Asuminen ja eläminen voi olla barokkia tai muovinurmea

Tomaatinpunaisesta ABS-kovamuovista on Haimi prässännyt kuusi tuolin aihiota. Tuolien jalat ovat sitten luku erikseen. Ne ovat joko taivutettua putkea, laattajalka tai nelihaarainen liuskajalka.

Pirkko Kolbe

Asu ja elä on tunnuksena tänään Messuhallissa avattavalla Habitare 73 -näyttelyllä. Messuhallin seinien sisäpuolelle ja piha-alueelle on kasattu tavaraa, jonka kuvitellaan liittyvän ihmisen hyvinvointiin.

Huonekaluja, tekstiilejä, kodin koneita, asuntovaunuja, saunoja ja mökkejä, valaisimia, muovilaattaverhoja. Uutuutena Habitare-näyttelyssä olivat tällä kerralla matkailu ja valokuvaus. – –

Suurella ylpeydellä esiteltiin Stockmannin osastolla aitoa muovista nurmikkoa. Heleän heinäkuisenvihreä muovisänki on kuin nukkamattoa. Sen leveys on 91 cm ja metri maksaa 65 markkaa.

Aitoa muovinurmikkoa, hinta 65 markkaa metri. Väri on heinäkuunvihreä, nukka tanakkaa ja jalkapohjaa kutkuttavaa. Kelpaa tämmöistä pitkin kesäaamuna mökin ovelta rantaan kävellä.

Niin että kalliiksi tulee tämä laiskan miehen nurmikko, jos suuria pihoja sillä kattaa aletaan.

Leijonan osan A-hallista ovat ottaneet huonekalut. Ja kaikista leijonimman osan Tauno Korhosen messuosasto, koko näyttelyn ehdottomasti suurin Korhonen, on levitellyt näytteille huonekaluja jokaisen makuun.

Oli modernia, oli talonpoikaista, oli kustavilaista, oli barokkia ja ranskalaista barokkia, oli palatuoleja ja jopa kultanahkainen möhköfanttilaiskanlinna.

Haimin osaston hallitsevin yksityiskohta oli suuri punainen ABS-kestomuovilevy, johon oli prässätty kuuden tuolin aihiot.

Voinkeltaisia ja lumivalkoisia ovat nämä Apilat, Aarikan uudet verhot. Apiloita voi yhdistellä mielensä mukaan, ja tulos on hyvin koristeellinen.

Hupsista vaan, ja Skannon Pesämunasta tulee mukava sänky. Oiva ratkaisu ahtaasti asuville tai yllätysvieraan emännälle.

Elä, asu, osta ja kuluta, älä kysele liikoja

Kyösti Reunanen

Ostaako aito vai jäljennös? Pahvikaakeli vai oikea, muovitakorautaa vai oikeaa takorautaa?

Näitä kysymyksiä piti Suomen Arkkitehtiliiton herättää Habitare -73:n tavarapaljouden keskellä kulkevassa kuluttajassa.

Suomen Arkkitehtiliitto joutui poistamaan liian arkoja kysymyksiä. Nämä laput joutuivat roskakoriin Habitare-73:sta. Salaisuudet saa näyttelyvieras selville Safan esitteestä.

Mutta Safan oli pakko poistaa kylttejä. Tuommoisia kysymyksiä ei herätellä. Aihe oli liian arka valmistajille.

Kokonaisuutena epäkaupallisesti tiedottavien osastojen viestit jäävät varjoon. Ne eivät pysty kilpailemaan ja kiinnittämään silmää. Ne voivat päinvastoin synnyttää alitajuntaan vaikutelman, joka kaupallisilla osastoilla puhkeaa tajuntaan: tämä juuri onkin asumistasoa, elintasoa, hyvinvointia.

Osaatko asua asuntoasi -osasto esittää monelle asujalle aiheellisen kysymyksen.

Suomi olisi vaihtanut Porkkalan Ahvenanmaahan

Suomi harkitsi syksyllä 1944 Neuvostoliiton kanssa käydyissä rauhanneuvotteluissa Ahvenanmaan tarjoamista tukikohdaksi Porkkalan sijaan.

Näin väittää Ruotsin ulkoministeriön arkiston johtaja Wilhelm M. Carlgren torstaina julkistetussa laajassa teoksessaan Ruotsin ulkopolitiikka 1939-45.

Ehdotusta ei toimitettu koskaan Moskovan tietoon. Carlgrenin mukaan se aiheutti kiistaa hallituksen piirissä. Ahvenanmaata ajoivat lähinnä maalaisliittoon lukeutuvat piirit.

Tutkijan mukaan Ahvenanmaata mietittiin sen takia, että Porkkala sijaitsee niin lähellä Helsinkiä. – –

Carlgren käsittelee melko laajasti myös Ruotsin pyrkimyksiä saada Suomi irrotetuksi sodasta.

Hänen mukaansa Suomessa heräsi uudelleen ajatus liitosta Ruotsin kanssa sen jälkeen kun sota oli kääntynyt saksalaisille epäedulliseksi. Tuolloin Ruotsi kuitenkin torjui ajatuksen, koska sen mielestä ajankohta ei enää ollut sopiva, kirjoittaa Carlgren.

Talletuksille ilmoituspakko

Verotuslain salassapitosäännösten lieventämistä, eräiden verovapaiden tulojen saattamista ilmoitusvelvollisuuden piiriin sekä veroilmoituksen ositussääntöjen tarkistusta esittää verotuslain tarkistustoimikunta mietinnössään.

Salassapitovelvollisuus ei toimikunnan mukaan saisi enää estää ehdottomasti rikoksien – muidenkin kuin verorikosten – selvittämiseksi tarvittavien tietojen hankkimista. – –

Lähinnä tulisi kuitenkin harkita verovapaiden talletusten ja obligaatioiden saattamista ilmoituspakon piiriin.

Levylainaus alkaa Lahden kirjastossa

Lahti (HS)

Lahden kaupunginkirjasto on ensimmäisenä maassamme aloittanut musiikkilevyjen lainauksen, kertoi kaupungin kirjastolautakunnan puheenjohtaja, toiminnanjohtaja Eila Sirnelä.

Uutta palvelumuotoa varten voidaan valtuuston myöntämän määrärahan turvin ostaa viisisataa äänilevyä, mutta aluksi on käyttöön hankittu tästä vain puolet, sillä kokeillen halutaan saada selville, millaisia levyjä ihmiset mieluiten lainaavat.

Turun Veljekset lahden yli

Turku (HS)

Turun kaupunginteatterin vierailumatkat jatkuvat viikon vaihteessa, jolloin äskettäin Firenzestä kotiutunut teatteri matkaa lahden yli Tukholman kaupunginteatterin vieraaksi mukanaan Seitsemän veljestä.

Turun Kaupunginteatterin veljeksillä en kysyntää enemmän kuin ehditään toimittaa. Niinpä Tampereen teatterikesä jää vaille tätä maineikasta esitystä. Tukholman kaupunginteatteriin sen sijaan matkataan vielä kevään viimeisillä voimilla ensi viikon vaihteessa. Kuvassa näytelmän saunakohtaus ja Juhani (Esko Salminen) vauhdissa.

Tukholmassa veljekset nähdään lauantaina kerran ja sunnuntaina kahdesti. – –

Turussa Kalle Holmbergin ohjaama Seitsemän Veljestä on esitetty 55 kertaa, ja sen on nähnyt noin 35 000 katsojaa.

Ruotsin ohjelma vei Kultaisen Ruusun

Montreux (Jukka Kajava)

Ruotsi vietti suurta juhlapäivää Montreuxissa Kultaisen Ruusun kilpailun palkintoja jaettaessa. Kultaisen Ruusun jakanut kansainvälinen jury ja oman palkintonsa antanut kansainvälinen lehtimiesjury päätyivät pitämään ruotsalaisten The N.S.V.I.P’s -ohjelmaa vuoden parhaana televisioviihteenä. – –

Suomen Matka-ohjelman osuus tilinpäätöksessä ei ollut hävettävä.

Kansainvälinen jury piti 3 1/2 tuntia kestäneessä kokouksessaan Suomen ohjelmalistoillaan aivan ruusuäänestyksiin asti. Tällöin Matka tipahti voittajien joukosta äänestyksissä viidenneksi.

Lehdistöjury sen sijaan ei noteerannut Matkaa kovin korkealle. 76:sta mahdollisesta äänestä Matka sai vain 2 ja tipahti heti kärkisijoilta.

Ahaa-teatteri otti tulta Nancyn festivaaleissa

Nancy (Sole Uexküll)

Oli hauska istua suomalaisena kansainvälisessä katsomossa kun Ahaa-teatteri keskiviikkona esitti ensimmäisen kerran huumenäytelmänsä Nancyn nuoren teatterin juhlilla.

Matti Ruohola ja Marja Packalen Ahaan huumenäytelmässä myyjän ja ostajan rooleissa.

Oli mukava nähdä ympärillään mielihyvään lauenneita ja innostuneina tarkkaavia kasvoja ja kuunnella spontaaneja väliaplodeja ja nauruja.

Ahaan esitys otti tulta heti alkumetreillä. Ja päättyi tahdissa iskettyihin aplodeihin ja bravo-huutoihin.

Hashispussin tarinan kirjoittaja Jussi Helminen, ohjaaja Pentti Kotkaniemi, näyttelijät Marja Packalen, Maija-Liisa Turkka, Tapio Kouki ja Matti Ruohola ja musiikkimies Heikki Huttunen saivat korjata kotiin yhden festivaalien välittömimmistä vastaanotoista ja selvimmistä menestyksistä.

Lautakunta puolsi Kolera-altaan kahvila-alusta

Kahvila-aluksen sijoittamista Helsingin Kauppatorin Kolera-altaan laituriin puollettiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

Sama asia oli viime kuussa esillä satamalautakunnassa, joka katsoi Kolera-altaan laiturin ahtaaksi laivakahvilalle.

Fazer-yhtiöön kuuluva Oy Cofa Ab haluaisi sijoittaa sipoolaisen jaalan ms Valborgin Kolera-altaan laituriin. Tarkoituksena olisi harjoittaa kahvilatoimintaa jo ensi kesänä Kauppatorin rannassa.

Lehdistön menestys jatkui

Maalien tekeminen on edelleenkin kuin tervanjuontia jalkapalloilijoillemme.

Maajoukkue ja Lehdistö potkiskelivat 90 minuuttia ikään kuin turhaan. Lopputuloksena oli pyöreä 0–0.

Saman tien Lehdistö ylti kaikkien aikojen saavutukseen ottelujen historiassa. Tämä oli neljäs vuosi peräkkäin, jolloin Maajoukkue ei pystynyt voittamaan.

Lehdistön kärkipelaaja Markku Viro (vas.) kamppailussa Vilho Rajantien ja Henry Forsseliin (oik.) kanssa.

Edellisten vuosien tulokset ovat olleet maajoukkue ensin mainittuna 1–1, 0–1 ja 2–1.

Lehdistön venyminen näin hyvään tulokseen johtuu paitsi tietenkin onnistuneesta valinnasta myös siitä, että suomalaisen seurajalkapalloilun taso on noussut. Enää maajoukkueen metoodit eivät sanele lopputulosta kuten 6–7 vuotta sitten.

Maantiekiitäjät siirtyy Paasikiven-Kekkosen linjalle

Maantiekiitäjät aikoo muuttaa kunniakkaan nimensä ensi vuonna vielä kunniakkaampaan.

”Laitetaan nimeksi vaikka Paasikiven-Kekkosen linja. Politiikkahan on muotia ja samalla voitaisiin hienolla nimellä päästä Wartin pokaalisarjaan”, naureskelivat 23. [Akateemisen] Wartin vauhdikkaimmat.

Maantiekiitäjät on koottu eri tiedekuntien miehistä, on matikkapäistä maanviljelyä tutkiviin.

Koonnut Pasi Oikarinen

Lue tästä koko lehti: hs.fi/aikakone

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Historia