Paini meni kouluun

Paini on mennyt Joensuun kouluihin.

22.4. 2:00

Joensuu (HS)

Joensuun Voimailukerhon puheenjohtaja Sakari Kinnunen teki viime syksynä merkittävän ratkaisun. Hänen aloitteestaan paini tuli kaupungin koulujen voimistelutuntien ohjelmaan. Ohjaajana toimii Kinnunen itse.

Ensimmäisellä tunnilla ohjaaja selittää painin pääasiat, seuraavilla alkaa varsinainen harjoittelu. Tunnissa käydään yksi liike huolellisesti läpi.

Kiinnostus sekä oppilaiden että opettajien keskuudessa on ollut huomattava. Painin perusliikkeet on opetettu jo monelle sadalle pojalle.

Kansalaiskoulun johtaja Tuomo Sairanen on tyytyväinen. ”Oppilaamme ovat suhtautuneet painiin varsin positiivisesti. Paini on tuonut tervetullutta vaihtelua voimistelutuntien ohjelmaan.”

Vantaa aloittaa esikoulukokeilun

Lähes kaikki Vantaan kauppalan lastentarhanopettajat ovat aloittaneet esikoulukurssin Vantaan työväenopistossa.

Vantaa on ensimmäinen kunta, joka ensi syksynä aloittaa kaikissa lastentarhoissaan esikoulukokeilun.

50 lastentarhanopettajaa saa työväenopistossa opetusta 62 tuntia. Luennoista puolet on keväällä ja puolet ensi syksynä.

Vaalikelpoisuus myös 18-vuotiaille

Poliittiset nuorisojärjestöt ja eräät ylioppilasjärjestöt esittivät perjantaina eduskuntaryhmille, että 18-vuotiaalle olisi myönnettävä äänioikeuden lisäksi myös vaalikelpoisuus jo syksyn kunnallisvaaleissa.

Eduskunnassa on käsiteltävänä kunnallisvaalilain muutos, jossa 18-vuotiaille myönnettäisiin äänioikeus mutta vaalikelpoisia olisivat vasta 20 vuotta täyttäneet.

Järjestöt viittaavat siihen, että hallituksen esityksen perusteluissa todetaan nuorten kehittyvän nykyään yhä nopeammin sekä henkisesti että fyysisesti ja samalla saavuttavan sen kypsyyden mitä osallistuminen julkisten asioiden hoitoon edellyttää.

Koreuden keskelle puristettu ihminen unohtuu

Osa maailman suurinta kattoa. Tämän kumpuilevan rakennelman alle kätkeytyy 11 000 katsojan urheiluhalli (vas.) ja 9 000 katsojan uimahalli oikealla.

Münchenin olympiastadionin, urheiluhallin ja uimahallin kattaa keskustassa beduiinitelttamainen rakennelma, jota nimitetään Münchenin olympiakisojen symboliksi.

Huimaavasti rahaa niellyt arkkitehtitaidon mestarinäyte symbolisoi todellakin lähestyviä kisoja. Münchenin olympialaiset tulevat kalliimmaksi kuin yhdetkään kisat aikaisemmin.

Olympiakisoihin uhrattavien investointien keskellä ihminen, tavallinen müncheniläinen unohtuu: Sen jälkeen, kun kisat Münchenille myönnettiin, on kaupungin keskustassa suljettu 27 kahvilaa ja 13 elokuvateatteria. Tilalle on perustettu 100 pankkikonttoria.

Viime vuodet on München uusinut itseään. Televisiotornista näkyy kokonainen uutuuttaan hohtava kaupunki. Terassitaloissa asuvat viikon kisapäivien aikana urheilijat. Sen jälkeen muuttuu osa opiskelija-asunnoiksi, osa myydään vapailla markkinoilla.

USA:n pommittajat iskivät syvälle Pohjois-Vietnamiin

Saigon (Reuter)

Yhdysvaltain hävittäjät ja strategiset B 52 -jättipommittajat hyökkäsivät perjantaina Pohjois-Vietnamiin Thanh Hoan alueella olevia sotilaskohteita vastaan, ilmoitti Yhdysvaltain sodanjohto.

Alue on noin 130 kilometriä Saigonin eteläpuolella eikä näin pitkälle ole hyökätty viime sunnuntain Hanoin pommitusten jälkeen.

Perjantaina ilmoitettiin myös. että Pohjois-Vietnamin laivasto on ryhtynyt toimintaan Yhdysvaltain seitsemättä laivastoa vastaan. – –

Vastalauseaalto Pohjois-Vietnamin pommitusten johdosta levisi torstaina ja perjantaina eri puolille Yhdysvaltoja.

Marylandin yliopistossa julistettiin ulkonaliikkumiskielto, ja 300 kansalliskaartilaista valvoi sen noudattamista.

New Yorkissa opiskelijoiden toimintaryhmä ilmoitti, että lisää mielenosoituksia oli suunnitteilla ainakin 65 kampuksella ympäri maata.

Merihakaan 1 000 työpaikkaa

Merihaan asuntoalueesta luovutetaan yksi neljäsosa työpaikoiksi. Alue on suunniteltu 4 000 asukkaalle, joista noin tuhat käyttää sitä työpaikkanaan. Suurimpana työnantajana tulee olemaan Helsingin verovirasto.

Merihaan perustamiskirja allekirjoitettiin perjantaina. Sitä ei normaalin käytännön mukaisesti muurattu peruskiveen vaan kirja tullaan ripustamaan jonnekin näkyvälle paikalle.

Merihaan rakentaminen alkoi helmikuun lopulla. Ensimmäisestä 18 kerroksisesta tornitalosta on jo maanalaiset kerrokset rakennettu. Varsinaisia maanpäällisiä eli asuinkerroksia tulee neljätoista.

Samanlaisia tornitaloja rakennetaan vielä neljä. Asuintaloja rakennetaan yhteensä yhdeksän.

Merihaan rakentaminen keskelle teollisuusaluetta on alkanut. Tulevaisuudessa näkymät tulevat muuttumaan lohdullisemmiksi, sillä taustalla näkyvä hiilikasa häviää. Wärtsilän vielä jäljellä olevat rakennukset puretaan toukokuun loppuun mennessä.

Minne sijoitetaan ooppera ja museot

Minne Helsingissä sijoittuvat uudet hankkeilla olevat kulttuurirakennukset, ooppera ja keskustaidemuseo, ja toisaalta kuka saa käyttöönsä vanhan Ateneum-rakennuksen?

Nämä ovat ajankohtaisia kysymyksiä, joita ovat vauhdittaneet useammatkin yhtäaikaiset ehdotukset.

Ateneum-rakennuksen tulevasta käytöstä eivät kaikki osapuolet ole yhtä mieltä. Helsingin kaupunginvaltuustossa on puolestaan sosiaalidemokraattien ryhmäaloitteena heitetty esiin Pasila vaihtoehdoksi entiselle Töölönlahti-suunnitelmalle. – –

Sosiaalidemokraattien valtuustoaloite merkitsee tietoista vastaiskua kauan vireillä olleelle Töölönlahti-suunnitelmalle.

Kulttuurirakennusten rivistön sijoittaminen Töölönlahden rantaan on sekin saanut vastikään uutta pontta, kun ylipormestari Teuvo Auran puheenjohdolla toimivan kaupungin komitean on arveltu pikapuoliin solmivan konsulttisopimuksen professori Alvar Aallon kanssa Töölönlahti-suunnitelman jatkamisesta.

Pasilaa puoltavat kaupunginvaltuuston sosiaalidemokraattien mielestä monet seikat, sen sijainti on koko Helsingissä ja Helsingin seudulla keskeinen.

Nainen työelämässä

Suomalaista naista on aina pidetty tasa-arvoisena miehen rinnalla jo siitä lähtien kun hän ensimmäisenä Euroopassa ja miltei ensimmäisenä maailmassa sai äänioikeuden 1906.

Suomalainen nainen on myös koulutukseltaan saavuttanut saman aseman kuin mieskin. Suomalainen nainen käy työssä päinvastoin kuin monien muiden Euroopan maiden naiset, joiden on tyytyminen kotiin ja perheeseen.

Kaiken pitäisi siis olla hyvin suomalaisen naisen kohdalla. Mutta kun katsotaan tarkemmin, nähdään selvästi että työmarkkinoilla naisia pidetään toisen luokan työvoimana. Yli puolet kaikista viisitoista täyttäneistä naisista on työssä ja vaikka naiset ovat nelisenkymmentä prosenttia työvoimasta he saavat palkoista vain 27 prosenttia.

Märta Tikkanen on kirjoittanut kaksiosaisen ohjelman naisen asemasta Suomessa. Ohjelman toteutuksesta vastaavat Anneli Pallas, Tarja Strandin ja Airi Valkama.

Naisen ja miehen tasa-arvoisuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa puhutaan Märta Tikkasen kirjoittamassa televisio-ohjelmassa Nainen -72.

Kaaosmaisia muotinäytöksiä Pariisin pihoilla ja ullakoilla

Pariisi (Anna-Liisa Wiikeri)

Sen, joka luulee muotitoimittajan elämän olevan kultatuolilla istumista shampanjalasi kädessä pitäisi olla nyt täällä Pariisissa näkemässä karvas todellisuus.

Näytöksiä saattaa olla seitsemän-kahdeksan päivässä. Ne myöhästyvät säännöllisesti tunnin verran, niissä on väkeä viisi kertaa enemmän kuin mahtuisi ja tunnelma muistuttaa enemmän nyrkkeilykilpailua kuin hillittyä muotinäytöstä. – –

Suomalainen Marimekko vastasi tällä kertaa koko messujen uusimmasta vaateajattelusta. Marimekko, jonka myynti Ranskaan on lähes olematonta, halusikin vain näyttää mikä se on, mitä se vaatteista ajattelee ja miten se tätä ajatteluaan toteuttaa.

Suomen suurlähetystössä rouva Patricia Seppälän henkilökohtaisessa suojeluksessa pidetty näytös keräsi runsaasti vieraita siitä huolimatta, että se meni ikävästi päällekkäin Saint-Laurentin näytöksen kanssa.

”Marimekko on ainoa valmistaja, joka todella ajattelee koko vaateasiaa uudella tavalla”, sanoi vieressäni istunut innostunut ranskalainen muotitoimittaja.

Enemmän lampaita ja pian

Muotia tehdään tällä hetkellä turhautuneen pienen ryhmän ehdoin sen sijaan että suuret joukot määräisivät sen kulun sanoo Heta Brotherus, joka on kyllästynyt minuuttimuotiin.

Heta on se joka Jatkoajan aikoihin teki raitapaitoja Hannu Taanilalle, Otto Donnerille, Juha Virkkuselle, puki melkein kaikki muusikot ja osan taiteilijoistakin.

Heta Brotherus pitää tyylikkäistä raidoista ja toivoo lampaankasvatuksen lisääntyvän niin meillä kuin muuallakin maailmassa.

– Raita kiinnostaa minua yhä, jatkaa monenlaisten ongelmien kanssa kamppaileva Heta. Suuri suru on villan kova hinta.

– Jonkin ajan kuluttua tulee villasta suurta ylellisyyttä. Jo nyt siihen ei kaikilla ole varaa lainkaan pukeutua. Keinokuiduista minäkin tällä hetkellä enimmäkseen kudon.

Hetan merkki on Love dress, rakkausvaate. Rakkaudella mallit ja värit onkin valittu. Ne erottuvat muista vaikka eivät olekaan ainuita kappaleita. – –

Pukeutuminen on sosiaalinen asia ja sille pitää antaa merkitystä eri asioiden heijastajana.

– Jos nyt saisi toivomuksen lausua toivoisin lampaankasvatuksen lisääntyvän meilläkin.

Hanhenmarssi omaan uimalaan

Rauma (HS)

Dynamiitilla jäähän räjäytetty uintiaukko ei kelvannut kanadanhanhille Raumalla. Vapaaksi päästetyt linnut valitsivat oman uintipaikan ja pareja alkoi muodostua heti.

Kanadanhanhien istutuskokeilun odotetaan tuottavan Suomeen uuden vesilintulajin.

”Näitten yhdeksän hanhen kohdalla kävi ilmeisen hyvä tuuri, vaikkei tehty uintipaikka niille kelvannutkaan”, sanoo kanadanhanhien ”keinoemona” toiminut opettaja Jorma Aarnio.

Aarnio pitää hanhien valintaa onnistuneena.

Kanadanhanhet marssivat omalla lammikolleen – opettaja Jorma Aarnion räjäyttämä ei kelvannut.

Emännät mukana tilan suunnittelussa

Kuopio (HS)

Maatilatalouden emännät eivät tyydy enää kahvinkeittäjän rooliin, kun isäntä neuvottelee puukaupoista tai suunnittelee uutta tuotannon alaa ja koneitten ostoa. Maatalon emännästä on tulossa sihteeri ja apulaisjohtaja.

Iisalmen Runnin emäntäkoululle emäntien yrittäjäseminaariin eri puolilta maata kokoontuneet naiset olivat sitä mieltä, että maatilatalous on rehellinen liikeyritys, jonka asioissa sekä isännällä että emännällä täytyy olla puhe- ja päätösoikeus.

Koonnut Pasi Oikarinen

Lue lisää: hs.fi/aikakone

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Historia