Hyvinvointi

Suomen hyttysguru Juhani Itämies on siirtänyt valtikkansa eteenpäin

Yli kymmenen vuotta kansakunnan hyttystietäjänä tunnettu Juhani Itämies päätti viime kesänä, että on aika vetäytyä sivuun. Nyt Itämiehen paikkaa hallitsee pitkäaikainen kollega ja ystävä Reima Leinonen.

Tilaajille

Yli kymmenen vuotta kansakunnan hyttystietäjänä tunnettu Juhani Itämies päätti viime kesänä, että on aika vetäytyä sivuun. Nyt Itämiehen paikkaa hallitsee pitkäaikainen kollega ja ystävä Reima Leinonen.

"Emäntä alkoi tosissaan tympääntyä siihen, että puhelin soi jatkuvasti. Edes kyläilyreissulla ei saanut olla rauhassa", naurahtaa hyönteistutkija ja entinen Oulun yliopiston eläinmuseon intendentti Juhani Itämies.

Itämies jätti Oulun eläinmuseon tehtävänsä kuutisen vuotta sitten, mutta sai eläkepäivillään jatkuvasti yhteydenottoja ja puheluita hyttysiin liittyen. Pikku hiljaa vuodesta toiseen toistuviin kysymyksiin vastaaminen alkoi puuduttaa. Viime kesänä mies päätti siirtää vastuun eteenpäin pitkäaikaiselle ystävälleen ja kollegalleen Reima Leinoselle, joka työskentelee Kainuun ely-keskuksessa hyönteistutkijana.

"Reima on sellainen suupaltti kainuulainen, että itse ehdotti minulle, että hän voisi jatkossa ottaa hyttysasioista vastuun. Viime kesästä lähtien olen vastannut puhelimeen ja pyytänyt soittamaan eteenpäin Reimalle. Sama palvelu pelaa, mutta eri mies hoitaa", Itämies jatkaa.

Tänä kesänä Leinonen on virallisesti ollut se, joka vastaa medialle muun muassa hyttysiin liittyviin kysymyksiin. Hän on innoissaan siitä, että saa kertoa luonnosta, joka on ehtymätön tiedonlähde.

"Olemme kulkeneet kimpassa maastossa jo 30 vuotta ja Jussi on opettanut minut tähän hommaan. Tässä jos missä on toteutunut mestarin ja kisällin kaltainen suhde", Leinonen vastaa.

Hyönteistutkijana tunnetun Itämiehen maine hyttysguruna alkoi viitisentoista vuotta sitten, kun toimittaja Ari Kettunen teki hänestä loppukevennyksen MTV3:n uutisiin.

"Olin aikaisemmin vastaillut kysymyksiin lähinnä Oulun seudulla, mutta sen uutisjutun jälkeen homma räjähti. Puheluita alkoi tulla kaikkialta ja minusta tuli jonkin sortin julkkis. Jossain vaiheessa asiat menivät niin pitkälle, että aloin saada välillisesti tappouhkauksia vihaisilta lapinmiehiltä. He syyttivät minua siitä, että hyttysennustukseni olivat vaikuttaneet heidän matkailuyrityksiinsä", Itämies muistelee.

Leinosta edeltäjän kohtaamat uhkaukset eivät pelota. Hänen mukaansa hyttysennustuksiin, jotka perustuvat säätiloihin, tulee suhtautua samalla tavalla kuin sääennustukiinkin. Niitä ei voi koskaan täysin ennakoida.

"Mielestäni vihamielinen käyttäytyminen vain osoittaa, että ei ymmärrä luontoa ja sen mekanismeja. Tarkoitus ei ole lytätä kenenkään elinkeinoa vaan kertoa, kuinka hyönteiset käyttäytyvät ja miten sää vaikuttaa niiden runsauteen. Tarkkoja laskentoja hyttysten määrästä ei ole mahdollista Suomessa tehdä, minkä vuoksi ennusteet perustuvat täysin kevätsäihin."

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • hyttyset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Sää on aiheuttanut yöllä ongelmia Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää