Turismin läpimurto käänsi rahavirran

Helsingin leirintäalueilla on nykyään jo suomalaisiakin turisteja yhtä paljon kuin ulkomaalaisia. Rastilassa on majoitustilaa ja lapsillekin omat leikkikentät.

28.6. 2:00

Suomi on löytynyt tämän vuoden aikana. Ensimmäisen kerran matkailu on kääntynyt voitoksi alkuvuodesta, ja rahaa on alkanut virrata tänne enemmän kuin täältä pois.

Etelä on jo kyllästyttänyt keskieurooppalaiset, jotka etsivät koskematonta luontoa, kohtuullista hintatasoa ja haluavat valuutalleen täyden vastineen.

Suomi saa laskea turistikaudekseen nyt jo viiden kuukauden pituisen kesäjakson entisen kolmikuukautisen kauden asemesta.

Hotellien tilastot kertovat, että touko- ja syyskuussa ulkomaalaisten virta alkaa olla yhä suurempi: keskieurooppalaisten ja amerikkalaisten lisäksi neuvostoliittolaisia ja japanilaisia matkailijoita on jatkuvasti enemmän.

Intialainen Bhargavan perhe on ihastunut suomalaiseen maaseutuun ja harvaan asutukseen. Perhe kävi Neuvostoliitossa ja on matkalla takaisin Ruotsiin, missä heillä en ollut koti jo neljä vuotta.

Hallitus harkitsee eron pyytämistä

Sos.dem. vähemmistöhallitus harkitsee tiettävästi vakavasti eronpyynnön jättämistä loppuviikolla, kun tasavallan presidentti Urho Kekkonen palaa kalamatkaltaan Alaskasta.

Hallitushalut loppuivat sosiaalidemokraattien leiristä kuuluneiden mielipiteiden mukaan tiistaina lopullisesti eduskunnan viimeisteltyä 600 miljoonan eläkeratkaisunsa, jonka rahoitus on täysin auki.

Pääministerin tehtäviä hoitava ministeri Mauno Koivisto neuvotteli vielä tiistaina hallituksen laajentamisesta muiden ryhmien kanssa, mutta noin 14.30 tienoissa hän lopetti keskustelut ja arveli, ettei niitä ehkä enää jatketakaan.

Koivisto huomautti, että hänen mielestään ne, jotka kasaavat ylimääräisiä menoja, saisivat myös hoitaa rahan keräämisen.

Pääministerin tehtäviä hoitava valtiovarainministeri Mauno Koivisto (keskellä) pani pisteen hallituksen laajentamisneuvotteluille toistaiseksi. Hän ratkoi eläke- ja hallitusvyyhtiä mm. sosiaali- ja terveysministeri Osmo Kaipaisen (vas.) ja keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Erkki Haukipuron (selin)kanssa tiistaina eduskunnassa.

Presidentin Alaskan-matka uutispimennossa

Täydellinen uutispimennys vallitsee presidentti Urho Kekkosen ja hänen kalakumppaneidensa Alaskan-matkan vaiheilla. Ainoa tieto on, että seurue on tullut onnellisesti perille.

Tasavallan presidentin linnasta kerrotaan, että mitään sähkeitä tai muita tietoja Alaskasta ei ole tullut.

Neste Oy, jolla tiettävästi on kiertoteitse telex-yhteys kalamatkan isäntänä toimivaan Lummus-yhtiöön, vakuuttaa myös tietämättömyyttään.

Tietojen puuttumista selitetään sillä, että vierailu on täysin yksityisluontoinen, että seurue liikkuu usean sadan kilometrin säteellä ja että sähke- tai telex-yhteyksiä ei Alaskan näissä osissa ole paljonkaan.

Helle ei kelpaa purjelentäjille

Juhannuksen jälkipäivien hellesää ei Nummelan piloteille ole ollut kyllin hyvää.

Nummelan lentokeskuksessa Vihdissä on neljä päivää käyty kansainvälistä purjelentokilpailua. Vain yhtenä päivänä sää on ollut niin otollinen, että kilpailu on voitu suorittaa.

Maanantaina lähes koko kilpailulaivue joutui laskeutumaan Lopen pelloille sadepilvivyöhykkeen tultua eteen. Tiistain helteessä riitti sopivia ilmavirran nousuja vain muutamille kilpailukoneille, eikä 130 kilometrin kolmilentokilpailua voitu suorittaa.

Nummelan kilpailuissa, jotka jatkuvat sunnuntaihin asti, on jokaisena päivänä erilainen kilpailutehtävä. Pilotit odottavat vain sopivan kuivaa ja tuulista säätä sekä taivaalle cumuluspilviä, purjelentäjän majakoita.

Aurinkoinen ja helteinen sää ei oliut riittävän hyvä Nummelan purjelentokilpailuun. Koneet hinattiin ilmaan mutta 'nousuja' ei löytynyt riittävästi, jotta purjekoneet olisivat päässeet reitille.

Kesän kuumin päivä

Tiistaipäivä oli tämän kesän kuumin: viidellä paikkakunnalla päivän korkein lämpötila oli 31 astetta. Se mitattiin Utsjoella, Oulussa, Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa ja Utissa.

Muuallakaan ei tarvinnut palella, sillä mittarit näyttivät tasaisesti 30 astetta tai vähän alle kaikkialla.

Pyöräilijän tukala asema

”Polkupyörän käyttö tulee Helsingissä lisäytymään ja kahden niin erilaisen kulkuneuvon kuin polkupyörän ja moottoriajoneuvon jatkuva pitäminen yhdessä samoilla kulkuradoilla vie liikenteen kasvaessa lopuksi siihen, että katujen liikennekapasiteetti tulee laskemaan”, totesi Helsingin kiinteistölautakunta jo vuonna 1937.

Polkupyörän uusi tuleminen on tosiasia, mutta yhä polkupyöräilijät seikkailevat liikenteen seassa henkensä kaupalla.

Sinne tänne on rakennettu muutama polkupyörätien pätkä, mutta ne päättyvät useimmiten yhtä yllättäen kuin alkavatkin. Tämä on johtanut siihen, että pyöräilijät ajavat vaikeimmissa paikoissa jalkakäytävällä.

Helsingin poliisi onkin pulman edessä: jalkakäytävällä pyöräileminen on kielletty. Sellaisesta teosta tavattavaa pyöräilijää on rangaistava, vaikka poliisi omin silmin näkee, ettei ajotiellä anneta tilaa pyöräilijöille.

Helsingissä on jälleen kerran laadittu jalankulku- ja pyörätiesuunnitelma, mutta sen toteutuminen on vuosien päässä.

Slade jytää kohti Englannin kärkeä

Pari viikkoa sitten Helsingissä vieraillut englantilainen Slade-yhtye nousi viime viikolla Englannin single-levyjen myyntilistalla toiselle sijalle. Kappaleen nimi on ”Take Me Bak Ome”. Edellisellä viikolla kappale oli listan kahdeksas.

Nousussa on myös Paul McCartneyn Wings-yhtyeen ”Mary Had A Little Lamb”, joka sijoittui kuudenneksi.

Don McLeanin maalari Vincent van Goghille omistama kappale ”Vincent” säilytti edelleen ensimmäisen sijansa.

USA:n listalla kolme viikkoa johdossa ollut Sammy Davis sai luovuttaa paikkansa Neil Diamondille.

Uusia tulokkaita on listalla kolme. Elton Johnin ”Rocket Man”, American ”I Need You” ja Wayne Newtonin ”Daddy Don’t Walk So Fast”.

LP-listan kärjessä on odotetusti Rolling Stones levyllään Exile on Main Street.

Kaupunkilaiset ostavat kaivovettä lähdevetenä

Kaivoveden pussitus sujuu koneellisesti, sitä ei suinkaan nosteta käsipelillä läheisestä metsän silmästä. Porakaivon pumpun ja pussituskoneen tuntivauhti on 4 000 litraa tunnissa.

Monet vesijohtoveden makuun tympääntyneet kaupunkilaiset puhdistavat juomavetensä kotikäyttöisillä puhdistuslaitteilla. Jotkut taas ostavat juomavettä lähimmästä myymälästä.

Tähän asti tätä vettä on markkinoitu lähdevetenä, vaikka se on peräisin kaivosta.

Nyt on lähdevesi-nimen käyttö kielletty Helsingissä ja veden puhdistuslaitteen käytön kieltämistä harkitaan vakavasti.

Jussi Kulkevainen

Jussi Kulkevainen kulkee yhä voitosta toiseen.

”Johnnie Walker” on yhä maailman eniten myyty skotlantilainen viski. Sen on ilokseen huomannut kuningatar Elisabethkin.

Johnnie-poika sai näet jo neljännen kerran teollisuudelle myönnetyn vientipalkinnon.

Ja ettei tilaisuus tuntuisi aivan turhalta, voin kertoa vielä Iisääkin.

Sir James Ferguson ]a Lady Ferguson olivat läsnä samoin majuri David Blair puhumattakaan rouva Mackiesta tai johtaja David Kerrista.

Soutustadionin Armadassa Anneli Sari aitona Veerana

Vanhan kunnon Prinsessa Armadan seikkailut nähdään Soutustadionilla tänä kesänä joskin jonkin verran muokatussa hahmossa.

Anneli Sarin Kaunista Veeraa on Operettiteatterin ulkoilmasovituksessa hiukan muuteltu. Veera ei tässä tapauksessa paljastakaan valkolaiseksi vaan on aito romaani alusta loppuun.

Veeralle on tuotu myös muutama aito mustalaistanssi- ja laulu lisukkeiksi Tatu Pekkarisen alkuperäiseen musiikkiin.

Soutustadionille rakennetun Prinsessa Armadan kannella lauleskelevat, haaveilevat, riitelevät ja tanssivat Anneli Sarin Kaunis Veera, Tauno Söderin Zingali, Maippi Heljon ja Kaarlo Juurelan mustalaispariskunta ja Ismo Vehkakosken valkolaissankari. Mukana ovat myös Armas Jokio, Markku Nirola ja Hilkka Kesti. Keskellä ohjaaja Hilkka Kinnunen ja koreografi Kaarina Tuunanen.

Etiopialaisten vastalause Huippukisoissa

Kansainvälispoliittiset aallot läikkyivät Helsingissä tänään alkavien huippukisojen edellä.

Etiopian joukkueen johto ilmoitti kisojen aattopäivänä, että maan juoksijat eivät kilpaile samoissa lajeissa kuin eteläafrikkalaiset. Etiopian kanta oli suora seuraus maan jyrkästä asenteesta Etelä-Afrikan rotusortoa vastaan.

Kisojen järjestäjät ilmoittivat Etiopian johtoportaalle, että maiden juoksijat eivät joudu kertaakaan yhtaikaa radalle, vaan juoksevat täysin eri erissä, joista kukin on oma kilpailunsa.

Sähkötettyään kotimaahansa Etiopian johto ilmoitti, että he suostuvat järjestelyyn.

Merutz Yifter ei pelkää–Väätäinen kukistuu loppukirissä

Merutz Yifter on valmiina yllätyksiin: piskuinen etiopialaissotilas on aivan yhtä nopea kuin Juha Väätäinen.

”Jos hän on Väätäisen mukana kun viimeinen kierros alkaa, hän myös voittaa 5 000 metrin juoksun”, totesi ilmeenkään värähtämättä Etiopian juoksuvalmentaja Roba Nigasse ja viittasi kädellään 53-kiloiseen pikkumieheen, joka hymyili stadionin nurmimatolla suurin valkoisin hampain.

Pikkumies, Etiopian ilmavoimien kersantti, oli Merutz Yifter, joka äskettäin pisteli soolojuoksuna Ateenan lämmössä 13.48 ja veti viimeisen kierroksen tasan 53 sekuntiin!

Leo Kinnusella uusi hirmupeli

Leo Kinnunen pääsi tiistaina Keimolassa ensimmäistä kertaa muodonvaihdoksen kokeneen Porschensa ohjaimiin.

Ensimmäiset kierrokset hän otti rauhallisesti ja sen kummemmin kaasupoljinta rasittamatta.

”Tukistaa aika häijysti kiihdyttäessä”, hän kuitenkin tokaisi.

Entiseen Interserien ajokkiin verrattuna huomattavin muutos oli tapahtunut konehuoneen puolella; siellä hohti ja kiilteli upouusi ja monimutkainen turboahdettu moottori. Myös korin keulaosan muoto oli muuttunut.

Leo Kinnusen uudessa hirmupelissä on hevosvoimia peräti 850.

Koonnut Pasi Oikarinen

Lue lisää: hs.fi/aikakone

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Historia