtyminen pikaliikenteeseen – mikä merkitsee suoraa pääsyä alueen keskukseen – on harkittu.

Asiasta ei ole vielä tehty virallista päätöstä, mutta suunnitelmat ovat vireillä. Hyvin varovaisten arvioiden mukaan ryhdytään asiaa toteuttamaan ehkä syksyllä. Mutta saattaa olla, että toteutus siirtyy ensi vuoteenkin,

Täydennysryhmä lähti Kyprokselle

Pori, 11. 7. (STT)

Suomen Kyproksen-pataljoonan täydennysosaston ryhmä lähti torstaiaamuna Porista lentoteitse kohti Kyprosta.

Nyt saarelle menevään täydennysosastoon kuuluu kaikkiaan noin 150 miestä, ja toinen ryhmä lähtee Porista perjantaiaamuna.

Täydennysosaston etukomennuskunta lähti jo ennen juhannusta. Silloin matkusti myös YKSP 9:n uusi komentaja, eversti Aarre Purhonen. Paluukuljetukset tulevat Poriin perjantaina ja vastaavasti lauantaina.

Neuvostoliitto valmis suuriin ostoihin

Neuvostoliitto on valmis ostamaan Suomesta runsaasti yli yhden atomireaktorin arvosta metalliteollisuuden tuotteita. Erityisesti Neuvostoliittoa kiinnostavat suuritehoisen jäänmurtajan sekä selluloosa- ja paperitehtaiden koneistojen hankinnat.

Nämä mahdolliset tilaukset eivät kuitenkaan ole millään tavalla sidottuja atomireaktorin ostamiseen Neuvostoliitosta. Vastavuoroisesti Summan tulisi kuitenkin lisätä koneiden ja laitteiden ostoja Neuvostoliitosta.

Valtio takaa Imatran Voiman atomilainan

Imatran Voima osakeyhtiölle antoi valtioneuvosto torstaina valtion takauksen yhtiön lontoolaiselta International Commercial Bank Limited -pankkilaitokselta ja First National Bank of Chicago-pankin Lontoon toimistolta saamalle 5 miljoonan dollarin lainalle.

Laina vastaa lähes 21 miljoonaa Suomen markkaa.
HS
Lue lisää: hs.fi/aikakone

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • HS 50 vuotta sitten

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    3. 3

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    4. 4

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    5. 5

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin tuomarivalintaa ahdistelusta syyttävä nainen suostuu senaatin kuultavaksi

    7. 7

      Arjen Kamphuis lähti Norjaan melomaan ja katosi – hollantilaisen tietoturva-asiantuntijan kohtalo hämmentää poliiseja ja läheisiä

    8. 8

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    9. 9

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    10. 10

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    9. 9

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    10. 10

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Trumpin tuomarivalintaa ahdistelusta syyttävä nainen suostuu senaatin kuultavaksi
    3. Tunti sitten
    4. Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”
    5. HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa
    6. 2 tuntia sitten
    7. Maaliputkessa kulkeva Teemu Pukki osui jälleen – ratkaisi voiton Norwichille pelin ainoalla maalilla
    8. Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen
    9. Sähkötilojen tekninen vika aiheutti hälytysajoneuvojen ryntäyksen presidentin virka-asunnolle Mäntyniemeen
    10. Honka jäi tasapeliin KuPSin vieraana – ”Loppua kohti otimme homman paremmin haltuun”
    11. Pohjoisessa tuulinen sää jatkuu vielä huomenna, mutta maan etelä- ja keskiosassa tuuli heikkenee – Mauri-myrsky puhalsi Itämerelle jopa 8-metrisiä aaltoja
    12. Managerilegenda Alex Ferguson palasi stadionille ensimmäistä kertaa aivoverenvuodon jälkeen – ManU hävisi ottelun ja sai omalta managerilta haukut asenteesta
    13. 4 tuntia sitten
    14. Suomesta tulee kohta pankkimaa, kun Nordean tulo muuttaa tilastot aivan toisenlaisiksi Tilaajille
    15. Näytä lisää