Metsätyömiesten kunto odotettua parempi - Historia | HS.fi

Metsätyömiesten kunto odotettua parempi

Metsähallituksen vakinaisille metsätyöntekijöille järjestämän ja kustantaman terveystarkastuksen kenttävaihe on päättynyt Kuhmossa. Kuhmolainen metsätyömies sydänfilmissä.

11.6. 2:00

Metsätyömiehet on Kuhmossa suoritetun alustavan tutkimuksen mukaan todettu parempikuntoisiksi kuin aikaisemmat tutkimustulokset osoittavat.

Kuhmon kunnanlääkärit totesivat, että metsätyöntekijöissä ei esiintynyt selvästi mitään sellaista sairautta, missä metsätyöntekijät olisivat poikenneet muista kuntalaisista.

Huhti—toukokuussa tutkittiin Kuhmossa yhteensä 141 miestä.

Eniten metsätyöntekijät valittivat selkävaivoja ja moottorisahan käytöstä johtuvia tärinätaudin oireita.

Kunnanlääkärien mielestä metsähallinnon työntekijät suhtautuivat tutkimukseen erittäin positiivisesti ja heidän henkinen vireytensä vaikutti paremmalta kuin keskimääräisellä potilaalla.

Ensimmäinen paikoitustalo Helsinkiin

Helsingin ensimmäinen autopaikoitustalo nousee Kaisaniemeen. Pukeva varaa uuden tavaratalonsa päältä viisi tasoa autoja varten. Ensimmäiset paikoitustilat ehtivät helpottamaan ensi joulun ruuhkaliikennettä.

Paikoitustalo tulee sijaitsemaan pitkään tyhjillään olleella Fabianinkatu 30:n tontilla. Toisilta puoliltaan rakennus sivuaa Vuorikatua ja Kaisaniemenkatua.

Rakennus on ensimmäiseltä osaltaan harjakorkeudessa. Tavaratalopuolen odotetaan valmistuvan syys-lokakuussa. Ensimmäinen osa paikoitustalosta on valmis jouluna 1971.

Paikoitustaloon mahtuu ensi vaiheessa 150 autoa, ja lopullisesti siinä on tilaa 500 autolle, jotka sijoittuvat yhteensä viidelle tasolle muiden rakennuksen osien yläpuolelle.

Kampin kaavarunko uhkaa Tennis- ja Lasipalatsia

Purkutuomio uhkaa Helsingin keskustassa Tennispalatsia, Lasipalatsia, linja-autoasemaa ja Maitokeskuksen rakennuksia.

Tämänsuuntaisen suosituksen antaa torstaina kaupunkisuunnittelulautakunnassa esillä ollut Kampin alueen kaavarunko.

Kaavarunkotyön tavoitteena on saada alueesta osayleiskaavaa tarkempi mutta asemakaavaa väljempi yleissuunnitelma, joka määrää asemakaavatasoiset päätökset Kampissa.

Suunnittelussa pyritään joustaviin ja muuntumiskykyisiin ratkaisuihin, jotka soveltuvat vaiheittain rakentamiseen. Tavoitteiden mukaan tulee rakenteiden liittyä ympäröivään kaupunkikuvaan ja muodostua osaksi siitä.

Suomalaistuotteita palkittiin Tanskassa

Fiskarsin sakset ja Wärtsilän Nuutajärven Prisma-lasisarja saivat Tanskan rautakauppiaiden yhdistyksen vuoden 1971 muotoilupalkinnon.

Palkinto myönnettiin lisäksi kolmelle muulle tuotteelle ja Braunin tuotevalikoimalle.

Tuomaristo perusteli Olof Bäckströmin suunnittelemien ja Fiskarsin valmistamien saksien palkitsemista sillä, että ”ne edustavat tuotanto- ja käyttöteknisesti täysin uutta ja omaperäistä ratkaisua. Muovikädensijan muotoilussa on ergonomiset tekijät otettu esikuvallisesti huomioon. Tuote on hinnaltaan huomattavasti huokeampi kuin laadullisesti vastaavantasoiset perinteelliset sakset.”

Wärtsilän Nuutajärven Prisma-lasisarjan on suunnitellut Kaj Franck. Tuomaristo mainitsee lausunnossaan, että ”sarja on halpaa puristettua lasia, joka on valmistettu joukkotuotannossa mutta on silti esteettisesti korkeatasoinen. Ulko- ja sisäpinnan särmitys tekee lasit kauniiksi ja pinottaviksi. Tuote yhdistää taitavasti käyttötarkoituksen, kauneusnäkökohdat ja taloudellisuuden.”

Kantelu Pursiaista vastaan hylättiin

Helsingin tuomiokapituli hylkäsi kaksi vuotta sitten tehdyt kantelut pastori Terho Pursiaista ja tuomiorovasti Ensio Kuulaa vastaan. Pursiaisen vapauttamisesta jouduttiin äänestämään, päätös Kuulan asiassa syntyi sen sijaan yksimielisesti.

Maat.metsät. kand. Vuokko Juhola ja varatuomari Erkki Könkkölä jättivät toukokuussa 1969 tuomiokapitulille kantelun Pursiaisen kirjasta ”Uusin testamentti”.

Kirjelmässä todettiin, että Pursiainen oli kirjassaan kiistänyt eräitä kristillisen uskon oleellisia kohtia sekä kehottanut väkivaltaiseen vallankumoukseen, jopa valtiopetosrikokseen.

Huputiti hummani hei

Maailman ainoa Liljankukkaa laulava presidentti oli keskiviikkona maan isän rooliin asetettu Ahti Karjalainen. Eipä silti, hän laulaa mainiosti myös Hummani hein ja osaa jonkinverran Internationaalin sanojakin.

Trio Karjalainen—Mattila—Helle on vaarallisena uhkana Aikamiehet-yhtyeelle. Saa nähdä tuleeko levytystarjouksia, jos pumppu saa enemmänkin tilaisuuksia esiintyä.

Huonosti ei myöskään laula Katri-Helena Eskelinen. Häntä taisi vähän ujostuttaa, mutta hyvin meni kaimansa Katri-Helenan bravuurinumero Kaunis maailmain.

Tämä iloinen huudanta tapahtui välillä Tampere—Helsinki junassa hallituksen palatessa Suomen Manchesterista vierailu-työmatkalta.

Menomatkalla päätettiin lomista. Siksi ja muutenkin olivat myös rouvat mukana tällä savotalla.

Seuraavan kerran olisi hyvä ottaa mukaan kiskoteekkivaunu. Siinäkin on hyvä purkaa liikoja energioita.

Koonnut Pasi Oikarinen

Lue lisää: hs.fi/aikakone

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Historia