Hyvinvointi

Näin nitistät lentopelon

Lentopelon taustalla voi olla korkean tai suljetun paikan kammo. Psykologi neuvoo, miten lentopelkoa voi helpottaa.

Sydän tykyttää ja kämmenet hikoavat, mutta matkaan pitää päästä, kun hiihtoloma tai talviloma alkaa. Useimmat lentopelkoiset ihmiset astuvat koneeseen pienestä hermostumisesta huolimatta, mutta eivät kaikki.

Finnairin tutkimusten mukaan kahdeksan prosenttia suomalaisista kokee niin voimakasta lentopelkoa, että se estää lentämisen. Kolmekymmentä prosenttia pitää lentämistä epämukavana.

Koska luvut ovat näinkin suuria, Finnair on jo 1990-luvulta saakka järjestänyt kursseja lentopelosta kärsiville. Niillä selvitetään lentokoneen toimintaa ja sääilmiöiden vaikutusta lentämiseen. Psykologit kertovat, miten lentopelkoinen voi helpottaa oloaan koneessa.

Lentopelko ilmenee monenalaisina oireina, sanoo pääkouluttaja, purseri Hannele Sarén.

”Osalla jännitys on lievää, joillakin pelko yltyy tärinäksi saakka. Oireita ovat myös hikoilu, sydämentykytykset, vatsakivut, paha olo ja hyperventilaatio.”

Sarénin mukaan lentopelkoon liittyy usein tiedon puute. Pelkäävä ihminen ihmettelee, miten kone voi pysyä ilmassa. Joillakin taustalla voi olla myös korkean tai suljetun paikan kammo.

Pelkoa voi helpottaa kertomalla siitä lentokoneen henkilökunnalle.

”Henkilökunta voi olla lähellä pelkäävää ihmistä ja antaa neuvoja. Erilaisista rentoutumiskeinoista voi olla apua”, Sarén sanoo.

Työterveyspsykologi Nina Lyytinen neuvoo rentoutumisharjoituksen, jonka voi tehdä koneessa istuessa:

1. Tule tietoiseksi meneillään olevasta hetkestä. Kiinnitä huomio jalkapohjiisi, liikuta varpaita. Vie huomio selkänojaan ja aisti, miltä istuminen tuntuu.

2. Etsi lentokoneesta kolme asiaa, joita et ole vielä huomannut. Tarkkaile niitä.

3. Katsele ympärillesi ja ole tietoinen siitä, mitä tapahtuu. Hengitä sisään nenän kautta hitaasti ja laske neljään, pidätä hengitystä kahteen laskien, hengitä ulos suun kautta ja laske viidestä kymmeneen. Toista useita kertoja.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • lentopelko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    3. 3

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    6. 6

      Tutkija kumoaa sotamyytin Summan pettämisestä: Rintama murtui, mutta miehet eivät pettäneet – he murskautuivat panssari­vaunujen tela­ketjuihin

    7. 7

      Maastosta löytyi surmattu mies Muuramessa

    8. 8

      ”He soittavat perheellesi hakatessaan sinua” – EU-maat ovat osallisia siirtolaisten kidutukseen ja hyväksikäyttöön Libyassa, Amnesty syyttää

    9. 9

      Bitcoiniin sijoittavat jo lukiolaisetkin – väiteltyäni syksyn fanaatikkojen kanssa ymmärsin, että huuma on sukua Trump-ilmiölle

    10. 10

      Kiina varautuu jo Pohjois-Korean luhistumiseen – New York Timesin mukaan maiden rajalle suunnitteilla pakolaiskeskuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    4. 4

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    5. 5

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    6. 6

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    7. 7

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    8. 8

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    10. 10

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää