Ilo irti huvipuistossa

Tuhannet tulivat Linnanmäelle

Lapset odottivat Linnanmäen avaamista lauantaiaamusta alkaen. Tarja Nevalainen on onnellisemmassa asemassa kuin monet muut: hänen isänsä on töissä Linnanmäellä.

30.4. 2:00

Iloisen vapun varaslähtöön olivat tuhannet nuoret lähteneet Linnanmäelle.

”Valot välkkyy ja vilkkuu, ja väkeä on enemmän kuin aikaisempina avajaispäivinä”, luonnehdittiin tunnelmia huvipuistosta.

Väenpaljouden arveltiin johtuvan siitä, että Linnanmäki avattiin nyt ensi kerran jo päivällä.

Vilske oli kuitenkin pientä verrattuna vapunaattoon ja -päivään, jolloin kävijöitä on tavallisesti ollut kumpanakin päivänä noin 30 000.

Lauantai-iltana ilonpitoa viilensi kolea sää, jonka pitäisi vapuksi hieman lämmetä.

”Valkoista vappua” ei Etelä-Suomessa saada, mutta sen sijaan vesisateita. Ilmatieteen laitokselta kuitenkin uskottiin ja toivottiin, että sateet olisivat vähäisiä ja ajoittaisia.

Paavolan pitkä päivä

Klo 7.30 alkaa sovittelijan päivä aamu-uinnilla oulunkyläläisen rivitalon alakerrassa. Neljä kertaa altaan mitta on päivän tinki.

Sinulla on rautainen kunto.

Parin kolmen tunnin yöuni ja aamuun jatkuneet neuvottelut eivät tee puuroa aivoistasi.

Hallitset kielesi, mielesi ja ilmeesi joka tilanteessa. Suututkin vain harkiten.

Näillä ominaisuuksilla sinulla on ehkä edellytykset samaan kuin Paavo J. Paavolalla, valtakunnansovittelijaksi.

Kun työmarkkinat viime keväänä rauhoittuivat, aloitti Paavo J. Paavola tavoitteellisen kunnonkohentamisohjelman.

Kaksi kolme kertaa viikossa hän juoksi tunnin lenkin keskuspuistossa valmistautuakseen tämän kevään neuvottelukierrokseen.

Nyt on juoksut juostu ja taisto kuumimmillaan.

Sovittelijan työpäivän voisi kuvata yhdellä sanalla: neuvotteluja, työmarkkinajärjestöjen edustajien, mutta myös työtovereiden kanssa.

Neuvotteluvälit käyttää valtakunnansovittelija Paavola tarkoin hyödykseen. Jalkoja voi lepuuttaa luonnoksia tai lehtiä selatessa.

Perhe näkee hänet varhain aamulla – kello 8.15 seisoo valtakunnansovittelija jo Käpylän seisakkeella odottamassa sähköjunaa – ja myöhään illalla, tavallisesti tutkimassa papereita seuraavan päivän sovitteluja varten.

Klo 20.30 on valtakunnansovittelija kotona. Lyhyeksi jää kuitenkin iltahetki Tarjan kanssa, sillä sauna ja paperit odottavat.

Tämä mies loi Upon

Lahti (HS)

Vuorineuvos Arvi Tammivuori ja johtaminen: ”Synnynnäisiä avuja siinä tarvitaan.”

Arvi Tammivuoren tarina on kuin kertomus kauppakorkeakoulun lukukirjasta: yritysromanttinen tarina miehestä ja hänen tehtaastaan.

Silloin vuonna 1938 kauppakorkeakoulun käynyt juvalaisnuorukainen sai johtaakseen huonekalutehtaan heteka-mallisia sänkyjä valmistavan uuden osaston.

Työntekijöitä oli neljäkymmentä. Pian osastosta tehtiin huonekalutehtaan tytäryhtiö. Nyt työntekijöitä on yhteensä kolme tuhatta Suomessa ja Euroopassa.

Viime vuoden liikevaihto oli yhteensä 229 miljoonaa markkaa, josta kotimaan osuus 185 miljoonaa.

Tarinan mies on vuorineuvos Arvi Tammivuori ja tehdas Upo Osakeyhtiö.

Vuorineuvos Arvi Tammivuori ja kalastaminen: ”Kalastaessa olen keksinyt parhaat ideani.”

Kerilon aloitti raakalangan teon

Tornio (HS)

Kerilon on aloittanut oman raakalangan valmistuksen nailonrakeista Torniossa.

Uuden nailonkehruutehtaan ja venytyskreppausosaston ansiosta yhtiön tuotantokapasiteetti kaksinkertaistuu kohoten noin 2 000 tonniin erilaisia nailonlankoja vuodessa.

Hiihtoretkeltä palannut tasavallan presidentti Urho Kekkonen käynnisti Kerilonin uudet tuotantolaitokset lauantaina.

Presidentti Kekkonen oli ensimmäisiä vieraita Kerilonin uudessa tehtaassa. Kreppaaja Aune Holmqvist puolestaan laittoi ensimmäiset langat uuteen koneeseen.

Helsingin metrojuna

Helsingin oranssinväriset metrojunat kulkevat aikanaan täysin automaattisesti; ainoastaan siirtyminen varikolta ajolinjoille tapahtuu ihmisten ohjaamana.

Nyt junat tarvitsevat koeajajia: tekniikan on pelattava täydellisesti.

Niinpä Eino Poutiainen nousee harva se päivä koejunan ohjaamoon ja kiihdyttää junan 80 kilometrin tuntivauhtiin, mikä on metrojunan ohjeellinen maksiminopeus.

Kyydissä on hiekkasäkkejä.

Koeajajat, joita huhtikuun alussa oli seitsemän, ovat ammatiltaan sähkö- ja koneasentajia. Kun koeajo päättyy, he jäävät metrotöihin asentajina.

Metrojunan koeajaja, Suomen ainoa metronkuljettajien kouluttaja Eino Poutiainen junansa ikkunassa.

Lahjotteko lasta leluilla?

Leikkikalut merkitsevät lapselle samaa kuin työvälineet aikuiselle.

Pelkkä leikkikalujen ostaminen ei kuitenkaan riitä. Lahjomalla lastaan leluilla vanhemmat väheksyvät häntä.

Tärkeintä on, että vanhemmat hyväksyvät lapsen leikit, vaikka ne eivät aina olisikaan aikuisten mieleen, ja ottavat osaa leikkeihin, lapsen työhön.

Lapsikin tarvitsee kannustusta työssään.

Asiantuntijat suosittelevat yksinkertaisia leikkikaluja: moniko voi ostaa kuudenkymmenen puupalikan sarjan, joka maksaa 150 mk?

Mikä on paras tapa suhtautua lapsen alituiseen kyselyyn ja puuhakkaaseen seurusteluun vanhempien kanssa?

Paras tapa on vastata kärsivällisesti hänen kysymyksiinsä ja odottaa uutta kysymystä.

Helpoin menetelmä on työntää lapselle karamelli poskeen ja uusi leikkikalu käteen: ole nyt hiljaa ja leiki.

Jonkin alkaa lapsi jaksaa olla kiinnostunut uudesta lelustaan. Sitten hän sysää sen muitten lelujensa joukkoon ja aloittaa taas kyselyn.

Ja jatkaa sitä, kunnes tuskastunut isä tai äiti sortuu ostamaan jälleen uuden lelun.

Leikkikalumaailmassa on omat statuksensa: värikäs, yksinkertainen puuauto viehättää lasta, mutta kun hän näkee mitä muilla on, hän haluaa samanlaisia.

Tarsis puhuu

Hyvin hiljaa on näyttelijä Tarja-Tuulikki Tarsala ollut ”Kahdeksan surmanluodin” herättämän kohun aikana.

”Olen tyytyväinen filmiin yhteiskunnallisena herättäjänä ja tietysti taiteelliset arvotkin ovat suuret”, sanoo Tarsis.

Näyttelijöiden palkkiovaatimuksista ehtona kaupalliseen levittämiseen on puhuttu.

”Emme me suinkaan ole rahanahneita. Kysymys on mm. ay-poliittinen ja koskee myös alan työllistämispolitiikkaa. Filmialallahan on työttömyyttä tällä hetkellä.”

”Kun kerran on olemassa tv-teatteri, joka tekee nykyisin epäkaupallistakin ohjelmaa, täytyy näyttelijöiden pitää kaikin mahdollisin keinoin huolta, ettei niitä teoksia, joissa he ovat mukana, kaupallisteta.”

Surmanluotien näyttäminen teattereissa olisi Tarsalan mielestä paikallaan.

”Asiasta on kuitenkin sitä ennen neuvoteltava ja harkittava joka puolelta.”

Tarja-Tuulikki Tarsala ja Elina Liimatainen Pasasen perheen äitinä ja tyttärenä.

Ennätysmäärä valokuvanäyttelyitä

Ennätysmäärä valokuvanäyttelyitä järjestettiin talvikautena 1971—1972. Tiedossamme on noin 60 näyttelyä tältä ajalta, kertoo Suomen valokuvamuseon johtaja Ritva Keski-Korhonen.

Ensimmäisen kautensa toiminut Suomen valokuvamuseon studio on järjestänyt yhdeksän näyttelyä. Tulossa ovat vielä Pertti Pallasvirran Peru-kuvat ja hampurilaisen Fritz Kempen sekä Jussi Pohjakallion yhteinen muotokuvanäyttely.

Yli puolet näyttelyistä järjestettiin Helsingissä, jossa Valokuvamuseon lisäksi valokuvia esittelivät Kansallismuseo, Kaupunginmuseo, Amos Andersonin museo, Teatterimuseo, Strindberg ja monet pienet taidegalleriat sekä väliaikaiset näyttelypaikat.

Voimakkaasti lisääntyivät myös pankkeihin, tavarataloihin ja muihin liikelaitoksiin sijoitetut valokuvanäyttelyt.

Lapsi kaupunkiyhteisössä. Martti Brandtin valokuvanäyttely tulee Kluuvin galleriaan.

Rooliajattelun peikko elää yhä

Anna-Liisa Wiikeri

Radikaalit naisihmiset ovat syvästi huolestuneita muodin tämän hetkisestä tilasta.

Heidän mielestään Pariisin äskeinen muotiviikko toi rooliajattelun takaisin. Heidän mielestään nainen, joka pukeutuu naisellisiin tai romanttisiin vaatteisiin, ei voi olla itsenäinen, omilla aivoillaan ajatteleva olento.

Jospa asia olisikin näin yksinkertainen.

Tuo käsityshän on yksinkertaisesti palaamista vanhaan myyttiin rumien naisten älykkyydestä ja kauniiden tyhmyydestä. Se myytti on tietääkseni jo romutettu?

– –

Minusta on aina epäilyttävää, jos ihminen kohtuuttoman paljon miettii vaatteitaan.

Kun meillä jokaisella on kaksikymmentäneljätuntisen vuorokautemme pakolliset kuviot, tulee ajatelleeksi mitä jää jäljelle muuhun aivotyöhön.

Näitä pukeutumisen pohtijoita on yhtä paljon sekä vapaan pukeutumisen kannattajien että sen vastustajien leireissä.

Jap-Kenzon pikkuturkki leopardia ja kettua kuului kokoelman dramaattiseen osaan. Vain harvalle sopivaa vaatetta.

Putiikkien äiti

Tällä hetkellä on maassamme boutiqueita vaikka kuinka monia.

Ensimmäisen Helsinkiin perusti kuitenkin 20 vuotta sitten Maire Virkkunen-Harki.

”Olin siihen aikaan laulajatar ja aloitin minulle täysin tuntemattoman alan ilman pääomaa”, kertoo juhliva Maire.

Pääomista tärkein oli tietysti sisu ja hyvä maku, vaikka taiteilijatar vaatimattomuuksissaan ei sitä mainitsekaan.

”Tällä hetkellä istun Keskuskadulla olevassa putiikissani mielelläni ja katselen ihmisvilinää.”

Uskollisille työntekijöille hankittiin kauppakamarin ansiomitalit ja rouva itse kukoistaa enemmän kuin vuosikausiin.

Maire Virkkunen-Harki on pääkaupungin ensimmäisen boutiquen perustaja. ”Siitä on näinä päivinä parikymmentä vuotta ja asiaa sietää juhlia.”

Unkarin hyvinvointi luo ongelmiakin

Wien (HS)

Oma auto, maapala ja kesämökki ovat päivän keskeinen puheenaihe yhä useammalle unkarilaiselle, ja monen mielestä samalla paras osoitus maan talousuudistuksen oikeasta suunnasta.

Talousuudistus näyttää kuitenkin avanneen monille tilaisuuden rikastua epärehellisin keinoin, mikä on saanut Unkarin lehdistön pohtimaan yhä vakavammin ”porvarillisen mentaliteetin lisääntymistä ja sen aiheuttamia vaaroja maan tulevaisuudelle.”

”Tuskin olen ehtinyt sanoa hyvää päivää ystävilleni ja tuttavilleni, kun jo keskustelu kääntyy väistämättä auton, kesämökin tai autotallin saamiseen”, valitti puoluelehti Nepszabadsagin johtava toimittaja taannoin lehtensä palstoilla.

”'Ja jos myönnän, ettei minulla ole autoa, ei kesämökkiä eikä autotallia, ilmapiiri muuttuu äkkiä jäätäväksi.”

Vaurautta unkarilaiseen tapaan: Balaton-järven ylellisissä hotelleissa oleilevat sekä unkarilaiset kesälomalaiset että ulkomaalaiset turistit.

Koonnut Kari Lankinen

Lue lisää: hs.fi/aikakone

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Historia