Hyvinvointi

Ei kipua, ei hyötyä – onko se totta?

Kuntoilijoiden iskulauseen mukaan treeni on onnistunut, kun se sattuu. Lihastohtori Juha Hulmi kertoo, mitä lauseesta pitäisi ajatella.

Ei kipua, ei hyötyä (no pain, no gain) on treenaajien viljelemä iskulause. Mutta pitääkö se paikkaansa? Pitääkö treenaajan kärsiä seuraavana päivänä lihasarkuudesta, jotta lihakset kasvavat?

Ei kipua, ei hyötyä voi tarkoittaa kahta asiaa: sitä, että kärsii treenin jälkeen lihasarkuudesta tai sitä, että treenit vedetään niin täysillä kuin pystyy. Jos puhutaan täysillä treenaamisesta, se hyödyttää tietyissä tilanteissa.

”Jos tavoitteena on nopeus- tai maksimivoiman lisääminen tai jonkun taidon oppiminen, ei ole tarkoitus treenata niin, että väsyy”, sanoo akatemiatutkija Juha Hulmi Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitokselta.

”Jos taas tehdään kestovoima- ja lihasmassatreeniä tai tähdätään energian kulutukseen eli rasvanpolttoon, on hyväksi treenata väsymykseen asti.”

Vaikka keskittyisi rasvanpolttoon tai lihasmassan kasvattamiseen, ei ole tarkoitus treenata aina täysillä. Kovaa harjoittelevakin tarvitsee välillä kevyempiä viikkoja kehon palautteluun.

Myös kuntotaso kannattaa huomioida. Hyväkuntoisen tai urheilijan pitää treenata kovaa, jotta kehittyy. Tällöin kuormitusta ja vaihtelua voi hakea hyvinkin uuvuttavilla sarjoilla, kuten pakkotoistoilla. Tällaisista ei tarvitse välittää, jos tekee vasta ensikyykkyjään.

Toinen puoli kiputreenaamisessa on se, että treenin jälkeisinä päivinä sattuu lihaksiin. Tällaiselle viivästyneelle lihasarkuudelle on nimikin: Delayed Onset Muscle Soreness eli DOMS. Lihasarkuutta esiintyy yleensä 24–48 tuntia kovan harjoituksen jälkeen.

Pitäisikö lihasarkuutta tavoitella? Pääosin ei, sanoo Hulmi. Kuitenkin kehitys vaatii sitä, että treeniin kuuluu ylikuormitusta ja ärsykkeen vaihtelua. Lihasarkuutta saattaa ilmestyä juuri silloin, kun treenaa uudella tavalla tai tauon jälkeen.

”Lihasarkuus liittyy myös tiettyihin tekniikoihin: sitä tulee etenkin jarruttavista, venyttävistä liikkeistä, kuten suorin jaloin maastavedoista ja syväkyykyistä.”

Lihasarkuutta saattaa ilmetä erityisesti niillä, jotka treenaavat harvoin mutta kovaa. Kun treenaa usein mutta hieman kevyemmin, ei arkuutta välttämättä juuri tule.

”Se ei silti tarkoita, että kokonaiskuormitus jäisi vähäiseksi.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Metroliikenne pysähtyi hetkeksi lauantai-iltana – Itä-Helsingissä tekninen vika

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    8. 8

      AC/DC:n kitaristi Malcolm Young on kuollut

    9. 9

      Matkakortinlukijoista tuli pullonkaula – Järjestyksenvalvojat ohjaavat metromatkustajia Matinkylässä

    10. 10

      Älypuhelin menee liian usein lapsen edelle – imettäessäänkin monet äidit katsovat koko ajan puhelinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    2. 2

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    3. 3

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    9. 9

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    10. 10

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää