Vuokatin doping-kokeessa paljastui: Mäntyranta käytti amfetamiinia

Eero Mäntyrannan startatessa Sapporoon olivat doping-kokeen alustavat tulokset jo selvillä.

26.4. 2:00

Hiihtäjä Eero Mäntyrannan on todettu nauttineen piristysaineita.

Vuokatin olympiakatsastuksessa (16. 1.) pidetyssä doping-kokeessa sisälsi Mäntyrannan näyte pienen määrän kiellettyä amfetamiinia.

Mäntyranta itse kieltää tieten nauttineensa kiellettyjä aineita. Hänen mukaansa ainoa mahdollisuus on, että aineita on hänen tietämättään sekoitettu kilpailun aikana tarjottuihin juomiin.

”Mäntyrannan tapaus on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Ensimmäisen kerran on dopingaineen käytöstä mustaa valkoisella”, kertoi Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Jukka Uunila. ––

Olympiakomitean hallitus päätti vuoden 1971 joulukuussa järjestää doping-testit kaikissa talvi- ja kesälajien olympiakarsinnoissa. Testit olivat samat kuin itse kisoissa.

Tohtori Risto Elovainio otti näytteen Vuokatin 30 kilometrin kilpailun jälkeen. Jokaisen urheilijan virtsapullo sinetöitiin ja jokainen vahvisti näytteensä nimikirjoituksellaan. Pullojen vaihtuminen ei ollut mahdollista.

Pekka Halosen talvimaisema Tuusulaan

Tuusula (HS)

Tuusula käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ostaa Pekka Halosen harvinaisen maalauksen, talvimaiseman vuodelta 1928. Kunnanhallitus myönsi määrärahan lisätalousarvioon.

Pekka Halosen maalaus oli sattumoisin saatavilla helsinkiläisessä taidekaupassa.

Halosen talvimaisema kuuluu hänen tuotantonsa taiteellisesti korkeatasoiseen ryhmään. Sen hinta on 8 000 markkaa.

Taideasiamiehen mielestä yksi syy tähän suurehkolta tuntuvaan taidehankintaan on itsestään selvä: kunta näet hankkii tuusulalaisena pidetyn taiteilijan teoksen kotipitäjään.

Discoauto Turun nuorisolle

Bussista tehty disco kiertää Turussa niissä kaupunginosissa, joista kaikki nuorisotilat puuttuvat.

Punavalkoinen pyörillä liikkuva disco lähti maanantaina Turussa ensimmäiselle kierrokselleen.

Linja-autosta discoksi muutetun kulkuvälineen omistaa Turun nuorisoklubiyhdistys.

”Discoauto on tarkoitettu ’ensiapuasemaksi’ niihin kaupunginosiin, joista kaikki nuorisotilat puuttuvat. Turussakin on lähiöitä, joiden ainoita palvelupisteitä ovat kauppa ja postilaatikko”, kertoo suunnitelmaa toteuttamassa ollut konstaapeli Ilkka Nieminen.

Kolme iltaa viikossa discoauto viettää Jyrkkälässä ja kaksi iltaa Uittamolla.

Sisäpuolelta ei discoa enää linja-autoksi tunne. Sen sisustukseen kuuluu kokolattiamatto ja kalustoissa on mustaa nahkaa ja tiikkiä. Auton muina varusteina ovat stereot ja televisio.

Discoautossa voidaan näyttää filmejä. Nuorisoklubiyhdistys on suunnitellut discon, mutta materiaali ja työ on saatu lahjoituksena.

Muita discoautoja ei tiettävästi Suomen teillä pyöri.

Saint Laurentin syksy 1972: Kuningas on väsynyt

Yvesin edellisen kauden muoti oli suorastaan yliromanttista, kuten morsiuspuku osoittaa. Yvesin vierellä seisova pieni housupukuinen nainen on hänen uskollisiin asiakkaisiinsa kuuluva Zizi Jeanmaire.

Yves Saint Laurentin uusi valmisvaatekokoelma on otettu melko pidättyvästi vastaan.

Suurelta nimeltä odotetaan uudistumista kerta toisensa jälkeen. Kenties Saint Laurentin maltillisesti entisen pohjalle rakentuva mallisto on tarkoitettu osoittamaan, että nopeasti vaihtuva muotikierre on ohitettu vaihe.

Yves Saint Laurent on tähän saakka ollut suunnittelijoista luomisvoimaisin, eniten uutta suuntaa viitoittava, röyhkeästi kopioitu.

Tämän keväinen näytös oli monelle pettymys. Mallit eivät olleet rumia, ne olivat vain moneen kertaan nähtyjä.

Ensimmäiset Drakenit Suomeen torstaina

Ensimmäiset kaksi Ruotsista vuokratuista kuudesta Draken-hävittäjästä saapuvat torstaina.

Ellei ylivoimaisia sää- tai muita esteitä tule, laskeutuvat nämä kaksi suomalaisin tunnuksin varustettua Saab J 35 Drakenia Luonetjärven lentokentälle.

Koneita ohjaavat Ruotsissa kolmen kuukauden koulutuksen saaneet suomalaiset lentäjät.

Koneita käytetään parin vuoden ajan suomalaisten lentäjien ja teknisen henkilökunnan kouluttamiseen, jotta Valmet Oy:llä valmisteilla olevat 12 Drakenia saataisiin heti valmistumisen jälkeen käyttöön. Vuokra-Drakenit tulevat Hämeen lennoston käyttöön.

Loput neljä vuokratuista koneista saapuvat Suomeen alkukesällä.

Lisenssillä valmisteilla olevat 12 Drakenia valmistunevat vuoden 1974 kuluessa. Ne korvaavat Iennoston englantilaisen loppuun kuluneen Gnat-kaluston.

Kamarikonsertti lasikuituviuluin

Lounais-Englannin musiikkikeskuksessa Dartington Hallissa pidetään lähiaikoina kamarikonsertti, jossa jousikvartetti soittaa klassista musiikkia lasikuidusta valmistetuilla soittimilla.

Maailman ensimmäiset lasikuituiset soittimet — viulu, alttoviulu, sello ja kontrabasso — valmisti eräs lasikuituveneiden rakentaja erään folkmusiikkiyhtyeen pyynnöstä.

Kyseessä on pelkkä kokeilu. Yhtiö väittää kuitenkin, että lasikuidusta valmistettu kontrabasso on tukevampi, helpompi korjata ja huokeampi kuin puusta valmistettu — ja että sen äänen laatu on yhtä hyvä.

Jos tällainen kontrabasso osoittautuu onnistuneeksi, yhtiö ryhtyy tuottamaan myös selloja samasta materiaalista. Viulujen ja alttoviulujen kaupallista tuotantoa sen sijaan ei edes harkita. (BIS)

Myymäläautotarkkailua pyritään tehostamaan

Pori (HS)

Turun ja Porin läänin terveydenhoitolautakunnat tehostavat myymäläautojen tarkkailua. Sen avulla tarttuvien tautien leviäminen kesäkuumalla pyritään estämään.

Turun ja Porin läänin terveydenhoitolautakunnat tehostavat myymäläautojen tarkkailua.

Tarkkailulla pyritään estämään tautien leviäminen kesäkuumalla. Muutamia vuosia sitten huomattiin lavantaudin leviävän myymäläauton reitin mukaisesti. Vaarallisimmat rikkomukset tapahtuvat myymällä esimerkiksi lihaa ilman pakkausta.

Liikkuvasta kaupasta annetun lain mukaan elintarvikkeiden on hedelmiä, vihanneksia ja juurikkaita lukuun ottamatta oltava valmiissa myyntipakkauksissa.

Tämä koskee lihaa, kalaa ja muita helposti pilaantuvia elintarvikkeita, joita sen lisäksi saadaan pitää kaupan vain tarkoituksenmukaisessa jäähdytyslaitteessa.

Tytöstä voi mainiosti tulla puhelinasentaja

Sukupuoliroolit ja ammatinvalinta on aiheena kampanjalla, jonka järjestäjinä ovat ammatinvalinnan ohjauksen Helsingin piiritoimisto ja Helsingin kaupungin ammattioppilaitosten toimisto.

Kampanjan tarkoituksena on hälventää niitä sukupuolirooleihin liittyviä ennakkoluuloja, jotka rajoittavat tyttöjen ja poikien ammatinvalintaa.

Ammattikouluissa on suurin osa opintolinjoista leimautunut tyttöjen tai poikien linjoiksi ja etenkin tyttöjen opintolinjavalikoima on suppea.

Helsingissä järjestettiin kampanjaan liittyvät ensimmäiset tilaisuudet Porolahden kansalaiskoulussa tiistaina, päivällä oppilaille ja illalla heidän vanhemmilleen. Samanlaiset tilaisuudet ovat Taivallahden kansalaiskoulussa torstaina.

Nykyisessä kaupungistuneessa ja teollistuvassa yhteiskunnassa sekä miehille että naisille olisi onnellisempaa, mikäli voitaisiin luopua aikansa eläneistä käsityksistä ja sijoittaa miehet ja naiset taipumusten mukaan työelämään, erottelematta heitä sukupuolen mukaan.

Yksi välttämätön tapa miesten ja naisten palkkaerojen pienentämiseksi on, että naiset hakeutuvat miesten töihin ja hankkivat ammattikoulutusta miesten perinnäisesti valitsemilta aloilta. Vastaavasti on syytä tukea miesten hakeutumista naisvaltaisille aloille.

Tänään tästä: Veikko Tyrväinen

Hevosmiehenä tunnettu oopperalaulaja Veikko Tyrväinen on viime aikoina laiminlyönyt harrastustaan. ”Pitäisiköhän jättää koko juttu, kun ei ehdi tehdä sitä kunnolla?”. Tyrväinen valmistelee konserttia Finlandia-talossa.

Saa nähdä miten käy oopperalaulaja Veikko Tyrväisen hevosharrastuksen.

— Olen viime aikoina huomannut olevani huono hevosmies. Hevonen seisoo tallissa, mutta en ehdi käydä ratsastamassa tarpeeksi usein näinä päivinä, sanoo ensi kuun 18. Finlandia-talossa gala-illan yhdessä Bolshoin tähden Tamara Milashkinan kanssa pitävä tenorimme.

Tyrväinen rakastaa yhä Pajatsoa.

— Sitä ei koskaan tarvitse tulkita kahta kertaa samalla tavalla. Minä olen aina löytävinäni jotain uutta. Myös osia Eugen Oneginista on ohjelmassa.

Kesät ovat olleet Tyrväiselle viime vuosina pettymyksiä.

— Olen tehnyt upeita suunnitelmia. Ne ovat kaikki menneet alusta loppuun myttyyn. Milloin on polvi leikattu, milloin selkä paketoitu.

— Täksi kesäksi ei uskalla suunnitella mitään; katsotaan sitten miten käy. . .

Poliisi särki pontikkalaitteet

Hämeenlinna (HS)

Toteuttaakseen lain kirjaimen rikkoi Forssan poliisi pientilallisen navettaansa kyhäämät alkeelliset pontikankeittolaitteet Tammelan Torrossa.

Mies oli saanut tislattua kolme litraa väkijuomia, jotka kaadettiin maahan.

Hänet haastettiin rikoksesta käräjille.

Vappuna pääsee parturiin

Parturi- ja kampaamoliikkeet ovat auki vappuaattona sunnuntaina 30. huhtikuuta. Kauppa- ja teollisuusministeriö on myöntänyt tähän luvan Kähertäjätyönantajaliitolle.

Kähertäjätyönantajaliitto on hakemuksessaan ministeriölle vedonnut siihen, että vapunaatto on kuluvana vuonna sunnuntai. Asiakaspalvelun vaatimukset edellyttäisivät näin ollen poikkeusluvan saamista.

Ministeriö on vastauksessaan todennut, että vapunaattona on ilmeisesti tarvetta liikkeiden auki pitämiseen.

Lisäksi ministeriön mukaan kyseessä on vain yhden ainoan päivän käsittävä aukiolo.

Riisiä kateissa

Varpuset söivät, selitti egyptiläinen viljavaraston hoitaja, kun oli todettu, että hänen vartioimistaan varastoista puuttui 78 tonnia riisiä.

Tutkijat totesivat, että miehen selitys ei voinut pitää paikkaansa: siilot ovat umpinaisia linnun kestäviä säiliöitä. (Reuter)

Ydinvoimalan asennustyöt pian käyntiin Loviisassa

Ensimmäisiä asennustöitä aloitetaan Loviisan atomivoimalaitosten rakennustyömaalla kesäkauden alussa. Tällöin odotetaan myös ensimmäistä neuvostoliittolaista 10—15 miehen työryhmää Hästholmeniin.

Alkavana kesäkautena työntekijämäärä kasvaa kolminkertaiseksi eli noin 1 000 mieheen, kun rakennustoiminta kiihtyy täyteen mittaansa.

Koonnut Jarkko Rahkonen

Lue lisää: hs.fi/aikakone

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Historia