Kun talousrahat ovat tiukalla, ovat hyvät neuvot kullan kalliita.
Kiertohaastattelu osoitti, että silakka ja luinen liha, peruna, lanttu ja sipuli tekevät kauppansa.
Kotitalousopetuksessa neuvotaan vertailemaan, harkitsemaan ja suunnittelemaan.
Vaasalaisella perheenemännällä Helena Krankkalalla, kolmen lapsen äidillä, ei ole Alladinin taikalamppua mitä hieraisisi, kun sekä talousrahat että jääkaapin ruokavarastot ovat vähissä.
Sen sijaan hän niukan rahan päivinä pyyhkäisee pölyt kellarin säilykepurkkien pinnasta ja turvautuu säilykkeisiin. – –
Niukan rahan päivinä kallishintaiset kalat korvataan silakalla. Luisista lihakimpaleista saa monipuolista ruokaa yhtä hyvin kuin kalleimmista sisäpaisteista. Jauhelihaa jatketaan sienillä. Vihanneksista ja hedelmistä ostetaan niitä, joita on runsaimmin markkinoilla ja jotka ovat hinnaltaan edullisimpia.
Turhat leikkeleet, virvoitusjuomat ja leivonnaiset karisevat ostoslistalta. Tv-iltojen lihotuspalat jäävät ilman muuta myös kauppojen hyllyille.
Helsinki yhden voimalan varassa
Hanasaaren voimalaitos Helsingissä tuottaa energiaa minkä kykenee, mutta sähkölaitoksen mielestä se ei riitä. Helsinki tarvitsee myös toisen toimivan voimalan, jolloin sähkön ja lämmön saanti on vasta turvattu.
Helsingin kaupunki joutui ensimmäisenä teknisten lakkopäivänä yhden ainoan voimalan varaan.
Toimitusjohtaja Eino Toiviaisen mukaan se ei riitä jatkossa, vaan myös Salmisaaren voimala on saatava toimimaan.
Keskiviikkona oli sähkön ja lämmön jakelussa pieniä häiriöitä kautta maan.
Monissa kaupungeissa annettiin suurille teollisuuslaitoksille ohjeet supistaa kulutusta. Helsingissä sähkölaitos kehottaa kaikkia kaupunkilaisia säästämään sähköä.
Valtioneuvostolta lupa puhelujen rajoittamiseen
Valtioneuvosto myönsi keskiviikkona posti- ja lennätinhallitukselle oikeuden rajoittaa puhelujen välitystä posti- ja lennätinlaitoksen televerkon kautta.
Puhelujen välittämiseksi on myös laadittu luettelo eri puhelujen ensisijaisuudesta ja välittämisjärjestyksestä.
Päätöstä perustellaan sillä, että STTK:n lakon johdosta on odotettavissa teleliikenteen ruuhkaantuminen ja vikojen aiheuttama liikenteen estyminen.
Television ohjelmalinjat ulkomaille tukossa
Lennätinyhteydet Shanghaihin ja Varsovaan katkesivat heti ensimmäisenä lakkopäivänä.
Television kuvansiirrot ulkomailta ja ulkomaille ovat keskiviikkona alkaneen lakon vuoksi poikki.
Posti- ja lennätinlaitoksesta kerrottiin, että kuvansiirtoa hoitava tekninen henkilökunta on kokonaan lakossa. Lakkolaiset jättivät kuitenkin virran päälle.
Tämä merkitsee sitä, että esimerkiksi Eurovisio-ohjelmia ei voida Suomessa lähettää, eikä myöskään uutislähetyksissä suoria kuvallisia kirjeenvaihtajien raportteja.
Sen sijaan pelkästään ääniselostukset tulevat perille, kerrottiin Yleisradiosta.
Elintarvikkeet eivät kulje saaristossa
Saaristotiet Oy oli heti lakkoaamuna pannut Paraisten ja Nauvon väliseen salmeen busseissaan kulkevien jatkoyhteyksistä huolehtimaan vesibussin. Kauniissa kevätsäässä odotteli veneilijä Arne Hagström bussimatkustajiaan. Taustalla tuo salmea liikennöivä lautta lakonajan ensimmäistä hätäkuljetusta, jalkansa Nauvossa taittanutta mieshenkilöä.
Elintarvike- ja polttoainekuljetukset loppuivat keskiviikkona teknisten lakon myötä Korppoon, Nauvon ja Houtskarin saariin.
Nykyisten varastojen varassa on saaristossa noin 4 000 henkeä. Houtskari on kahden pysähtyneen lauttavälin takana, Korppoo ja Nauvo yhden.
Ennakkotiedoista poiketen saaristolaiset olivat keskiviikkona liikenteessä. Konemestarien seisokin takia pysähtyi laitureissaan neljä saaristolauttaa: Meritie, Korpo, Nagu I ja Nagu II.
Henkilökuljetuksista lauttaväleillä pyrittiin huolehtimaan yksityisin vesibussein.
Oopperan tanssijat kesäkiertueelle
Omalaatuisen idean ovat Oiva Ollikkala ja hänen vaimonsa Ilona Koivisto keksineet oopperan tanssijoiden tämänkesäisen kiertueen ohjelmaksi. Suomalaisen yleisön suosikista Mustalaisruhtinattaresta on päätetty muokata baletti.
Musiikkia ei Mustalaisruhtinattaressa ole itsessään riittävästi kokoillan balettiin. George de Godzinsky, musiikin sovittaja, on kerännyt sen käyttämällä Emmerich Kálmánin muita operetteja, joten kaikki se, mitä kuullaan, on saman säveltäjän käsialaa.
Musiikki soitetaan nauhalle, jolloin tempot taatusti ovat joka kerta samat.
Fred Negendanck ei ole ainoastaan tämän operettibaletin koreografi, vaan myös sen puvustaja ja lavastaja. Nimiroolin tanssii itseoikeutetusti Seija Silfverberg. Edvin on Seppo Koski.
Matkaa tehdään omalla makuuvaunulla. Liikkeelle lähdetään heti kesäkuun alussa, ja reitti ulottuu aina Rovaniemelle asti.
Seurasaaren silta ensi viikolla valmis
Seurasaaren uusi silta valmistuu ensi viikon lopulla lähes entisen näköisenä, mutta vahvempana ja leveämpänä.
Työt alkoivat vuoden alussa ja niiden piti valmistua jo vapuksi. Jalankulkuyhteys saareen on säilynyt koko rakennusajan.
Uudesta sillasta tulee 4,3 metriä leveä. Katoksia on jonkun verran korotettu, mutta muuten sillan ulkonäkö on ennallaan. Väritys, malli ja hirsisalvosulkonäkö säilyvät entisen näköisinä.
Sillan levennys ja vahvistus sallivat entistä joustavamman huoltoajon saareen. Ambulanssit, paloautot, öljyn- ja roskienkuljetusautot pääsevät liikennöimään saareen ja takaisin vaikeuksitta.
Ajoneuvoliikennettä saareen ei lisätä.
HOAS saa kaksi tonttia Viikistä
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö (Hoas) saa rakentaa opiskelija-asuntoja Viikin kartanon alueelle.
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta oikeutti opetusministeriön vuokraamaan kaksi tonttia Hoas:lle.
Säätiö on jo pitkään potenut tonttipulaa.
Ruotsi tutkituttaa kaasuputken mahdollisuudet
Amsterdam (ANP)
Ruotsin voimatalousneuvosto on antanut hollantilais-ruotsalaiselle Pipeline Consult -yhtymälle tehtäväksi tutkia mahdollisuuksia rakentaa kaasuputki Suomen ja Ruotsin välille neuvostoliittolaisen luonnonkaasun tuottamiseksi.
Pohjanlahden alle mahdollisesti tulevan kaasuputken pituudeksi tulee noin 200 kilometriä, ja se kulkee paikoitellen jopa sadan metrin syvyydessä.
Sev-sopimus allekirjoitetaan ensi viikolla
Suomen ja Keskinäisen taloudellisen avunannon neuvoston Sevin välinen sopimus allekirjoitetaan tiettävästi ensi viikon keskiviikkona Moskovassa.
Watergate heikensi jo dollariakin
Lontoo (Reuter)
Yhdysvaltain dollari heikkeni tiistaina tuntuvasti Lontoon valuuttamarkkinoilla.
Dollarin arvo laski 0,68 senttiä maanantaista ja punnan arvo kohosi vastaavasti.
Tarkkailijat arvelevat Watergaten tapauksella olevan osuutta dollarin häilyvyyteen. Valuutanostajat ilmeisesti uskovat, että Watergaten tapauksen poliittiset vaikutukset tuntuvat vielä jonkin aikaa.
Innsbruckin olympiakylä alkaa nousta
Innsbruck (DPA)
Innsbruckin vuoden 1976 talviolympialaisten olympiakylän peruskivi on muurattu. Kylä sijaitsee aivan vuoden 1964 olympiakylän läheisyydessä.
Olympiakylässä on yhdeksän taloryhmää, joissa on yhteensä 35 taloa. Käytettävissä on kaikkiaan 1 714 huoneistoa.
Maan alle tulee 350 autotallipaikkaa.
Koonnut Jarkko Rahkonen
Lue tästä koko lehti: hs.fi/aikakone