Tulevaisuuteen katsojilla on hyvä syy uskoa, että teollinen ruuan valmistus tulee voittamaan alaa.
Valmiina ostettavat ateriat kuuluvat piankin perheiden jokapäiväiseen arkeen.
Suuret pakastimet ja nopeat mikroaaltouunit ovat tulevaisuuden pikakeittiön tärkeimmät laitteet, ellei vuodeksi 2 000 ole kehitetty uusia lämmitys- ja säilytysmenetelmiä.
Vuonna 2 000 irrallisia ruokatarvikkeita tuskin saa. Kaikki myydään pakkauksissa enemmän tai vähemmän valmistettuina.
”Kätevä, oikein kiva”, sanoo kouluruokailun ylitarkastaja Tuttu Nurmiaho einesannoslautasesta, jonka voi säilyttää pakastimessa ja lämmittää valmiiksi ateriaksi. ”Tv-pala” on tullut uudelleen markkinoille.
Perunat ostetaan tyhjiöpakkauksissa kuorittuina ja keitettyinä, liha kypsänä, maito kannellisiin kertakäyttölaseihin pakattuna.
Säilykkeissä ovat sekä pääruoka että höystöt samassa pakkauksessa, joka kukaties sekin on yhtä syöntikelpoinen kuin tämän päivän jäätelötötterö.
Kotiruuan valmistus saattaa tapahtua valitsemalla pakastimesta mieleinen, kaikki ateriaosat sisältävä pakkaus ja lämmittämällä se. Aterian jälkeen sekä pakkauslautanen, ”lasit” että syöntivälineet pudotetaan jätemyllyyn.
Silloin ei nähdä enää mielekkääksi, että miljoona perheenäitiä ryhtyy samalla kellonlyömällä kuorimaan perunoita ja keittämään puuroa.
Työ uskotaan teollisuudelle ja voitettu aika käytetään mukavammin kuin kuuman lieden ääressä seisomiseen tai rasvaisten astioiden pesuun.
Lihapullia, lihapullia... Tuhansien perheenäitien työn voi siirtää teollisuudelle, kun työnsäästöstä halutaan myös maksaa.
– –
Puolustuslaitos on kokeillut pitkään kaikessa hiljaisuudessa alumiinilaminaattipusseihin pakattuja valmiita ruoka-annoksia, ns. kestoeineksiä, jotka eivät vaadi lainkaan kylmäketjua tuotantolaitoksen ja kuluttajan välille.
Suomesta ensimmäinen Sevin länsikumppani
Suomi allekirjoitti keskiviikkona Moskovassa ensimmäisenä markkinatalousmaana yhteistyösopimuksen Keskinäisen taloudellisen avun neuvoston Sevin kanssa.
Sopimus tulee voimaan pikavauhtia, sillä eduskunnan siunauksen sopimus saanee lähiviikkoina.
Myös Sevin puolelta sopimus vahvistettaneen nopeasti.
Suomen allekirjoittaja ulkomaankauppaministeri Jermu Laine katsoi sopimuksen ajan päälle lisäävän kauppavaihtoa näiden maiden kanssa ja olevan luonnollinen jatko tähänastisille kahdenkeskisille suhteille.
Sevin korkein virkamies, pääsihteeri Nikolai Faddejev allekirjoitti sopimuksen toiselta puolen. Hän uskoi, että sopimus pannaan täytäntöön hyvällä menestyksellä.
Historiallinen yhteistyösopimus vahvistettiin Sevin uudenaikaisessa toimitalossa puolelta päivin.
Mikrofonien ristitulessa pitämässään puheessa ulkomaankauppaministeri Jermu Laine korosti tiedonvaihdon merkitystä lisäämään maitten välistä kauppaa. ”Saamalla tietoja Sevin tuotantosuunnitelmista Suomi voi siten tulla voimakkaammin mukaan näihin suunnitelmiin joko ostajana tai myyjänä.”
Työriitojen ennätysvuosi
Työriitojen paine on tänä keväänä iskenyt valtakunnansovittelijain toimistoon kovemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Ennätyksellistä työriitasumaa ryhtyy nyt purkamaan myös tulopoliittinen virkamies Keijo Liinamaa, joka itse oli valtakunnansovittelija viime vuosikymmenen lopulla.
Lakko- ja sulkuvaroituksia on valtakunnansovittelijoiden toimistoon tullut tänä keväänä kaikkiaan 53 ja lisää on tulossa.
Vuonna 1969 oli lakonuhkien määrä ennätysalhainen eli viisi, mutta siitä luku on kasvanut vuosittain: 23, 30 ja viime keväänä 44 lakonuhkaa.
Pieniä jonoja pankkien ovilla
Pankkitoimihenkilöiden lakon päättyminen aiheutti pientä ruuhkaa keskiviikkona pankkien konttoreissa.
Vähän ennen kello 12 oli Helsingin keskustan pankkien edustoilla jonoja, mutta ne pystyttiin selvittämään ilman suurempaa hämminkiä.
Yleisö näytti ottaneen todesta kehotuksen hoitaa vain tärkeimmät asiat tänään ja jättää vähemmän tärkeät myöhemmäksi.
Tasan kello 12 keskiviikkona ryntäsivät kiireisimmät asiakkaat Helsingin KOP:n Keskustan konttoriin. Käteisvarat kai olivat lopussa, vuokra maksamatta tai vekselit lankeamassa.
Watergate vasta nyt neuvostolehdistöön
Moskova (Washington Post)
Neuvostoliiton virallinen lehdistö lopetti keskiviikkona viimeinkin Watergate-juttua koskevan vaikenemisensa.
Älymystön viikoittain ilmestyvä sanomalehti Literaturnaja Gazeta julkaisi 500 sanan pituisen kertomuksen otsikolla ”Watergate-juttu: Mitä tapahtuu?”. Artikkeli oli varovasti muotoiltu, eikä alla ollut kirjoittajan nimeä.
Vaikka kirjoitus vihjaili yhtä ja toista, se ei sanonut, että Valkoinen talo tai presidentti Richard Nixon olisivat mitenkään sekaantuneet asiaan.
Neuvostoliittolaiset lehtimiehet ovat tunnustaneet yksityisesti, että Watergate-juttu on ollut liian monimutkainen heidän käsiteltäväkseen.
Heidän vaikeutensa johtuvat neuvostoliittolaisesta lehdistöfilosofiasta, joka sanelee, että kaikkien jotain asiaa koskevien kirjoitusten on oltava sen hetkisen linjan mukaisia.
Iijoki repii mökit irti Pudasjärvellä
Oulu (HS)
Pohjois-Suomi on jäämässä nousevan tulvan valtaan.
Iijoki on tänä keväänä ehtinyt näyttää jo kaikki huonot puolensa.
Pudasjärvi on tulvan kourissa: vesi virtaa kellareissa, kymmenet talot ovat eristettyinä, paikoin tarvitaan kunnallista ”lautturia”. Pekka Viikinen ei ole vuoden 1961 jälkeen nähnyt vettä pihallaan kuin toissa keväänä ja nyt.
Pari viikkoa sitten vesi vaurioitti kuukausiksi nelostien sillan ja kesän aikana saa moni huvilanomistaja etsiä mökkiään uusista maisemista alajuoksulta.
Nyt on nouseva vesi vallannut Pudasjärven kunnan keskustan.
Nanni Härkönen ei pelkää vettä. Polkupyörällä pääsee miltei kastumatta, kun on tuttu väylä Pudasjärven keskustassa.
Raaka korvasieni on vaarallinen
Paras korvasieniaika alkaa olla käsillä.
Tuoreina nuo uurteiset tummanruskeat herkut sisältävät vaarallista myrkkyä gyromitriiniä.
Ennen ruuaksi valmistamista korvasienet on kiehautettava ja huuhdeltava pariin kertaan.
– –
Metsässä on jo korvasieniä. Ne ilmestyvät aikaisin keväällä jo toukokuussa. Sienet on helppo tunnistaa poimuisesta tummanruskeasta lakistaan.
Helsingin torin edulliset avaushinnat antavat ounastella, että satokausi alkaa hyvissä merkeissä.
Sienikausi alkaa korvasienien keruulla. Korvasienestä syntyy herkullinen muhennos, mutta harva muistaa, että tuore sieni on myrkyllinen. Korvasienet on ennen ruuaksi valmistamista keitettävä pariin kertaan. Keitin- tai liotusvesiä ei saa käyttää ruuanvalmistukseen.
Kolmijalkainen ankka syntyi Lopen Topenossa
Harvinainen ankka syntyi Lopen Topenossa. Sillä on kolme jalkaa ja yhdessä jalassa kaksi räpylää.
Muuten poikanen on hyvin kehittynyt ja isokokoinen.
Ankanpoikanen syntyi viikko sitten rouva Hellin Lartelan tilalla.
Muut hänen kasvattamansa ja haudottamansa ankanpoikaset ovat syntyneet normaaleina.
Lopella syntyneen kolmijalkaisen ankanpoikasen ylimääräinen jalka ja ylimääräinen räpylä ovat saattaneet syntyä siten, että sikiökalvot ovat puristaneet raajojen aihetta, jolloin se on jakautunut kahtia.
Poliisipäällikkö McMillan ja vaimo
Rock Hudson poliisipäällikkö McMillanina ja Susan Saint James vaimona Mtv2:ssa klo 19.15.
Koonnut Kari Lankinen
Lue lehti: hs.fi/aikakone