Suurin Suomessa käynyt laiva Sköldvikissä

Englantilainen säiliöalus Avon Bridge on suurin Suomessa koskaan käynyt laiva. Edestakainen matka Persianlahdelta Sköldvikiin kestää keskimäärin 75 vuorokautta. Jokainen tällainen matka näin suurella ulkomaisella aluksella tietää yksin laivan käyttökustannuksina noin miljoonan markan valuuttavarantoa Suomelle.

4.1. 2:00

Suurin Suomessa koskaan käynyt alus, englantilainen 1 42 800 dw-tonnin Avon Bridge saapui keskiviikkona Neste Oy:n Sköldvikin jalostamolle 83 000 tonnin öljylastissa.

Loput aluksen Persianlahdelta ottamasta noin 137 000 tonnin lastista oli jätettävä Länsi-Saksaan tuotavaksi Suomeen aikanaan Nesteen pienemmillä säiliölaivoilla.

Tanskan salmista pääsee Itämerelle ainoastaan vajailla 100 000 tonnin öljylasteilla.

Avon Bridge on vaihtoehtoisesti suunniteltu kuljettamaan myös malmia ja muuta irtotavaraa.

Aluksessa olevat koneet ja laitteet ovat niin raskaita, ettei sillä pystyttäisi tuomaan Tanskan salmien läpi juurikaan suurempia lasteja kuin Nesteen omilla suursäiliöaluksilla Enskerillä ja Tiiskerillä.

Rajoitettu kokeilu

Liikenneministeri Pekka Tarjanne on sanonut: ”Vaikka radiota ei pidä muuttaa mainosrummuksi, voitaisiin radiomainontaa hyvin rajoitetusti kokeilla ilman että siitä tehdään pysyviä päätöksiä.”

Ministerin logiikkaa on vaikea ymmärtää. Jos radiota ei kerran pidä muuttaa mainosrummuksi, niin miksi sitten tarvitaan kokeilua?

On vain yksi ymmärrettävä — joskaan ei hyväksyttävä — syy, jolla saatetaan perustella mainosten ottamista ääniradioon: rahanhimo. Mutta voidaanko rahantuloa kokeilla rajoitetusti?

Sitä paitsi ministeri Tarjanne itsekin toteaa Yleisradion pääjohtajan sanoneen, ettei lähivuosina ole tarvetta korottaa lupamaksuja.

Jos liikenneministeri haluaa kokeellisesti selvittää, millaisia olisivat ääniradion mainosohjelmat, hän voi mainiosti itsekin järjestää rajoitetun kokeilun: kuuntelemalla Mainos-TV:n musiikkiohjelmia silmät kiinni ja poistumatta mainoskatkojen aikana vastaanottimen ääreltä.

Malminkartanon alueen suunnittelu alkaa

Malminkartanon 250 hehtaarin alueen kartoittaminen asuin- ym. tarkoituksiin on alkanut, sillä valtio ja Helsingin kaupunki ovat toimeenpanneet alueesta kaksivaiheisen aate- ja suunnittelukilpailun.

Valtio ja Helsingin kaupunki ovat järjestäneet kaksivaiheisen kilpailun Malminkartanon alueen suunnittelusta.

Kilpailun avulla pyritään selvittämään Malminkartanon maankäyttövaihtoehdot sekä kartoittamaan erilaiset kaupunkirakennevaihtoehdot suunnittelun pohjaksi.

Ensimmäisen vaiheen kilpailulla eli aatekilpailulla on tarkoitus selvittää kaupunkirakenteellisia ideoita ja vaihtoehtoja. Tämä osa kilpailusta on avoinna kaikille suomalaisille ja sellaisille ulkomaalaisille, joilla on työlupa Suomessa.

Varsinaisen suunnittelukilpailun eli ns. toisen vaiheen tarkoituksena on saada Malminkartanon alueelle kaavarunkoluonnos ja aloituskorttelin asemakaavaluonnos.

Tähän kilpailuvaiheeseen voivat osallistua vain ensimmäisen vaiheen kilpailuun hyväksytyn ehdotuksen jättäneet.

Malminkartanon alueelle toivotaan löydettävän ratkaisuja, jotka mahdollistaisivat nykyisiä asumalähiöitä monipuolisemman asuinympäristön synnyn.

Vantaan uuden virastotalon tilat jaettiin

Vantaan kauppalan uuden virastotalon huonetilojen käyttö on vahvistettu kauppalanhallituksessa.

Nykyisen kauppalantalon taakse nousevaan rakennukseen muuttavat järjestysoikeus, rakennustarkastustoimisto, hankintatoimisto, rakennusvirasto osittain, kaavoitus- ja kiinteistövirasto ja väestönsuojelutoimisto.

Virastotalon on määrä valmistua tämän vuoden joulukuussa. Toimistotiloja talossa on n. 3 200 kerrosneliömetriä.

Lahden sairaala sulki ovensa vierailijoilta

Lahden kaupunginsairaala suljettiin keskiviikkona vierailijoilta.

Sairaalan johtavan lääkärin Arno Forsiuksen mukaan kyseessä on varotoimenpide, jolla halutaan suojella sekä potilaita että henkilökuntaa tulossa olevalta ns. englantilaiselta influenssalta.

Koffin ja Carlsbergin kaupat vastatuulessa

Oluen valmistus keskittyy yhä harvemmille Suomessa. Ulkomaisen oluen valmistusta ei silti toistaiseksi maassamme päästäne aloittamaan, sillä kauppa- ja teollisuusministeriö on antanut erittäin varauksellisen lausunnon Sinebrychoffin ja Carlsbergin suunnitelmista.

Kauppa- ja teollisuusministeriö suhtautuu erittäin varauksellisesti Sinebrychoffin ja tanskalaisen Carlsberg-Tuborg-panimon osakekauppoihin.

Ministeriö on tiettävästi lähettänyt kielteisen sävyisen lausunnon suunnitelmasta Suomen Pankille, joka joutuu lopullisesti asian ratkaisemaan. Suomen Pankin päätös lienee odotettavissa lähiaikoina.

Neuvottelut tanskalaisen panimon ja Helsingissä olutta valmistavan Sinebrychoffin kanssa käynnistyivät jo vuosi sitten ja sopimus kaupasta tehtiin viime kesän alussa.

Tarkoituksena oli korottaa Sinebrychoffin osakepääomaa siten, että kaikki uudet osakkeet siirtyisivät Carlsberg-Tuborg-yhtymälle Tanskaan. Korotetusta osakepääomasta tanskalaisen yhtiön osuus olisi suunnitelmien mukaan ollut runsaat 17 prosenttia.

Samalla sovittiin mm. lisenssikaupoista, jotka olisivat antaneet Sinebrychoffille mahdollisuuden ryhtyä valmistamaan tanskalaista olutta Suomessa.

Sinebrychoffin hallussa on tällä hetkellä melko tarkka kolmannes koko Suomen olutmarkkinoista.

Mallasjuoma on niukasti helsinkiläispanimosta jäljessä päätettyään ostaa Heinolassa sijaitsevan Wihurinkosken panimon.

Heinolan panimoa on yrittänyt huhujen mukaan ostaa myös Keskusosuusliike Valio, joka jo aikaisemmin osti Raninin panimon.

Big Benin kallistuma pelästytti lontoolaiset

Onko Big Benin kellotorni, Lontoon yleismaailmallinen symboli, kallistunut kuin Pisan torni.

Pelkkä huhukin tästä sai lontoolaiset suunniltaan ja parlamentin jäsenet esittämään huolestuneita kyselyjä alahuoneessa.

Oppositiossa olevan työväenpuolueen edustaja Marcus Lipton otti kysymyksen esille puheessaan, jossa hän arvosteli hallituksen suunnitelmaa maanalaisen pysäköintihallin rakentamiseksi Englannin parlamenttirakennuksen, Westminsterin palatsin, alle.

”Entä Big Benin torni, joka kohoaa parlamenttirakennuksen koilliskulmassa? Olen kuullut, että kuuluisa torni on kallistunut useita tuumia luoteeseen ja että työt sen perustan lujittamiseksi on aloitettu suuren salaperäisyyden vallitessa”, sanoi Lipton.

Tornissa on sekä Big Ben, mahtava kello, joka kajauttaa tuntilyönnit, että varsinainen ajannäyttäjä, jonka ihmiset ovat virheellisesti ristineet Big Beniksi.

”Lähistöllä tapahtuvan perustan korjaustyön vaikutuksesta torniin on esitetty huolestuneita lausuntoja ja Westminster Hallin pohjoispäässä on todettu lievää kallistumista”, sanoi hallituksen alivaltiosihteeri Reginald Eyre alahuoneessa.

Rakennusvirastosta myönnettiin, että torni on kallistunut 24 cm luoteissuunnassa, mutta tähdennettiin samalla, että suurin osa kallistumasta syntyi jo tornia rakennettaessa vähän yli 100 vuotta sitten.

Vuodesta 1960 lähtien, jolloin kallistuma havaittiin, on se lisääntynyt vain 3,17 millimetriä.

Suuryhtymä lujille talidomidilasten takia

Kädetön Richard Satherley kuuluu niihin talidomilapsiin, joiden vanhemmat vaativat englantilaiselta suuryhtymältä korvausta.

Lontoo (Erkki Arni)

Talidomidin rampauttamien lasten kohtalo on nykyhetkellä Englannin julkisen keskustelun hallitsevia aiheita, kun tätä surullisenkuuluisaa lääkettä aikoinaan valmistanutta yhtymää painostetaan suorittamaan uhreille kohtuulliset vahingonkorvaukset.

Myrskyn keskuksena on Distillers Company -niminen suuryhtymä. Se tuottaa lukuisia Suomessakin tunnettuja viskilaatuja ja muita väkijuomia ja sille kuuluva lääketehdas valmisti yhteen aikaan talidomidia lisenssillä.

Yhtymä on talidomidiskandaalin puhjettua johdonmukaisesti kiistänyt syyllistyneensä laiminlyönteihin, ja talidomidilasten vanhemmat ovat joutuneet käymään yhtiön kanssa uuvuttavaa oikeustaistelua vuosikaudet.

Asia tuli julkiseen huomioon Sunday Times -lehden julkaistua sarjan artikkeleita, joissa kiinnitettiin huomiota talidomidilasten kohtaloon.

Kirjoitukset antoivat aihetta oikeuskäsittelyyn, jonka tuloksena tuomioistuin määräsi lehden lopettamaan artikkelisarjan, koska sen katsottiin häiritsevän vahingonkorvausvaateiden käsittelyä.

Yhtymä ei ole toistaiseksi antanut periksi ja tämä asenne on herättänyt yhä laajempaa suuttumusta.

Jotkut talidomidilasten vanhemmat ovat hankkineet yhtymästä osakkeita ja ovat käyneet yhä tehokkaampaa sissisotaa saadakseen aikaan ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa yhtymän johto pakotettaisiin muuttamaan suuntaa.

Kongressin ja Nixonin riita alkoi

Yhdysvaltain senaatin demokraatit hyväksyivät keskiviikkona lausunnon, että ”ei ole mitään suurempaa kansallista tarvetta, kuin lopettaa viipymättä osallistuminen Vietnamin sotaan”.

Demokraattisen puolueen senaattorit vahvistivat lausunnon sen jälkeen, kun edustajainhuoneen demokraatit päättivät tiistaina äänin 154—75 evätä varat Yhdysvaltain osallistumiselta Vietnamin sotaan edellyttäen, että sotavankien vapauttamisesta ja amerikkalaisten sotilaiden turvallisesta kotiuttamisesta sovitaan.

Lisäksi esille on noussut myös yleisempi vaatimus saada takaisin se valta ja osuus maan politiikan muotoilussa, mikä perinteisesti on kuulunut kongressille Yhdysvalloissa.

Koonnut Jarkko Rahkonen

Lue tästä koko lehti: hs.fi/aikakone

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Historia