Poliisi piti keksintöä viinatehtaana

Turvetta polttavaa kattilaa kokeillaan

Turvekattilan koekappale on höyrynnyt Rovaniemellä kuukauden päivät. Terho Kunnari (vas.) ja Pentti Eskeli uskovat kattilaa voitavan käyttää esimerkiksi öljyn tuhoamiseen.

1.11. 2:00

Rovaniemi (HS)

Uudentyyppinen turvetta polttoaineenaan käyttävä lämmityskattila on kehitetty Rovaniemellä.

Kattila toimii samalla periaatteella kuin vanhanaikainen tervamiilu.

Kattila kehitettiin itse asiassa jo vuosia sitten, mutta ensimmäinen koekappale oli hävitettävä. Kokeilupaikkana käytettyä suota kierrelleet poliisit uskoivat vakaasti, että kattilassa keitettiin pontikkaa.

Kattilan parhaana puolena pitävät sen kehittäjät sitä, ettei turvetta tai muuta poltettavaa materiaalia enää tarvitse muokata erikseen. Esikäsittelyn kustannukset supistuvat siten hyvin vähiin.

Laitteen on patentoinut rovaniemeläinen Kunes Oy.

Sama yhtiö kehitti toista vuotta sitten suodatus- ja jälkilämpölaitteen, joka on jätetty kehitysaluerahaston tutkittavaksi.

Vennamo jäähylle kahdeksi viikoksi

Eduskunta passitti tiistaina Smp:n johtajan, kansanedustaja Veikko Vennamon kahden viikon ”jäähylle” eduskunnasta järjestysrikkomusten vuoksi.

Hän ei saa osallistua eduskunnan istuntoihin tällä eikä ensi viikolla.

Kurinpitopäätös syntyi puhemiesneuvoston esityksestä täysistunnossa.

Vennamon todettiin avainjupakassa käyttäneen loukkaavia sanoja eduskunnan pääsihteeristä, Olavi Salervosta ja vaikeuttaneen kansliatoimikunnan päätöksen toimeenpanoa.

– –

Vennamo ilmoitti, ettei hän aio noudattaa ”tätä laitonta päätöstä”, mutta hän suostui kuitenkin poistumaan vapaaehtoisesti salista puhemiehen pyydettyä häntä niin tekemään.

Kurinpitomenettely perustuu valtiopäiväjärjestyksen 58. pykälään, jossa edustajilta vaaditaan ”vakaata ja arvokasta” esiintymistä ja kielletään loukkaavien sanojen käyttö.

Kansanedustaja Veikko Vennamo ilmoitti asettavansa syytteeseen eduskunnan virkamiesportaan lisäksi muita henkilöitä harkitsemassaan laajuudessa. ”Jäähypäätöksen” jälkeen Vennamo poistui istuntosalista kansanedustajien Rainer Lemströmin ja J. Juhani Kortesalmen seuratessa.

Vennamo uhkasi eduskuntaa syytteillä

Oikeusmurhasta ja ”aamulla ampumisesta” puhuen otti puoluejohtaja Veikko Vennamo tiistaina vastaan eduskunnan määräämän kahden viikon ”jäähytuomion”.

Vennamo uhkasi poliisitutkimuksilla ja syytteillä käytännöllisesti katsoen koko eduskuntaa.

– –

Eduskunta, joka oli seurannut puolustuspuheenvuoroja hivenen kiusaantuneen tuntuisena hyrähti nauruun, kun Vennamo julisti, että kysymyksessä onkin poliittinen ajojahti, jolla on kaikki ”oikeusmurhan piirteet”.

Täyteen ääneen hekottivat useat edustajat siinä vaiheessa, kun Vennamo selitti, että ”yhtä hyvin te voisitte nyt tänään tuomita minut ammuttavaksi, aivan yhtä laillinen ja laiton olisi se päätös kuin se, minkä nyt tänään aiotte tehdä”.

”Yhtä hyvin voisitte tuomita minut ammuttavaksi aamunkoitteessa”, julisti Veikko Vennamo tiistaina eduskunnassa, kun käsiteltiin hänen sulkemistaan pois kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista. Vennamon mukaan asiasta tullaan käymään vielä oikeustaistelu.

Neuvostoliitto ei painosta Suomea EEC-ratkaisussa

Neuvostoliitto ei pyri painostamaan Suomea EEC-ratkaisussa, ilmoitti ulkoasiainministeriö tiistaina.

UM:n tiedonanto johtui siitä, että tukholmalaisessa Dagens Nyheterissä oli tiistaina Helsingistä lähetetty juttu, jossa kerrottiin presidentti Urho Kekkosen elokuisesta Neuvostoliiton vierailusta ja sen aikana käydyistä keskusteluista.

Dagens Nyheter väitti, että Neuvostoliiton korkein johto olisi varoittanut presidentti Kekkosta siitä, että Neuvostoliitto ei pidä suotavana Suomen ja EEC:n välistä vapaakauppasopimusta.

Ajovalot ovat nyt pakolliset

Pakollinen ajovalojen käyttö moottoriajoneuvoissa kaikkina vuorokauden aikoina tuli viime yönä voimaan.

Ajovaloja on käytettävä ehdottomasti, kirkkaallakin ilmalla, yleisillä maanteillä taajamien ja muiden tiheään asuttujen seutujen ulkopuolella.

Ajovalojen käyttöpakko on voimassa ensi vuoden maaliskuun loppuun.

”Ei poliisi heti alkuun rupea kirjoittelemaan sakkolappuja.”

”Olemme lähettäneet hyvissä ajoin valojen käyttöohjeet jokaiseen komennuskuntaan. Niissä painotetaan, että poliisin valvonnan on oltava ohjaavaa ja neuvovaa”, kertoi liikkuvan poliisin päällikkö, varatuomari Knut Aas.

Ulkomaan lantit ovat Suomessa väärää rahaa

Aina kun ihminen saa jostakin vaihtorahana takaisin kourallisen kolikoita, tekee hän viisaasti tarkistaessaan rahat.

Sillä usein on lanttikassassa ulkomaankolikoita, joita yritetään joko tahallaan tai tahattomasti sujuttaa eteenpäin.

Tämä on helppoa silloin, kun on kiire ja tungos tai kun kysymyksessä on esimerkiksi automaatti.

”Käy täydestä kuin väärä raha” on sananlasku, joka hyvinkin pitää paikkansa.

Kun kysymyksessä on ulkomaankolikko, ei raha ole sinänsä väärä, mutta sitä käytetään väärällä tavalla alle vastaavan Suomen rahan arvon.

– –

Raha-automaattiyhdistyksen apulaistoiminnanjohtaja Seppo Pekonen haluaa korostaa, että arvoltaan vähäisemmän ulkomaanrahan käyttäminen automaateissa on varkauteen verrattava rikos.

Jos siitä saadaan kiinni, on edessä syyte varkaudesta.

Tässä on kolikoita kourallinen, joka kertyi vaihtorahana yhden päivän aikana erään rouvan taskuun. Yksi markka, kaksi ruotsin kruunua, viisikymmentäpenninen, kaksikymmentäpenninen ja Neuvostoliiton kolme kopeekkaa. Huomaisitteko te ensi silmäyksellä esimerkiksi hämärässä taksissa tai kiireisessä valintamyymälän jonossa, että kaikki saamanne rahat eivät olekaan oikeita?

Stereolaitteitakin Saloralta Englantiin

Saloran yli 150 miljoonan markan arvoinen väritelevisiokauppa Englantiin allekirjoitettiin tiistaina Helsingissä.

Sopimukseen sisältyvien ehdollisten jatkotoimitusten ansiosta kaupan arvon uskotaan nousevan noin 200 miljoonaan markkaan.

Yhtiö on tehnyt Englannissa toisenkin markkinointivaltauksen: sen stereolaitteita nähdään vuoden lopulla saarivaltakunnan myymälöissä.

– –

Tarkoituksena on ruveta myymään erityisesti yhdistelmästereoita.

Ensimmäinen erä käsittää ostajan mukaan useita tuhansia yksiköitä.

– –

Salora kehittää parhaillaan erään suomalaisen keksijän nelikanavaista laitetta, jota kuunneltaessa häviää vaikutelma äänen tunkeutumisesta korvaan tietystä suunnasta.

Heinäveden poliisit muuttivat hotelliin

Heinävesi (HS)

Poliisilla on nyt Heinävedellä täydet anniskeluoikeudet.

Virkavalta muutti tiistaina kirkonkylän ainoaan hotelliin, jonka tavalliset asiakkaat saavat odottaa virastotalon valmistumista ja poliisien uutta muuttoa ensi kesään.

”Emme me kyllä noita anniskeluoikeuksia tarvitse, emmekä tule poliisin tarpeisiin käyttämään”, sanoi seitsemän muuttokuorman siirtoa tiistain lumipyryssä valvonut nimismies Ilmari Rauteva.

– –

”Vuokrakin on kohtuullinen, vain puolet hotellin normaalista vuokrasta. Tähän sisältyy vielä huoneiston siivous ja puhtaanapito. Näin päästiin molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun”, Rauteva kertoi.

Laituri uhkaa voimalahanketta

Naantali (HS)

Naantalin voimalan yhteyteen suunnitellun höyryturbiinilaitoksen uhkaksi on noussut Naantalin sataman junalauttalaituri.

Laituri aiotaan siirtää uuteen paikkaan aivan voimalaitoksen edustalle.

– –

Naantalissa on kiistaan etsitty ratkaisua ns. Luonnonmaa-suunnitelmasta. Sen mukaan junalauttalaituri vietäisiin lahden ylitse Luonnonmaan puolelle.

Jos tämä suunnitelma toteutuu, rakennettaisiin Naantalin ratapihalta kolmisen kilometriä pitkä raide osittain tunnelia myöten Kuparivuoren alitse ja Ukko-Pekan sillan vierestä Luonnonmaalle.

Ukko-Pekan kapea silta Naantalin ja Luonnonmaan välillä korvataan paikoin rakennettavalla uudella sillalla. Samalla on suunnitelmissa rautatien jatkaminen Kuparivuoren alitse Luonnonmaan puolelle (taustalla), sekä sieltä edelleen vasemmalle, jonne tulisi mm. junalauttalaituri sekä Navire Oy:n telakka.

Teattereille nuhteet Moskovassa

Moskova (UPI)

Moskovan kaupungin viranomaiset ovat Pravdan mukaan nuhdelleet Moskovan vakinaisia teattereita kommunistisen ideologian laiminlyömisestä.

Kaksi kuukautta sitten neuvostoelokuvaan kohdistettiin samanlainen kritiikki, jota seurasivat kurinpalautustoimenpiteet.

– –

Pravda sanoo, että jotkin teatterit eivät riittävästi muista, että niiden tehtävänä on katsojien ideologinen ja poliittinen kasvattaminen.

Pravda toteaa myös, että joidenkin teatterinjohtajien oma marxilais-leniniläinen kasvatus on heikko.

Brasilian ammattilaisen on osattava lukea

Rio de Janeiro (STT–DPA)

Brasilian jalkapalloilun ammattilaisten taidoksi ei enää riitä kyky tehdä maaleja; nyt vaaditaan heiltä myös luku- ja kirjoitustaitoa.

Opetusministeri Jarbas Passarinho on kongressissa esittänyt päätösesityksen, joka sisältää tämän vaatimuksen, ennen kuin jalkapalloilija voi saada ammattilaispelaajan oikeudet.

Ministeri perusteli esitystään sillä, että ulkomailla pelaajat ovat joutuneet pyytämään tovereiltaan apua voidakseen antaa nimikirjoituksiaan.

Vapaus ei maistunutkaan

Vankikarkuri soitti Härnösandin poliisille Ruotsissa, ja pyysi että hänet tultaisiin kiireesti pidättämään.

Mies oli lähtenyt karkumatkalle avojaloin ja lämpötila sattui olemaan nollassa.

”Tulkaa kiireesti, jalkani ovat jäässä”, mies pyysi.

Hän oli ehtinyt olla vapaudessa kaksi tuntia. (UPI)

Koonnut Kari Lankinen

Lue lisää: hs.fi/aikakone

Oikaisu 2. marraskuuta kello 9.03: Korjattu Heinäveden nimismiehen sukunimi, joka oli alunperin väärässä muodossa Routeva. Virhe oli lehdessä 50 vuotta sitten.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Historia