Historia    |   HS 50 vuotta sitten perjantaina 3.1.1969

Vuosikymmen castrolaista elämänmuotoa Kuubassa

Vuosikymmen sitten soivat Havannan uudenvuoden kellot viimeistä kertaa Kuuban diktaattorille Fulgencio Batistalle. Diktaattori pakeni Dominikaanitasavaltaan.

Fidel Castron vallankumousarmeijan kärkijoukot marssivat 2. 1. riemusaatossa Havannaan, muutamia päiviä myöhemmin saapui Fidel Castro itse. Vallankumous, joka alkoi kahdentoista miehen voimalla Orienten maakunnan vaikeakulkuisilla Sierra Mastre-vuorilla, oli voittanut, mutta Castro ja Ernesto ”Che” Guevara saattoivat tuskin silloin aavistaa, että taistelun vaikein vaihe oli vasta edessä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kuuban vallankumousta ei ole kyetty sovittamaan mihinkään tavanomaisen vallankumouksen kaavaan, eikä kuubalainen kaava ole vielä kertaakaan pätenyt missään muussa maassa. – – Kuuban ja kaikkien latinalaisamerikkalaisten maiden suhteet ovat poikki, ja OAS-maat noudattavat täydellistä kauppasaartoa Meksikoa lukuunottamatta.

Kuuba on täysin riippuvainen kaupastaan sosialististen maiden kanssa, mutta suhteet myös kahteen kommunistiseen suurvaltaan Kiinaan ja Neuvostoliittoon ovat viileät, vaikka Castro tietääkin, että hänen taloutensa romahtaisi, jos Neuvostoliitto lopettaisi miljoonaan dollariin päivässä nousevan apunsa. – – Kymmenen vuotta Batistan kukistumisen jälkeen on kuubalaisten nälkävyö yhä tiukalla. Suhteiden paraneminen Yhdysvaltain kanssa ei ole näköpiirissä, toiveet latinalaisamerikkalaisesta vallankumouksesta ovat heikot ja Havannan baarit ja pelipaikat ovat kiinni, koska miehiä tarvitaan sokeriruokoviljelyksillä eikä kapakoissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Castro itse esikuntineen liikkuu ristiin rastiin ympäri maata kannustamassa kuubalaisiaan uusiin ponnistuksiin, ja hänen Floridassa majailevat vastustajansa eivät ole luopuneet uusista hankkeista hänen päänsä menoksi.

–Tästä huolimatta tuskin uskaltaa kiistää Castron kansansuosio ei olisi kiistämätön.

Koivisto Lappiin hiihtämään

Presidentin tehtäviä hoitava pääministeri Mauno Koivisto matkustaa tänään perheensä kanssa talvilomalle Lappiin. Toista kertaa pääministerikautenaan Lappiin hiihtämään lähtevä Koivisto palaa loppiaisen jälkeen Helsinkiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Koivisto oli viimeksi hiihtolomalla Lapissa pääsiäisenä hieman sen jälkeen kun hänen hallituksensa oli nimitetty.

Koivisto hoitaa presidentin tehtäviä sillä aikaa kun tasavallan presidentti on yksityisellä lomamatkalla Senegalissa. Pääministerin tehtäviä hoitaa opetusministeri Johannes Virolainen.

Sarpanevan näyttelyllä oli viidet avajaiset New Yorkissa

Viidet peräkkäiset avajaiset ja puolitoistatuhatta kutsuvierasta levittivät New Yorkissa marraskuun puolivälissä sanaa suomalaisen kangasnäyttelyn tulosta kaupunkiin. Aivan suurkaupungin keskustassa olevan Jack Lenor Larsenin suuren näyttelykeskuksen seinät oli vuorattu ja sen muoviset ja metalliset huonekalut päällystetty Timo Sarpanevan Ambiente -kankailla, joita esittelevä näyttely on avoinna New Yorkissa ensi maaliskuun puoliväliin saakka.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samaan aikaan käy kiertävä Ambientenäyttely mm. Washingtonissa, Chicagossa ja San Franciscossa. – –

”Näyttelyn saama vastaanotto ylitti kaikki odotukset. Amerikkalaisethan ovat yleensä aika poispilattuja ja vaateliaita, mutta nyt tuntui, että olimme tulleet juuri oikealla hetkellä oikeaan paikkaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jo niidenkin viikkojen aikana, jotka itse olin siellä, tehtiin useita myyntisopimuksia ja tilauksia. Suomalaisilla väreillä, mekoilla ja muotoilulla on jo entuudestaan hyvä maine USA:ssa, ja varsinkin sikäläiset taiteilijat tuntevat hyvin suomalaisen muotoilun.

Amerikkalaisilla markkinoilla on tilaa vielä vaikka millä mitalla ja ihmiset ovat siellä hyvin vastaanottavaisia kaikelle uudelle.” kertoi taiteilja Sarpaneva.

Q. Elizabeth II nilkutti kotiin

Southampton, 2. 1. (Reuter)

Kolmekymmentä miljoonaa puntaa maksanut loistolaiva Queen Elisabeth II mateli torstaina ilman fanfaareja neitsytmatkaltaan Southamptonin satamaan korjattavaksi.

65.000 tonnin alusta haittasi turpiinivika. Lisäksi laivan sisustuksen viimeistelytoimet ovat vielä kesken. Neitsytmatkasta tuli masentava kokemus, ja Cunard linesin toimitusjohtaja on kieltänyt hyväksymästä alusta luovutuspäivänä, joka oli keskiviikkona.

Suuret tervetuliaisseremoniat peruutettiin. Torvisoittokunnan sijasta laiturilla odotti 1.400 työmiestä, jotka olivat valmiita ryhtymään välittömästi korjaustöihin aluksella.
HS
Lue lisää: HS.fi/aikakone

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      SRV:n Majakka-tornitaloon valui vettä tuntien ajan Kalasatamassa – Asunnon ostaneet pettyneitä: ”Luotto ei ole korkealla”

    2. 2

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    3. 3

      ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely

    4. 4

      Perustuslakivaliokunnan sote-lausunto valmistunee iltapäivällä – suora lähetys noin kello 15

    5. 5

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    6. 6

      Sipoon murhatutkinta valmistui: Ystävät kuvailivat poliisille henkirikoksen tehneen miehen muuttumista

    7. 7

      Markku Ala-Kihniä lähti kotoaan torstaiaamuna eikä ole vieläkään palannut – ”Olen aivan poikki”, sanoo Vuosaaren vesikaaosta kellon ympäri taltuttanut piirimestari

    8. 8

      Foxin juontaja yritti haastatella historioitsijaa asiallisesti – päätyi sanomaan törkeyksiä ja kutsumaan haastateltavaa ”pikkuaivoiseksi ääliöksi”

    9. 9

      Pohjois-Savossa kuvattiin todennäköisesti koko Euroopan vanhin maakotka – ”Tämä on ihan poikkeuksellinen tapaus”

    10. 10

      Omakotitalon keittiönikkuna rikkoutui Espoon Latokaskessa keskellä torstaipäivää ja asuntovaras tunkeutui taloon – Viikkoa ennen ovikelloa oli soittanut vieras mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    3. 3

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    4. 4

      ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely

    5. 5

      Henna Poikonen ajatteli 2010, että liki purkukuntoisen puutalon ostaminen Korsosta olisi hyvä idea – Tältä talossa näyttää nyt

    6. 6

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja ja sosiaalisen median muovipussikeskustelu kuumeni entisestään – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    7. 7

      Kalasataman Majakka-tornitalon työmaalla on tapahtunut vesivahinko – Rakennusyhtiö SRV kuvailee vahinkoa merkittäväksi

    8. 8

      Muumit uudistuivat 30 vuoden jälkeen – Historian kallein suomalaissarja alkaa Ylellä, ja meno Muumilaaksossa on hetkittäin hyytävä

      Tilaajille
    9. 9

      Nainen kuoli Espanjassa syötyään Michelin-tähti­ravintolassa

    10. 10

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    3. 3

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    4. 4

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    6. 6

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    7. 7

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    8. 8

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    9. 9

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    10. 10

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Nämä näyttelyt kannattaa käydä katsomassa viikonloppuna – František Kupkan monipuolisuutta ja Marjatta Tapiolan valoa
    3. Jori Lehterä kiistää jyrkästi syyllistyneensä huumerikokseen – asianajaja: kyse oli kyydeistä kesäasunnolle
    4. Yhdysvaltojen nykytaiteen kärkinimi Kiki Smith on Sara Hildénin taidemuseon uusin voimannäyte
    5. Mikä tämän risteyksen idea on? Kuusi katua kohtaa omituisessa kyhäelmässä Hyvinkään keskustan tuntumassa
    6. Nuorisotutkijat miettivät, mikä ilmiö olisi erityisen suomalainen – Vastaus on kilju, ja nyt kansakunnan kiljumuistot on tarkoitus koota yhteen
    7. Seksuaalisuuteen kohdistuvat suorituspaineet panevat parisuhteen koetukselle hilpeässä uudessa musiikkikomediassa
    8. Perustuslakivaliokunnan sote-lausunto valmistunee iltapäivällä – suora lähetys noin kello 15
    9. Jälleen yhdessä hoivakodissa paljastui ongelmia – Attendon hoivakodissa Jalasjärvellä epäselvyyksiä vanhusten lääkehoidossa
    10. Markku Ala-Kihniä lähti kotoaan torstaiaamuna eikä ole vieläkään palannut – ”Olen aivan poikki”, sanoo Vuosaaren vesikaaosta kellon ympäri taltuttanut piirimestari
    11. Omakotitalon keittiönikkuna rikkoutui Espoon Latokaskessa keskellä torstaipäivää ja asuntovaras tunkeutui taloon – Viikkoa ennen ovikelloa oli soittanut vieras mies
    12. Näytä lisää