Calcuttaa - Historia | HS.fi

Calcuttaa

Oh! Calcutta ei ole ainoastaan alastomien hyppelyä vaan myös musiikkia. Christian Schwindt tutkii jo kuuluksi tullutta levyn kantta.

2.12.2021 2:00

”Oh! Calcutta” -menestysmusikaali, nakujen naimatarina, tulee kovaa vauhtia valmiiksi elokuvateatteri Helsingin tiloissa.

”Emme ole vielä harjoitelleet yhdessä”, kertoi muusikko Christian Schwindt, joka harhaili ypöyksin aulassa.

Mukana ovat ainakin Ritva Vepsä, Aarno Raninen, Tampereen Hairissakin mukana ollut Pirkko Saanakorpi, Ossi Ahlapuro ja muutamia muita.

”Ja onhan siinä Ville-Veikko Salminenkin!”

Tämä edistyksellinen alaston-ohjelma on Esko Elstelän kääntämä ja Jukka Virtasen sanoiksi vielä sujuvammiksi panema.

Me kaikki odottelemme tietysti villeinä, koska kukin meistä saa nähdä oikean alastoman.

Huumeen käyttäjille rangaistus arvalla

Arpa ratkaisi huumausaineen käytön rangaistavaksi teoksi keskiviikkona eduskunnan suuren valiokunnan äänestyksessä.

Koko eduskunta ratkaisee todennäköisesti tänään tai huomenna, jääkö tämä kanta lopulliseksi vai keikahtaako se jälleen toiseksi.

Huumausaineen käytön rangaistavuus on ollut lain eduskuntakäsittelyssä kiperin ongelma.

Karjalaisen hallituksen alkuperäisen esityksen mukaan käytöstä ei rangaistaisi, eduskunnan lakivaliokunta puolsi lausunnossaan rangaistuksen säätämistä, mutta talousvaliokunnan mietinnössä ehdotettiin taas, ettei ”pilvessä olemisesta” rangaistaisi.

Suuressa valiokunnassa keskiviikkona menivät äänet tasan 20–20 ja arpa suosi rangaistusta kannattavia.

Suoraa toimintaa soiden tuhoamista vastaan

Suoraan toimintaan luonnon pelastamiseksi kehottaa julkisuuteen – mm. sanomalehdistölle – jaettu allekirjoittamaton moniste, jonka laatijaksi ilmoitetaan ”Nuorison radikaali luonnonsuojeluyhdistys.”

Yhdistystä ei ole rekisteröity. Se ilmoittaa toimivansa epäpoliittisella pohjalla. Mitään henkilönimiä ei monisteessa ole.

”On aika ryhtyä käytännön toimenpiteisiin soiden ojitusta vastaan”, sanotaan yhdistyksen jakamassa ”ensimmäisessä luonnonsuojelun työmonisteessa.”

– –

Suomen luonnonsuojeluliiton varapuheenjohtaja Hannes Ignatius ei tunne yhdistystä, mutta pitää tällaisen uuden radikaalin ryhmän syntymistä luonnollisena.

”Nuoriso on huolestunut tulevaisuudestaan ja saattaa ryhtyä kovempiin painostustoimiin, kun neuvottelut ja julkilausumat eivät enää auta, vaan luonnon tuhoaminen jatkuu”, Ignatius sanoo.

Merihaasta tulossa keidas tahi meluinen saastelähiö

Merihaan asuntoalue on saanut nyt lopullisen vahvistuksen ja hyväksymisen sisäasiainministeriöltä.

Ministeriö poikkesi näin vahvistaessaan asemakaavan mm. Uudenmaan lääninhallituksen kannasta.

Suurin kiista ja erimielisyys on koskenut saaste- ja meluhaittoja: Hanasaaren voimalaitos ja Sörnäisten rantatie ajoneuvovirtoineen sijaitsevat aivan tulevan asuntoalueen tuntumassa.

– –

Parhaillaan on Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan käsiteltävänä Helsingin yleiskaava 1972. Tässä kiinnitetään huomiota mm. asunto- ja virkistysalueiden ilman saastumisen torjuntakeinoihin.

Viraston yleiskaavaosaston lausunto Merihaasta on murskaava: ”Ainoa tiedossa oleva suunnitelma, joka tulisi kokonaan estää toteutumasta, on Merihaka-projekti. Se on jo kansainvälistä ihmetystä herättänyt esimerkkitapaus ympäristöhaittoja huomioon ottamattomasta suunnittelusta”.

Hakaniemen sillan kainaloon (oik.) rakennettava Merihaan asuma-alue on nyt saanut ministeriön siunauksen. Eniten pelätään sitä, että oikealla oleva Hanasaaren voimalaitos myrkyttää savukaasuillaan asukkaiden hengitysilman ja Sörnäisten rantatien liikennemelu vie hermot ja yöunet.

Finlandia avaa ovensa vain kuuntelijoille

Pitkien puheiden ja odotusten jälkeen Finlandia-talo avaa ovensa.

Suuresta yleisöstä tästä ilosta pääsevät osallisiksi vain radion kuuntelijat, sillä television musiikkitoimituksella ei yksinkertaisesti ollut rahaa avajaiskonsertin televisioimiseen.

Hannu Heikinheimo TV-1:n musiikkitoimituksesta kertoi, että konsertin taltioiminen olisi maksanut useita kymmeniä tuhansia markkoja harjoitus- ja esiintymispalkkioina.

Tämä johtuu siitä, että orkesteri on kaupungin eikä radion oma sinfoniaorkesteri.

Radiolla itsellään on vanha sopimus, jonka mukaan se saa pientä korvausta vastaan radioida kaupunginorkesterin konsertteja.

Sen sijaan televisiolla ei ole samaa oikeutta, vaan sen on muusikkojen liiton sopimuksen mukaan maksettava televisiopalkkiot esiintyjille.

Kuin flyygelin kansi, sanotaan Finlandia-talon kattorakennelmasta. Tänä iltana sen alla ryhdytään musisoimaan.

Tupajumivaara torjuttu

Hakaniemen kauppahalli avattiin keskiviikkona Helsingissä kymmenen kuukautta kestäneiden korjaustöiden jälkeen.

Vanhat kanta-asiakkaat jonottivat sisäänkäyntien edessä hyvissä ajoin avajaisaamuna.

Ensimmäisenä Hämeentien pääovesta sisään astunut rouva Annikki Mattson sai juhlan kunniaksi neilikkakimpun ja lujan halauksen kauppias Kauko Tolvaselta.

Vuonna 1914 valmistunut halli korjattiin nyt ensimmäistä kertaa perusteellisesti.

Suurremonttiin pakottivat mm. tupajumit, jotka aikojen kuluessa olivat pahoinpidelleet puiset myymäläkalusteet lähes ontoiksi.

Meriluodon esikoisromaanista tehdään elokuva ensi syksyksi

Sopimus Aila Meriluodon esikoisromaanin Peter-Peter filmaamisesta allekirjoitettiin keskiviikkona.

Elokuvan ohjaa Matti Kassila ja tuottaa AC-tuotanto. Työt aloitetaan välittömästi, ts. Matti Kassila alkaa hetimiten muokata käsikirjoitusta romaanin pohjalta. Elokuvan ensi-ilta on suunniteltu ensi syksyksi.

Kaksikymmentäviisi vuotta sitten Aila Meriluoto julkaisi esikoisrunokokoelmansa Lasimaalaus, joka lienee edelleen vuosisadan tähän asti myydyin yksityinen runokokoelma (12 painosta, yli 30 000 kappaletta).

Tänä syksynä Aila Meriluoto julkaisi ensimmäisen varsinaisen romaaninsa Peter-Peter, joka on rakkausromaani.

Siinä pikkukaupungin keski-ikäinen kirjastonhoitaja aloittaa kirjeenvaihdon niinikään keski-ikäisen lääkärirunoilijan Peterin kanssa. Tästä kirjeenvaihdosta kehittyy vähitellen syvempi ystävyys ja rakkaus, joka johtaa myös eroottiseen suhteeseen.

Aila Meriluodon esikoisromaanin filmaussopimuksen allekirjoitustilaisuudessa onnittelivat toisiaan sekä filmin ohjaaja Matti Kassila (vas.), kirjailija Aila Meriluoto että filmin tuottaja Arno Carlstedt.

Rytmimusiikkia ja konekirjoitusta

Rytmimusiikin tahdissa opettaa konekirjoitusta Scheidegger-opisto, joka on tänä syksynä aloittanut toimintansa myös Suomessa.

Se toimii entuudestaan 11:ssa Länsi-Euroopan maassa. Näissä maissa sillä on kaikkiaan 28 000 kurssikeskusta.

Opiston perustaja ja pääjohtaja tri Willy Scheidegger on parhaillaan Suomessa.

Suomen osaston Johtaja Hans Evers kertoi, että Scheidegger-järjestelmän muodostavat typomaatti-opetuslaite, kirjoituskone ja rytmimusiikki, jotka yhdessä vaikuttavat oppilaan kolmeen aistiin: näköön, kuuloon ja tuntoon. Oppilaat oppivat konekirjoitustaidon sokeasti.

Tri Scheideggerin mielestä konekirjoituksen ydin on rytmin oppiminen.

”Pornokauppaa ei Porissa tarvita”

Pori (HS)

Porilainen tupakkakauppa yritetään ajaa ulos kaupungista. Näin väittää liikkeen myymälänhoitaja Per-Erik Hellström, joka useiden kuukausien ajan on turhaan yrittänyt hankkia liikehuoneistoa purettavan tilalle.

Hellström sanoo ovien ja puhelimien sulkeutuvan heti, kun liikehuoneistojen omistajat kuulevat nimen tupakkakauppa.

”Minulle on sanottu suoraan, että pornokaupalla ei täällä ole mitään tekemistä”, toteaa Hellström.

Purettavassa talossa toimiva liike myy tupakan ohella mm. miestenlehtiä ja matkamuistoja sekä edustaa suurta tupakansytytinmerkkiä.

Hellström sanoo ”helsinkiläisten pornokauppiaiden” mustanneen alan niin, että yleinen mielipide uhkaa lopettaa Porin ainoan tupakkakaupan, vaikka asiakkaita käy erittäin runsaasti.

”Siitä ja satakuntalaisesta jäykkyydestä johtuu tämä tilanne. Alussa naiset kiersivät kaupan ohi kadun toiselta puolen ja syljeskelivät näyteikkunaan.”

Playboy tulossa

Puputyttöineen, ”terveine seksi-ihanteineen” ja rahoineen on Hugh Hefner, Playboy-lehden ja -ideologian omistaja päättänyt valloittaa Euroopan.

Hotellit ja puputyttökerhot ovat tulossa tännekin päin.

Meillä vain ei taida olla yhtään asiasta innostunutta tällä hetkellä. Edellinen puputyttöajatus kuivui kokoon omaan mahdottomuuteensa.

Koonnut Kari Lankinen

Lue lisää: hs.fi/aikakone

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Historia