Historia    |   HS 50 vuotta sitten keskiviikkona 10.9.1969

Kiertävä muotishow tuottajien uusi tapa lähestyä kuluttajaa

HS 10.9.1969

Aivan uudella tavalla on lähestynyt tavallista kuluttajaa Me Naiset -lehti aloittaessaan tänään neljässä eri kaupungissa kiertävän muotishownsa. – –

Nyt ovat Me Naiset-lehden ohella lähteneet asialle vaatetusteollisuuden keskusjärjestöt sekä kaikkiaan n. 40 tuottajaa. Tähän määrään mahtuvat lähes kaikki suurimmat vaatetustehtaamme ja ns. asustealojen valmistajat.

Mukana on kaikkiaan 116 erilaista asua ja asukokonaisuutta, jotka esitetään moderniin tapaan vauhdikkaan shown merkeissä.

Koreografian on tehnyt Leena Ortola, musiikista on huolehtinut Otto Donner ja mukana ovat Anna-Liisa Ruotsin, Marketta Kivikosken ja Sirpa Rydmanin lisäksi joukko muita mannekiinityttöjä, muutamia tyttöjä Ortolan jazzbaletista, yksi miestanssija ja juontajana Lenita Airisto.

”Asia on ainutlaatuinen senkin vuoksi, että ensimmäistä kertaa naistenlehti maassamme lähtee lehden ulkopuolella esittelemään muotia”, mainitsee päätoimittaja Helena Ahti.

Ydinvoimala maksetaan N-liitolle tavaroina

Neuvostoliiton tarjous atomivoimalan toimittamiseksi Suomeen on taloudellisesti parempi kuin muut aikaisemmin saadut tarjoukset sanoi Imatran Voiman toimitusjohtaja, vuorineuvos Heikki Lehtonen tiistaina esisopimuksen allekirjoittamistilaisuudessa. – –

Suomeen rakennettavan atomivoimalan hinta on noin 500 milj. markkaa ja Neuvostoliitosta tilattavien osien osuus on polttoaine mukaanluettuna noin 250 milj. markkaa.

Neuvostoliitto sitoutuu toimittamaan ydinteknillisen osan apulaitteineen kiinteään hintaan sekä takaa omien toimitustensa osalta laitoksen.

Reaktorilaitteiden rahoittamiseksi Neuvostoliitto antaa Suomelle 20 vuoden halpakorkoisen luoton, jonka Suomi voi maksaa tavaroina takaisin.

Naisenemmistö yhä vallalla Suomessa

Suomen henkikirjoitettu väestö oli tämän vuoden alussa 4.699.911 ihmistä. Lisäystä edellisvuodesta on runsaat 20.000.

Väestö lisääntyy selvimmin Etelä-Suomessa, ilmenee tilastollisen päätoimiston selvityksessä.

Naisenemmistö on yhä edelleen valloilla: tuhatta miestä kohti on Suomessa 1065 naista.

Kaupungeissa ja kauppaloissa asuu tällä hetkellä 49,5 prosenttia maan väestöstä. Tampere pitää yhä toista tilaa kaupunkien suuruuskilpailussa. Maalaiskunnista on suurin Helsingin maalaiskunta. – –

Ulkomaalaisten määrä maassamme on varsin vaatimaton: 1. tammikuuta oli Suomessa henkikirjoilla 7.890 ulkomaan kansalaista. Yli puolet ulkomaalaisista asuu Helsingissä.

Elokuvan suosio kasvaa

Elokuvan suosio Suomessa kasvaa jatkuvasti. Viime vuodesta on elokuvissa käyntien määrä maassa noussut 10% prosentilla: viime vuoden ensimmäisen puoliskon aikana kävi yleisöä elokuvateattereissa yhteensä 3.942.566, tänä vuonna vastaava luku oli 4.323.624.

Kotimaisen elokuvan suosio on suhteellisesti noussut vielä enemmän(vaikuttavin tekijä tässä asiassa oli ilmeisesti ”Pohjantähti”). Sen kohdalla on nousuprosentti 23: vuoden 1968:n ensi kautena 779.676 ja tänä vuonna vastaavasti 958.912.

Hipit pois saariltaan Espanjassa

Ibiza, Espanja, 9.9. (UPI)

Maailman lukuisat hipit ovat menettäneet kaksi paratiisiaan. Enää ei tanssita alastomina auringossa. Enää ei kuunloiste valaise kukkaislasten öisiä iloja.

Espanja haluaa yleensä olla kohtelias turisteille. Mutta Ibizan ja Formenteran saarten hippisiirtolat saivat Espanjankin poliisin toimimaan. Viime viikkojen aikana on pidätetty ja karkoitettu 82 kukkaislasta, joukossa 17 tyttöä.

Madridilainen lehti ABC oli näiden puhdistusten alkuunpanija. Yleensä ABC on kannattanut poliisin hymykampanjaa ja kehottanut kohtelemaan turisteja ystävällisesti. Onhan turismi suuri tulolähde köyhälle maalle.

Mutta näiden kahden saaren tapahtumat saivat toimituksen tarttumaan sanan miekkaan varsin ärtyneenä. Lehti kertoi orgioista Formenteran vanhoilla haudoilla.

Alastomat pojat ja tytöt istuivat ikivanhojen maastakaivettujen kallojen keskellä ja keskiyön hetkellä alkoivat juhlat.

Portugalin cup-voittajat lounaalle Kuopion vanhainkotiin

Kuopio, 9.9. (P)

Kuopion kaupunki on päättänyt tarjota vanhainkodissa lounaan Kuopioon lokakuussa saapuvalle portugalilaiselle jalkapallojoukkueelle.

Viime keväänä kaupunki tarjosi lounaan linkkitornissa, kun oli kysymys suomalaisista urheilutoimittajista.

Kuopiossa pelataan lokakuun 1. päivänä Euroopan cup-voittajien cupin toinen osaottelu maitten jalkapallomestareitten kesken ja KuPS on saanut vastustajakseen Portugalin cup-voittajan Ac Academica de Coimbran.

Kuopion kaupunginhallitus valitsi lounaspaikan perinteellisesti, koska lounas vanhainkodissa on halvempi kuin lounas linkkitornissa.

HS

Lue lisää: hs.fi/aikakone

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    2. 2

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia – saat myös vahvat pakarat ja paremman ryhdin

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdysvallat: Nämä kuvat osoittavat, että iskut Saudi-Arabian öljylaitoksiin tehtiin Iranin tai Irakin suunnasta

    4. 4

      Helsinkiin aukeaa maailman suurimman hotelli­ketjun huippu­hotelli – Taustalla häärii jälleen eläkeläinen Kasperi Saari, jonka mukaan luksus ei ole enää se juttu

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    6. 6

      Statusstressi kiristää hermoja ja pilaa terveyttä – oman yhteiskunta-aseman tiedostaminen vaikuttaa suoraan onnellisuuteen

      Tilaajille
    7. 7

      Korkeakouluihin tähtäävät lukiolaiset pänttäävät nyt matematiikkaa kielten kustannuksella, ja se voi johtaa jopa kielten opiskelun kuolemaan, sanovat opettajat

    8. 8

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    9. 9

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    10. 10

      Opioidikriisistä todennäköisesti miljardikorvauksiin joutuva Sacklerien perhe siirtänyt omaisuuttaan Sveitsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    5. 5

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    6. 6

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    9. 9

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    7. 7

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    8. 8

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää